Mikäli kokoomus taklaa perussuomalaiset hallituksesta ulos, ”Tulee iso jytky” johon vanha samuraikaan ei pystynyt

Kokoomuksen Petteri Orpo jatkaa alkavalla viikolla puolueiden välisiä keskusteluita hallituksen muodostamiseksi. Kansa odottaa – enemmän tai vähemmän – jännityksellä ja henkeä pidellen, minkälaisella konklaavilla Säätytalon rappusia ylös lopulta astutaan.

Politiikan penkkiurheilija on aikaisemmissa blogeissa todennut, että oikeistohallitusta pukkaa (kok, ps, rkp, krist.). Oletusarvo on toki yhä edellä mainittu.

Politiikan penkkiurheilija on kuitenkin taipuvainen ajatukseen, että viisas politrukki ja puolue katsoo kengän kärkiään hieman pidemmälle, eli tässä tapauksessa seuraavaan hallituskoalitioon, joka aloittaa työnsä nyt aloittavan jälkeen.

Tällöin tulevan hallituksen muodostamisessa on keskeistä mitkä puolueet jäävät oppositioon kasvamaan korkoa seuraaviin vaaleihin ja tarttuvat sitä mukaa myöhemmin vallan kahvaan.

Kuten olemme panneet merkille Perussuomalainen puolue on noussut vakavasti haastamaan perinteisiä puolueita, eikä kyse ole enää ”tähdenlennosta” puoluepoliittisella kartalla. Näin ollen perinteisten puolueiden tulee ottaa Perussuomalainen puolue vakavasti.

Mitä tämä tarkoittaa parhaillaan sorvattavana olevan hallituksen muodostamisen näkökulmasta? Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kokoomuksen puoluetoimistolla pitää katsoa kengän kärkiä pidemmälle, joka tarkoittaa sitä, että perussuomalaiset pitää saada mukaan hallitukseen. Aloittava hallitus tulee jakamaan kansalle kurjuutta, johon kokoomuksen on tarkoituksenmukaista saada myös perussuomalaiset mukaan.

Mikäli kokoomuksen puoluetoimistossa katsotaan vähänkään kengän kärkiä pidemmälle, sinipunaa ei kannata lähteä maalailemaan – talouspoliittisista näkemyseroista puhumattakaan – saati, että seuraavissa vaaleissa on edessä iso jytky, mikäli perussuomalaiset eivät nyt kokoomukselle kelpaa.

Mikäli perussuomalaiset taklataan nyt sinipunahallituksen hengessä oppositioon tulee seuraavissa vaaleissa olemaan edessä sellainen jytky, josta vanha samurai Timo Soini ei ole osannut unelmoidakaan.

 

 

 

 

 

Olli-PekkaSalminen
Sitoutumaton Tampere

Hallintotieteiden maisteri. Väitöskirjatutkija.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu