Kokoomus ei näyttänyt oppineen ”Sari Sairaanhoitaja-ceissistä”. Puolue avasi pandoran lippaan.

Politiikan penkkiurheilija seurasi mielenkiinnolla valtion talousarviokäsittelyn starttia isossa salissa.

”Oppositio arvosteli valtion holtitonta velkaantumista, budjettipäätösten painotusta ilmastoon ja työllisyyspäätösten siirtämistä. Poliisin määrärahojen vaje sai erityisen paljon huomiota ensi vuoden talousarvion lähetekeskustelussa.” (YLE 28.9)

”Marilta tivattiin vielä täsmennystä poliisin määrärahojen turvaamiseen ensi vuonna. Poliisi sai budjettiriihessä 10 miljoonaa euroa lisää rahaa, mutta sen talous on vielä 30 miljoonaa pakkasella. Onko lisärahoitusta tulossa ja turvataanko poliisien määrä?” (YLE 28.9)

”– Kyllä, aivan kuten aiemmin ministeri Saarikko kuvasi, pyrimme löytämään ratkaisuja poliisien määrärahojen turvaamiseen siten, että poliisien henkilömäärä ei vähene. Ensi vuonna budjetissa on osoitettu enemmän rahaa poliisille kuin tänä vuonna. Tunnistamme toki haasteet, mitä heillä on kiinteistöjen ja it-järjestelmien osalta, Marin kertoi.” (YLE 28.9)

Kokoomuksen Petteri Orpo totesi salissa.

”– Hallitus on keskittynyt rahan jakamiseen, ei siihen, miten rahat saadaan riittämään, ja eiväthän ne riitä. Tällaisen tien päässä on vain näivettyminen ja veronkorotukset. Meno on kuin Irwin Goodmanin rallissa, kun on alkuun päästy, antaa mennä vaan, Orpo sanoi. Orpo totesi hallituksen unohtaneen vanhan viisauden, että hyvinä aikoina pitäisi kerätä talouden puskuria, koska taloustilanne maailmalla voi muuttua nopeasti. Orpo kertoi myös, että jos hallitus ei korjaa poliisin rahoitusta tällä viikolla, kokoomus tekee asiasta välikysymyksen.” (YLE 28.9).

Politiikan penkkiurheilijan korvaan särähti Orpon mainitsema Irwin Goodmaniin viitaama ralli. Sen kuultua, penkkiurheilijalle palautui mieleen kokoomuksen ”Sari Sairaanhoitaja” -ceissi vuodelta 2007, joka johti kuntatyöntantajille, kunnille miljoonien jälkilaskun. Tuolloin pandoran lippaan avasi kokoomuksen puoluesihteeri, Taru Tujunen, jonka näkemystä peesasi puoluejohtaja Jyrki Katainen.

Työmarkkinapoliittinen katastrofi on valmis.

Onkin mielenkiintoista, että kokoomus ei oppinut vuoden 2007 tapahtumista, joka on jäänyt työmarkkinahistoriamme veret seisauttavana epäonnistumisena, joka oltaneen tunnustettu jälkikäteen Kansakoulukadullakin. 

Poliisien työ on tärkeää, siitä ei ole epäselvyyttä. Politiikan penkkiurheilija on taipuvainen ajatukseen; Kun pandoran lipas on isossa salissa avattu, valtiovarainministeri Saarikon myötävaikutuksella, että TEHY, SUPER, JHL, OAJ ja kumppanit eivät koronakriisin jälkeen poliisien erityiskohtelua niele.

Paradoksaalista onkin, että kokoomus avasi toistamiseen työmarkkinapoliittisen pandoran lippaan, jota se ei olisi jälkikäteen koskaan olisi halunnut avata ”Sari Sairaanhoitaja” -ceissistä saatujen kokemusten osalta.

Tilanteessa, jossa jonkin työntekijäryhmän yhteistoimintamenettelyä koskeva  neuvottelu on käynnissä tai käynnistymässä, eduskunnan ei tule puuttua asiaan viiden metrin kepilläkään. Puhumattakaan, että tähän liittyen suunnitellaan välikysymystä. 

Sokea Reettakin näkee, että kysymys on populismista, johon kokoomuksen ei toivoisi sortuvan.

Syksyn työmarkkinapoliittinen katastrofi on valmis, etenkin kun uusia sopimuksia aletaan osapuolten välillä pian sorvaamaan. Etenkään julkisyhteisöjen (valtio, kunnat) työntekijäjärjestöjen edustajat, TEHY, SUPER, JHL, OAJ, eivät poliisien erityiskohtelua purematta, – etenkään koronakriisin osalta – niele. Mikäli nielee, em. järjestöjen toimistoissa edunvalvonnan perimmäistä ja syvintä olemusta ei ole vielä sisäistetty.

 

+1
Olli-PekkaSalminen
Sitoutumaton Tampere

Hallintotieteiden maisteri. Väitöskirjatutkija.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu