IL:n toimittaja Sanna Ukkola astui Israelin suurlähetystön asettamaan mediamiinaan

Medioiden edustajat saivat Israelin suurlähettiläältä kutsun katsomaan videota siitä, miten brutaalilla tavalla Hamas toimii. Eittämättä odotettavissa oli, että nähtäväksi toimittajille asetetaan verta ja suolenpätkiä. Kuten kuulostaa tapahtuneenkin.

IL:n toimittaja Sanna Ukkola toteaa kolumnissaan:

Tiedän hyvin, että meneillään on myös mediasota ja kamppailu yleisön huomiosta, ja tämä on osa Israelin julkisuuskampanjaa, mutta tahdon nähdä, mitä Israel haluaa toimittajille näyttää. (9.11)

Ukkola kuvaa varsin yksityiskohtaisesti videolla esitettyjä tapahtumia. Ukkolan olettaisi fiksuna toimittajana tietävän, että sotaan liittyy verta ja suolenpätkiä. Se asia ei liene Ukkolalle, eikä kenellekään muulle uutta.

Onkin mielenkiintoista, että Ukkola kirjoittaa kolumnin tietäen, kuten hän itsekin toteaa, että kyseessä on mediasota. On varsin ymmärrettävää, että medioita ja toimittajia kiinnostaa maailman tapahtumat, mutta herää kysymys, kenen etua kyseisen videon esittäminen medioille ajaa.

Israelin suurlähetystön medioille esittämä videomateriaali oli taitava mediamiina, johon Ukkola astui. Israel sai Ukkolan kolumnin myötä sen mitä se tavoittelikin. Lähdekriittisyys loisti poissaolollaan.

Samaan aikaan kun Israelin suurlähettiläs esittää Ukkolalle raakaa videomateriaalia, Israel tappaa tuhansia naisia ja lapsia Gazassa.

Ukkolan kolumnissa mainitaan, että kutsun tilaisuuteen oli saanut myös Maikkarin toimittaja Ivan Puopolo. Oletan, että fiksuna toimittajana Puopolo toteaa kyseisen kutsun käyneen, kertoo yleisellä tasolla tilaisuudesta ja jättää veret ja suolenpätkät vähemmälle, sillä niistä kertominen sataa ainoastaan ja vain sodan toisen osapuolen laariin.

Riippumaton media osaa lukea eri toimijoiden lähestymiset ja niihin liittyvät intressit. Näin osasi tehdä myös toimittaja Ukkola, joskin astui lopulta Israelin suurlähetystön asettamaan miinaan.

 

Olli-PekkaSalminen
Sitoutumaton Tampere

Hallintotieteiden maisteri. Väitöskirjatutkija.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu