Maahanmuutto: Säätytalolla tarvitaan luovuutta, eikä pään iskemistä Säätytalon Laki-veistokseen
Kuten olemme panneet merkille, maahanmuutosta uhkaa muodostua hallitusneuvotteluiden päänsärky ja hammasten kiristys. Ilmoille on heitetty mm. työperäisen maahanmuuton kriteerinä mediaanipalkkaa n. 3.000 ecua kuukaudessa jne. Tämä laskutoimitus tuskin ratkaisee työperäisen maahanmuuton tarpeeseen liittyvää ongelmaa.
Säätytalolla tarvitaankin nyt luovuutta, eikä pään takomista Säätytalon porrashallin Laki-veistokseen.
Miten sitten kyseinen työperäinen maahanmuutto-ongelma voisi olla ratkaistavissa?
Voisiko yksi mahdollisuus olla, että otetaan käyttöön – soveltuvin osin – Yhdysvaltain viisumijärjestelmä?
Äkkivilkaisulla USA:n malli näyttää byrokraattiselta, mutta mikäli maahanmuuttoa halutaan jollakin tavalla kontrolloida, oma hintalappunsa on toki silläkin.
Suomalainen blue-card.
Suomalainen karvalakkiversio (blue-card) voisi esimerkiksi olla, että suomalainen työnantaja hakee työperäistä maahantulolupaa tulevalle työntekijälleen viranomaiselta, joka perustuu työnantajan ja ulkomailta töihin tulevan työsopimukseen perustuvaan esisopimukseen. Kun viranomaiselta vihreä valo palaa maahanmuutto mahdollistuu ja varsinainen työsopimus on solmittavissa.
Allekirjoittaneella ei ole kokemusta ja kompetenssia USA:n mallista, mutta uskoisin, että blogin lukijoilla on. Kommentoikaa toki.
Joka tapauksessa työperäisen maahanmuuton haasteet vaativat Säätytalolla luovuutta. Olisiko edellä mainitusta variaatiosta sellaiseksi, osaavat alan ammattilaiset parhaiten arvioida.
Jotta umpisolmu Säätytalolla on aukaistavissa, hallitusohjelmaan tulisi kirjattavaksi, että ”Selvitetään työperäisen maahanmuuton lupajärjestelmiä sujuvan ja tarkoituksenmukaisen maahanmuuton edistämiseksi.”
Ja kas, kyseistä ongelmaa Säätytalolla ei enää ole ja neuvottelijat pääsevät seuraavana listalla olevien päänsärkyjen ja hammasten kiristysten pariin. Säätytalolla ei kannata hirttäytyä yksityiskohtiin, sillä piru asuu yksityiskohdissa.
Menin n. 30 v sitten USA:han tytäryhtiöön töihin, tehtävänäni uuden tuotteen markknoinnin tekninen tuki (suomennettuna kusitolppa). Sain L1 viisumin aluksi vuodeksi. Hakuprosessi ei ollut lyhyt eikä helppo. Paikallisen toimitusjohtajan piti perustella lupaviranomaiselle, miksi juuri tämä heppu tarvitaan. Yhden A4:n verran oli perusteluja, jossa eriinomaisuuttani ja korvaamattomuuttani kehuttiin niin että vieläkin paperia lukiessa korvat punottavat. Prosessi kesti noin puoli vuotta. Seuraavan L1:n kahdeksi vuodeksi sain muistaakseni läpihuutojuttuna. Ylläkuvattu prosessi muistuttaa aika paljon blogistin ehdotusta karvalakkiversion Blue Cardista. Miksipä ei noin voisi tehdä, ei olisi joutilaita katuja mittaamassa, kaikilla tulijoilla olisi työpaikka valmiina. Miten Suomen nykylinja poikkeaa karvalakki Blue Card:sta?
Ilmoita asiaton viesti
Ongelman ydin ei ole vaadittavan palkan määrässä vaan perheiden yhdistämisessä: esim. sillä 3000 eurolla pitäisi voida elättää hankkijan lisäksi hänen usein sangen suuri ja suomalaisittain laaja perheensä.
Ilmoita asiaton viesti