Maakuntauudistus on menossa ryminällä läpi, on se sitten kenen etu tai ei, riippuu näkövinkkelistä

Kuten olemme lukeneet ja kuulleet, keskustelu maakuntahallinnosta ja etenkin maakuntien itsehallinnosta on noussut keskusteluun kohtuullisen pitkän tauon jälkeen eikä vähiten siitä syystä, että keskustelua herätti Keskustavaikuttajana tunnettu Mikko Alkio joka on eronnut puolueesta.

Alkion kommentti herätti yleistä mielenkiintoa, onhan maakuntahallinto ollut Keskustan tavoite jo vuosikymmeniä. Muutamia kertoja se on ollut lähellä, mutta kaatunut rytisten kalkkiviivoilla kuten Sipilän hallitukselle viimeksi kävi. Rytinää ovat toki kokeneet useat muutkin hallitukset viimeisen 20 vuoden aikana.

Alkio toteaa: ”Tekeillä oleva soteuudistus olisi karmea virhe. Maakuntien itsehallinto jää toteutumatta. Sosiaali- ja terveysministeriö käytännössä ottaa maakunnat haltuunsa. Maakunta-sanaa ei edes pitäisi käyttää tässä yhteydessä. Ei ole kyse mistään itsehallinnosta.” (MT 14.9)

Alkion näkemykseen on varsin helppo yhtyä. Käytännössä maakuntahallinnoista tulee valtion keskushallinnon ja etenkin STM:n kädenjatkeita niiden vahvassa kontrollissa ja ohjauksessa. Maakuntahallinnoista tukee valtion aluevirastojen kuten ELY:t, AVI:t, kaltaisia valtionhallinnon alueellisia etäispäätteitä jossa maakuntien tosiasiallisella itsehallinnolla ei ole mitään tekemistä. Maakunnat käyvät kuten nyt valtion alue- ja paikallishallintovirastot vuosittaiset tavoitekeskustelut jossa määritellään mm. maakunnille osoitettavista resursseista.

Kiistämätön tosiasia on, että ”kenellä raha, sillä valta”. Näin tässäkin tapauksessa.

Maakuntien itsenäisyyttä taloudensa osalta kaventaa se, ettei niillä ole verotusoikeutta jonka pohjalle niiden tulot perustuisivat kuten nyt kuntien osalta on. Asetelma ei ole omiaan lisäämään taloudellisia kannustimia tehokkaaseen toimintaan koska maakuntien ei tarvitse huolehtia muusta kuin siitä, että se saa vuosittaisissa tavoitekeskusteluissa valtiolta riittävästi rahaa tai tilanteessa, että syystalvella rahat uhkaavat loppua. Näinhän käy tänä päivänäkin useissa maamme kunnissa ja kaupungeissa joissa syystalvella valtuustot myöntävät lisämäärärahaa sote-palveluiden varmistamiseksi loppuvuoden ajaksi, oli alibudjetoitu tai ei.

Sote-palveuiden osalta on kyse on kansalaisille välttämättömistä, perustuslain tasoisista lakisääteisistä palveluista jolloin valtion on kaivettava kuvetta, halusi se sitä tai ei. 

Parran pärinää on kuultu myös suurten kaupunkien suunnalta. Suuremmissa kaupungeissa kuten Espoossa sote-maakuntauudistusta ei katsota edes pääministeripuolueessa hyvällä.

”Yksi arvostelijoista oli SDP:n puolesta puhunut Maria Guzenina. Hän oli aikanaan peruspalveluministerinä yrittämässä vastaavaa uudistusta. Nyt Guzenina korosti valtuustolle espoolaista näkökulmaa.

– Pidän tärkeänä, että jokaisella valtuutetulla – myös hallituspuolueiden edustajilla – on oltava tässä Espoo-hattu päässä.” (Verkkouutiset 15.9)

Jos huonoa niin jotain hyvääkin. Sote-palveluiden siirtyessä kunnilta maakunnille, etenkin pienissä maaseutukunnissa kuntien äidit ja isät voivat nukkua yönsä aikaisempaa rauhallisemmin. Paine ja stressi siitä mistä rahat sote-palveluihin, kuntayhtymiin ja sairaanhoitopiireihin kaivetaan poistuu ja kunnat voivat keskittyä elinvoimansa kehittämiseen. 

Maakuntahallinnon perustamista on perusteltu ja argumentoitu myös demokratian ja sen toteutumisen näkökulmasta. Maakuntahallinnon puoltajat vetoavat siihen, että maakuntiin valitaan edustajat (maakuntavaltuustot) alueilta suoralla kansanvaalilla. Hätäisesti ajateltuna voidaan ajatella, että tämähän on vain hyvä asia ja joka läpäisee seulan myös Perustuslakivaliokunnassa, eikä kosahda siihen.

Käytännössä käy kuitenkin niin, viitaten edellä mainittuun maakuntien itsehallinnottomuuteen ja vahvaan valtion ohjaukseen, maakuntavaltuutetuista tulee käytännössä kumileimasimia – ukaasit kun tulevat STM:stä ja isolta kirkolta.

Toinen ongelma syntyy käytännössä siitä, että maakuntien keskuskaupungit valtaavat maakuntavaltuusto- ja hallituspaikat ja maakuntien reuna-alueiden kuntien ääni on kuin huutavan ääni korvessa.

Tällöin muodostuu reuna-alueiden kuntien näkökulmasta vaara sille, että vallan keskittyessä maakuntien keskuskaupungeille niillä tuskin löytyy sympatiaa sille – valtion kiristäessä rahahanojaan – onko Rautavaaralla, Kihniössä, Sulkavalla, Hyrynsalmella tai Muoniossa minkäkin tasoiset sote-palvelut tai onko palveluita ollenkaan. Maakuntahallinto johtaa näin ollen myös maakuntien sisäiseen vallan keskittämiskehitykseen joka nähdään jo muuttoliikkeen osalta.

Poliittisesta näkövinkkelistä tarkasteltuna nykyisen PM Marinin hallituksen hallituspohja mahdollistaa maakuntahallinnon syntymisen. Yksikään hallituspuolueista ei vastusta maakuntien perustamista. Keskustan lisäksi pääministeripuolue SDP ajaa mallia jossa sote-palvelut järjestetään vahvassa valtion kontollissa jossa yksityisille terveyspalveluiden tuottajille jää sote-markkinoilla vähemmän pelitilaa jota mm. Sipilän (Orpon) hallitus ajoi. Näin ollen maakuntahallinto tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä toteutumaan 20 vuoden jumppaamisen jälkeen.

Se, onko maakuntahallinto edes maakuntien omakaan etu niiden menettäessä nykyisen itsehallintonsa ja maakuntien reuna-alueiden kuntien menettäessä päätösvaltansa siinä mitä sote-palveluita niiden omissa kunnissa jatkossa on, voidaan varmasti olla montaakin mieltä. 

Kuten edellä kuvatusta nähdään on selvää, että maakuntahallinnon perustaminen ei ole yksinkertainen asia ja läpihuutojuttu eri vinkkeleistä tarkasteltuna. Läpi uudistus kuitenkin näyttää vääjäämättömästi menevän, eri kuntien ja kaupunkien vastustuksesta ja lausunnoista huolimatta. Hallituspuolueet pitävät siitä yksimielisesti hyvän huolen.

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu