Onko Turkilla Suomen Nato-jäsenyysprosessissa sittenkään ”veto-oikeutta”? Aktivoituuko 5 artikla ennen täysjäsenyyttä?

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyysprosessi on isossa kuvassa tarkasteltuna nytkähtänyt rivakasti liikkeelle Turkin ja Erdoganin sooloiluista huolimatta. Yli puolet Nato-maista on ratifioinut Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydet.

Pohjois-Atlantin sopimuksen 11 artikla on ratifioimisprosessin näkökulmasta mielenkiintoinen. Artiklassa todetaan; ”- – – Sopimus tulee voimaan sen ratifioineiden valtioiden välillä, kun allekirjoittajien enemmistö, mukaan lukien Alankomaat, Belgia, Kanada, Luxemburg, Ranska, Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat, on tallettanut ratifioimiskirjansa, ja muiden valtioiden osalta se tulee voimaan niiden ratifioimiskirjojen tallettamispäivänä.”

Artiklassa mainittu enemmistö -termi on mielenkiintoinen. Mitä se voisi tarkoittaa?

Lakeja ja säännöksiä tulkitaan niin kuin ne on kirjoitettu. Kyseinen enemmistö -termiä voidaan tulkita näin ollen siten, että kun yli 50 % jäsenmaista (ml. edellä mainitut maat) on jäsenyyden ratifioinut, sopimus astuu näiden maiden välillä voimaan, eikä niin, että kaikkien maiden ratifiointia tarvitsisi odottaa. Mikäli näin ei olisi, miksi kyseinen enemmistö -termi on ylipäätään ko. artiklassa.

Sopimuksen 10 artiklassa todetaan; ”Osapuolet voivat yksimielisellä sopimuksella kutsua muun Euroopan valtion liittymään tähän sopimukseen, jos kyseinen valtio voi edistää sopimuksen periaatteita ja myötävaikuttaa Pohjois-Atlantin alueen turvallisuuteen. — ”.

Edellä mainittu yksimielisyys saavutettiin Madridin huippukokouksessa. 10 artikla (kutsu jäseneksi) edellytti siis yksimielisyyttä, mutta 11 artikla (varsinainen ratifioimisprosessi) ei sitä näytäkään edellyttävän. Ns. täysjäsenyys tavoitetaan kaikkien Nato-maiden ratifioinnilla, mutta kuten 11 artiklassa todetaan, sopimus voi tulla voimaan jo yli 50 %:n allekirjoittajamaan (ml. erikseen mainitut maat) osalta ja välillä.

10 artikla (kutsumenettely) ja 11 artikla (ratifiointimenettely) eroavat näin ollen merkittävästi toisistaan. 10 artikla on jo kahlattu Madridissa läpi ja meneillään on 11 artiklan soveltaminen, joka ei vaadi 10 artiklassa mainittua yksimielisyyttä vaan allekirjoittajien enemmistöä mukaan lukien artiklassa erikseen mainitut maat.   

11 artikla antaa tulkinnallisia viitteitä näin ollen siihen, että Pohjois-Atlantin sopimus astuu voimaan niiden allekirjoittajamaiden (yli 50 %, ml. erikseen mainitut maat) välillä, huolimatta siitä ovatko kaikki maat jäsenyyttä vielä hyväksyneet, Turkki mukaan lukien.

Keskeistä Suomen ja Ruotsin hakemuksen osalta on se, onko 11 artikla tulkittavissa siten, että myös 5 artikla aktivoituu jo ennen varsinaista ns. täysjäsenyyttä?

Henkilökohtaisesti olen taipuvainen tulkitsemaan 11 artiklaa (siten kuin se on kirjoitettu) siten, että Nato-sopimus voi astua tiettyjen edellytysten täyttyessä jo ennen ns. täysjäsenyyttä ja kaikkien maiden ratifiointia voimaan. Muussa tapauksessa 11 artiklassa mainitulla allekirjoittajien enemmistöllä ei olisi mitään merkitystä. Kuten 11  artiklassa todetaan, ”sopimus tulee voimaan sen ratifioineiden maiden välillä.” Artikla 11 (ratifiointi) ei edellytä yksimielisyyttä toisin kuin 10 artikla taas tekee, jotka ovat proseduurissa kaksi täysin eri asiaa.   

Valtiosääntöoppineiden tulkinta 10 ja 11 artiklan välisistä eroista olisi mielenkiintoista kuulla.

 

 

 

+10
Olli-PekkaSalminen
Sitoutumaton Tampere

Hallintotieteiden maisteri. Väitöskirjatutkija.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu