Jarruttiko Yhdysvallat Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä?

FT Risto E.J. Penttilä ja toimittaja Jyrki Karvinen ovat raapaisseet ja julkaisseet (Otava)  kirjan Pitkä tie Natoon.

Kirjassa käsitellään ulko- ja turvallisuuspolitiikan ydinkysymyksiä. Miksi Suomi ei tarttunut hyvän sään aikana Nato-jäsenyyteen? Miksi poliittiset päättäjät tuudittautuivat pitkään hyväuskoisuuteen, vaikka Venäjä jyrkensi toimintalinjaansa? Uhkasiko Suomea keväällä 2022 jääminen Naton ulkopuolelle? Miten Suomelle lopulta avautui tie puolustusliittoon? Entä millaista asemaa Naton jäsenmaana Suomen kannattaa tavoitella? (Otava 27.5.2022)

Politiikan penkkiurheilija – vähemmässä määrin Nato-asiantuntija – hieraisi silmiään kerran ja kaksi lukiessa IL:n artikkelin.

Suomen pitkä marssi Natoon huipentui loppuspurttiin. Loppukiri alkoi kuitenkin kompastuksella, kun Yhdysvallat pyrki Ukrainan sodan alussa jarruttelemaan Suomen Nato-marssia. Presidentti Joe Biden pelkäsi Suomen ja Ruotsin jäsenyyden vievän maailman kohti kolmatta maailmansotaa.

– Yhdysvalloissa oli voimakas pelko, että tämä eskaloituu, jopa ydinsodan pelko, sanoi filosofian tohtori Risto E. J. Penttilä Pitkä tie Natoon -kirjan julkistamistilaisuudessa perjantaina. (IL 21.10.2022)

Viime viikkoina medioissa on käyty vilkasta keskustelua siitä, mitä ydinasepelote tarkoittaa. Maallikko ymmärtää asian siten, että suurvallat tai pienemmätkään vallat joilla ydinaseita on, eivät ole perinteisen sodankäynnin (lue: Ukraina/Venäjä sota) yhteydessä ensimmäisenä painamassa punaista nappia. Näin ei tee myöskään Äiti-Venäjä. Ydinasepelotteen uhka koskee kaikkia osapuolia, myös Äiti-Venäjää.

Nato on luokitellut itsensä ydinaseliittoumaksi ja se harjoittelee ydinaseiden käyttöä vuosittain. Liittouman mukaan ydinaseiden tärkeimmät tehtävät ovat pelotteena toimiminen, rauhan ylläpito ja painostuksen estäminen. (The Ulkopolitist 18.5.2022, lihavointi blogistin)

Arvostamani Risto E.J:n kommentti ja väite siitä, että Yhdysvalloissa oli voimakas pelko, että tämä eskaloituu, jopa ydinsodan pelko, on absurdi – ”stetsonista vedetty”.

Risto E.J:n väite, että Presidentti Joe Biden pelkäsi Suomen ja Ruotsin jäsenyyden vievän maailman kohti kolmatta maailmansotaa, on niin´ikää ”stetsonista vedetty.

Naton toiminta perustuu avoimien ovien politiikalle.

NATO’s “open door policy” is based on Article 10 of its founding treaty. Any decision to invite a country to join the Alliance is taken by the North Atlantic Council on the basis of consensus among all Allies. No third country has a say in such deliberations. (Nato, Last updated: 06 Jul. 2022, 10:24)

Tältä keskeiseltä osin nyt julkaistu kirja näyttää horjahtavan pahasti pekulaation puolelle vailla minkäänlaista totuuspohjaa. J. Biden hierraissee – politiikan penkkiurheilijan tavoin – silmiään, mikäli hän kirjan käteensä joskus saa. Yhdysvaltain Suomen suurlähettilään Douglas T. Hickey ollenee omalta osaltaan hereillä ja välittää Risto E.J:n pekulaatiot – J. Bidenin pelon – Valkoiseen taloon.

Saattaisi äkkipäätään olettaa, että TP Niinistö tietää J. Bidenin ajatuksenjuoksun paremmin kuin Risto E.J. 

Naton open door policy ja Yhdysvaltain presidentin pelko III-maailmansodan syttymisen uhasta – johon Risto E.J viittaa – ei jotenkin natsaa kohdalleen. Risto E.J avannee vielä dilemmaa tarkemmin?

Kun peilaa Risto E.J:n kommentteja suhteessa Naton avoimien ovien politiikkaan olisi merkillistä, että Joe Biden olisi pelännyt Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden vievän kohti kolmatta maailmansotaa. Mikäli tällainen pelko olisi olemassa Nato ei ylipäätäänkään harjoittaisi avoimien ovien politiikkaa ja olisi paiskannut Natoon haluavien maiden nenän edestä ulko-oven kiinni, saati että heitä päästettäisiin porstuaan.

 

 

 

+1
Olli-PekkaSalminen
Sitoutumaton Tampere

Hallintotieteiden maisteri. Väitöskirjatutkija.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu