Jättikö TP Niinistö tarkoituksella mainitsematta Yhdistyneiden kansakuntien roolin osana käytävää turvallisuuspoliittista dialogia?

Nato-keskustelun kiihtyessä, politiikan penkkiurheilijan mieleen muljahti, mikä mahtaa olla ”maapallokerhon”, YK:n rooli sotilaallisissa konflikteissa. TP Niinistö ei tuonut uudenvuodenpuheessaan YK:n roolia esiin ja TP:n katse kääntyi EU:n suuntaan.

TP Niinistö totesi puheessaan, että ”Nyt on toista ilmaa. Venäjän joulukuussa esittämät ukaasit Yhdysvalloille ja Natolle koskevat Eurooppaa. Ne ovat ristiriidassa Euroopan turvallisuusjärjestyksen kanssa. Etupiirit eivät kuulu 2020-luvulle. Kaikkien valtioiden täysivaltainen tasa-arvoisuus on keskeinen perusperiaate, jota kaikkien tulee kunnioittaa.”

TP:n sinänsä ansiokkaaseen puheeseen olisi ehkä saattanut mahtua pari sanaa YK:nkin roolista? Vai onko TP kenties tullut siihen johtopäätökseen, että YK:n suunnasta ei ole ”apuja tulossa”, eikä YK:a ole tarpeen erikseen mainita?

Yhdistyneiden Kansakuntien päämääränä on mm. ”Ylläpitää kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta ja siinä tarkoituksessa ryhtyä tehokkaisiin yhteisiin toimenpiteisiin rauhaa vaarantavan uhan poistamiseksi ja sen syntymisen ehkäisemiseksi sekä hyökkäystoimien tai muiden rauhanrikkomisten tukahduttamiseksi sekä rauhanomaisin keinoin sopusoinnussa oikeudenmukaisuuden ja kansainvälisen oikeuden kanssa sovittaa tai selvittää kansainväliset riidat ja tilanteet, jotka saattavat johtaa rauhan rikkoutumiseen.” (YK:n peruskirja).

https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1956/19560001/19560001_2/#idm45237815196144

Tietämättä ja tuntematta TP Niinistön omaa sisäistä pohdintaa YK:n roolista ja vaikutusmahdollisuuksista mm. osana mahdollista osallistumista dialogiin, jota on tarkoitus käydä Venäjän, Yhdysvaltain ja Naton välisessä TP Niinistön mainitsemassa ”neuvottelukosketuksessa”, tulee mieleen, että TP ei pitäne YK:n roolia osana käytävää dialogia tärkeänä? Jos näin on, ei sitä voi pitää ihmeenäkään. YK on osoittautunut varsin hampaattomaksi etenkin niiden konfliktien yhteydessä, jotka koskevat suurvaltapoliittisia intressejä.

Näyttää siltä, että YK:sta on valitettavasti tullut, sen ylevistä päämääristä huolimatta sivustakatsoja eri konflikteihin liittyen. YK:n yleiskokouksen Krimin valtausta koskevasta päätöslauselmasta tuli taannoin ”suutari”. Päätöslauselman hyväksyi yhteensä 63 jäsenmaata. Sitä vastusti 17 maata. Vastustajien joukossa olivat Venäjän lisäksi muun muassa Kiina, Kuuba, Venezuela, Iran ja Syyria. Yhteensä 62 jäsentä jätti äänestämättä asiasta. Päätöslauselmassa vaaditaan, että Venäjä lopettaisi miehityksensä niemimaalla, Sevastopolin satamakaupungissa sekä osissa Mustaamerta ja Asovanmerta. Päätös ei ole sitova, mutta sillä on poliittista merkitystä.(YLE 8.12.2020)

Voimme siis pohtia, mikä tosiasiallinen vaikutus on YK:n päätöslauselmien ”poliittisella merkityksellä.” Varsin vähäinen. Onko TP tullut tähän johtopäätökseen, jättämällä puheessaan YK:n mainitsematta osana käytävää dialogia? Politiikan penkkiurheilija – vähemmän UTP-asiantuntijana – on taipuvainen ajatukseen, että YK:n rooli on varsin merkityksetön etenkin tilanteissa, jossa vastakkain ovat suurvallat tai niiden intressit. Pienempien maiden välisissä konflikteissa YK:lla on rohkeus heittää YK-joukkoja rajoille, mutta mm. Ukrainan kaltaisissa tilanteessa järjestö on varsin”kädetön”. Muussa tapauksessa YK olisi jo heittänyt joukot Venäjän ja Ukrainan väliselle rajalle.

Venäjää uhataan pakotteilla, joiden osalta voinemme todeta, että niillä ei ole tosiasiallista merkitystä tai vaikutusta. Mm. Krimin tilanne on tästä hyvä (huono) esimerkki.

Mitä tulee YK:n rooliin ja mitä YK voisi peruskirjansa mukaan tehdä on, että järjestö näyttää peruskirjan vastaisesti toimiville jäsenmaille ulko-ovea.

”5 artikla: Yhdistyneiden Kansakuntien jäseneltä, jota vastaan turvallisuusneuvosto on ryhtynyt ehkäisy- tai pakkotoimenpiteisiin, voi yleiskokous turvallisuusneuvoston suosituksesta pidättää jäsenyyden suomat oikeudet ja edut. Turvallisuusneuvosto voi palauttaa näiden oikeuksien ja etujen nautinnan. 6 artikla:  Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenen, joka on jatkuvasti loukannut tämän peruskirjan sisältämiä periaatteita, voi yleiskokous erottaa järjestöstä turvallisuusneuvoston suosituksesta.” (YK:n peruskirja)

Ongelmana EU:n näkökulmasta voitanee pitää sitä, ettei Ukraina ole edes EU:n jäsen, joka tarkoittaa, että EU ei ole varsinaisesti edes yksi ongelman virallisista osapuolista. Toki EU voi esittää näkemyksiään eri konflikteihin liittyen, mutta eri asia on sitten se, mitä tosiasiallisia vaikutuksia niillä on?

Mitä tulee EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan, voitaneen lopuksi todeta, että se nojaa myös virallisesti Nato-jäsenyyteen. ”Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen. Tämän alan sitoumusten ja yhteistyön on oltava Pohjois-Atlantin liiton puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia, ja Pohjois-Atlantin liitto on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin.”  (Yleistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevat määräykset, 42 artikla).

https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/HTML/?uri=CELEX:12008M042&from=FI

EU:n turvallisuuspolitiikka on kytketty Naton puitteissa tehtyihin sitoumuksiin. Maamme on tästä näkökulmasta tarkasteltuna EU:iin liittyvän ”turvatakuun” ulkokehällä. Voisi siis äkkipäätään olettaa, että mahdollista Nato-jäsenyyttä koskeva keskustelu kiinnittää myös huomiota edellä mainittuun yksityiskohtaan, siihen, tuleeko tiukan paikan tullen apuja EU:n suunnastakaan.

0
Olli-PekkaSalminen
Sitoutumaton Tampere

Hallintotieteiden maisteri. Väitöskirjatutkija.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu