”Koronainfonyrkille” iso tilaus

Kuten päivän (14.10) eri medioista olemme lukeneet ja kuulleet, sote-ministeri Kiuru sai eduskunnan luottamuksen Kokoomuksen, KD:n ja PS:n välikysymykseen.

Ministeri Kiuru totesi edellisillan A-studiossa, ”tässä viestinnän yksiäänisyydessä yritetään tehdä parhaamme ja varmasti olikin niin, että se selkeys oli yksi, jota on arvostettu tän epidemian hallinnassa silloin keväällä.”

On mielenkiintoista, että Kiuru toteaa, että viestintä on ollut yksiäänistä mikäli tällä tarkoitetaan sitä, että viestintä on ollut keskitettyä ja koordinoitua. Viestintä on ollut kaikkea muuta kuin koordinoitua koko koronaepidemian ajan.

Harva se päivä sekalainen seurakunta käy esittämässä oman näkemyksensä koronatilanteesta eri medioissa. Ei ihme, että sekä mediat ja sitä myötä kansalaiset putoavat lopullisesti kärryiltä. 

Polemisoin tiedottamisteemaa US-blogissani 24.9 kolmisen viikkoa sitten, ennen kuin Kiurun maski-gatekeskustelu käynnistyi. Tuolloin esitin harkittavaksi ns. ”info-nyrkkiä” jolle on enemmän kuin tilausta. Ei voi olla niin, että THL:n ja STM:n tiedottamisesta vastaavat henkilöt arpovat keskenään, kuka informoi, mistä informoi, miten informoi ja milloin informoi.

Kyseinen informaatiosekoilu kielii selkeästi myös eri toimijoiden toimivaltuuksien epäselvyydestä jota on syytä kirkastaa. Samalla kirkastuu myös tiedottaminen. Mikäli toimivaltakysymyksiä ei kirkasteta epidemian toisessa aallossa jonka harjalla olemme, tulemme näkemään jatkossakin vastaavaa, koordinoimatonta tiedottamista.

”Koronainfonyrkille” on epidemian toisen aallon harjalla iso tilaus. Epidemiaa koskevien päätösten hajautuessa sekä paikallis-, alue-, että valtakunnan tasoille temppu ei ole helppo, mutta nykyisessäkään tiedottamistilanteessa ei voida jatkaa, epidemian yhä kiihtyessä.

Oma kompetenssini ei riitä antamaan neuvoa miten temppu tehdään, mutta voisi olettaa, että valtakunnasta löytyy tiedotusalan ammattilaisia joita kannattaisi ehkä pyytää edellä mainittuun ”nyrkkiin” mukaan, jotta tiedottaminen pysyy edes kohtalaisesti hanskassa. Yliopistomaailmasta tällaista apua olisi varmasti saatavissa, joten 1000 euron tuntikorvausta periviä konsultteja harjoitukseen ja tempun tekemiseen ei tarvita.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu