Olympiakomitea: Komitean ”johdon haaskalla väijyvät” evp. huippu-urheilijat, joita ei pidä päästää OK:n johtoon

YLE uutisoi (15.9.2024), että Jan ”Janne” Vapaavuori ei jatka olympiakomitean johdossa. En ota tässä yhteydessä kantaa Jannen ratkaisuun, jolla ei ole isossa kuvassa niinkään merkitystä.

”Melkein neljä vuotta Suomen Olympiakomitean puheenjohtajana vaikuttanut Jan Vapaavuori ilmoitti aamupäivällä X-palvelussa, ettei hän pyri jatkokaudelle. Marraskuussa Olympiakomiteassa pidetään uudet puheenjohtajavaalit. Jo ennen Vapaavuoren päätöstä on spekuloitu, olisiko ex-keihäänheittäjä Tapio Korjuksella kiinnostusta hakea puheenjohtajan tehtävää. 63-vuotias Korjus istuu Olympiakomitean hallituksessa.” (YLE 15.9.2024).

Olympiakomitean johdon haaskalla väijyvät evp. huippu-urheilijat Korjus ja Susanna Rahkamo.

”Korjus panttaa edelleen päätöstään. – On pitkän aikaa kysytty siihen tehtävään. Olen luvannut harkita sitä ja harkitsen edelleen. Oma päätös pitää tehdä lähiviikkojen aikana, Korjus kertoo.” (YLE 15.9.2024).

”Rahkamo puolestaan ei ole ajatellut, hakeeko hän jatkokaudelle. Hän piti selvänä, että Vapaavuori jatkaa puheenjohtajana ja oli asennoitunut vaikuttavansa urheilussa jossain muualla. – En ole sitä (puheenjohtajuutta) kauheasti miettinyt. Ajattelin, että Janne jatkaa. Tämä tuli vähän yllätyksenä.” (YLE 15.9.2024).

Politiikan -ja urheilun penkkiurheilija on vahvasti taipuvainen ajatukseen, että OK:n johtoon ei tule  missään nimessä nimetä evp. huippu-urheilijoita, joiden katse ja kiima on menestyksessä eikä siinä, että huippu-urheilijoita ei sada taivaalta vaan kasvatetaan urheiluseuroissa. 

Raapaisin oheisen US-blogin ennen Pariisin olympialaisten alkua, jolloin kisojen alkuun oli aikaa  17 päivää 7 tuntia 22 minuuttia, sekunnit ja sadasosat päälle. Blogissa kiinnitettiin huomiota siihen, mihin/miten urheilun ja liikunnan panostukset satsataan ja mihin ei. Huippu-urheilu repii leijonan osan komitean budjetista ja seuratoiminta on jäänyt täysin mopen osaan. Huippu-urheilijoita ei synny ja kasva ilman aktiivista seuratoimintaa.

Matti ”Pöljä päivä” Heikkinen heitettiin raakasti ratikan alle. Panokset tulee laittaa lapsiin ja nuoriin. Vain heistä voi kasvaa tulevia huippu-urheilijoita.

Olli-PekkaSalminen
Sitoutumaton Tampere

Hallintotieteiden maisteri. Väitöskirjatutkija.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu