Perustuslain perusoikeussäännökset koetuksella – ulkonaliikkumiskieltoko? Kuntavaalit.

Parran pärinää on viime päivien aikana herättänyt ulkonaliikkumiskielto tai liikkumisen ja kokoontumisten osittainen rajoittaminen. Vuoden aikana on polemisoitu mm. sitä, voiko elinkeinotoimintaa rajoittaa poikkeusoloissa ja mitä muita mahdollisia rajoituksia poikkeusoloissa voisi asettaa. On luonnollisesti selvää, että rajoituksia tulee tarkastella kokonaisuutena ja niiden vaikuttavuuden – sekä terveysturvallisuuden, että talouden -ja sosiaalisten vaikutusten  näkökulmista.

Blogin tarkoitus on tässä yhteydessä nostaa esille keskustelu siitä, minkä perustuslain perusoikeuspykälän tulisi olla vallitsevassa pandemiatilanteessa ensisijainen.

Päätöksentekijät joutuvat taituroimaan sen suhteen, millä perustuslain perusoikeuspykälällä on suurin painoarvo missäkin tilanteessa. Kun tartuntaluvut paukkuvat lähellä 1000 tartuntaa per päivä, ei liene epäselvyttä siitä, mennäänkö terveysturvallisuus vai talous edellä.

Ns. normaalioloissa kaikki perustuslakimme perusoikeudet ovat yhdenvertaisia suhteessa toisiinsa. Kun taas siirrymme poikkeusoloihin, oli kyse sitten sotatilasta tai globaalista pandemiasta, perustuslain perusoikeuksia joudutaan punnitsemaan keskenään. Tällöin herää kysymys siitä, mikä perusoikeuksistamme on vallitsevassa tilanteessa ensisijainen?

Vallitsevassa pandemiatilanteessa ei liene epäselvyyttä siitä, että perustuslain 7 §:n mukainen oikeus elämään ei olisi ykkösprioriteetti.

Kyseinen PeL:n 7 § on kuitenkin ongelmallinen siitä syystä, että sama säännös sisältää sekä oikeuden henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.

Tämän kaltaisia perusoikeussäännöksiä tulisi jatkossa välttää, jossa samaan pykälään ympätään tavoitteita ja periaatteita, joita ei poikkeusoloissa voida yhdessä ja samaan aikaan täyttää. Asioita kun on etenkin poikkeusoloissa priorisoitava.

PeL 7 § on sisällöltään epäonnistunut.

Miksi näin?

PeL 7 § toteaa, että jokaisella on oikeus elämään. Kun tarkastellaan olemassa olevaa tilannetta (korona, tartuttavuus, sairastavuus, kuolleisuus), samassa pykälässä todetaan, että jokaisella on oikeus vapauteen ja koskemattomuuteen. Eli pykälä käytännössä vapauttaa huolehtimasta muiden terveydestä ja elämästä – henkilökohtaisen vapauden ja koskemattomuuden nimissä. 

Esimerkkinä PeL 7 §:n sisällöllisestä ristiriidasta: Matkustaja A haluaa pysyä koronapandemiassa hengissä (oikeus elämään) hänen noustessaan julkiseen liikennevälineeseen, varautuen kasvomaskilla. Matkustaja B taas toteaa PL 7 §:ään viitaten, että hänellä on oikeus henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Jolloin säännökset ja kasvomaskipakot häntä eivät koske, koska hän on koskematon ja vapaa, kuten hän voimassa olevan PeL 7 §:n mukaan onkin.

On selvää, että seuraavassa perustuslain kokonaisuudistuksessa tai lain päivittämisessä em. kysymykset tulee erottaa toisistaan omiksi pykälikseen. Tämä helpottaa lain soveltajaa asettamaan eri pykälät tärkeysjärjestykseen. Vallitsevissa poikkeusolosuhteissa PeL 7 § on tältä osin täysin epäonnistunut. 

PeL 7 §:n 1 mom: (Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen). ”Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.”

Perustuslain uudistuksia on perusteltu välttämättömillä tarpeilla, eikä perustuslakia lähdetäkään muuttamaan kevein perustein. PeL 7 § on koronan opettamana pikaisen päivittämisen tarpeessa. Perustuslain kokonaisuudistus – mm. poikkeusolojen  ja valmiuslain osalta – vaatii  kokonaisvaltaisen päivittämisen ja tarkastelun jonka osalta on tarkoituksenmukaista käynnistää parlamentaarinen työ nopeasti.

Poikkeusolot ja valmiuslaki on säädetty puhtaasti sotilaallisiin kriisitilanteisiin ja globaalit pandemiat ja niiden hallinta – varautuminen – huutaa perustuslaissamme poissalolollaan. 

Blogin tarkoitus oli siis herättää keskustelua siitä, mikä perustuslain pykälä menee poikkeusoloissa minkäkin pykälän edelle ja ensisijaiseksi, elämme sitten sodan tai rauhan aikaa.

Kaikissa poikkeusolosuhteissa PeL 7 § (oikeus elämään), tulee mennä kaikkien muiden perusoikeuksien – niin tärkeitä kuin ne ns. normaaliosuhteissa ovatkin – edelle.

Näin ollen hallituksen ja eduskunnan ”askarellessa” lähipäivinä mm. liikkumisrajoituksia ja niiden astetta, fokuksena tulee olla PeL 7 § (oikeus elämään), eikä vallitsevassa pandemiatilanteessa se, mikä perustuslain pykälän soveltamisnen saattaisi kuulostaa omalle äänestäjäkunnalle  mukavammalta.

Kuntavaalien läheisyydellä ei pitäisi olla vallitsevassa pandemiatilanteessa mitään merkitystä. Savotan pandemian nujertamiseksi olettaisi olevan kaikille eduskuntapuolueille yhteinen. Olisi erittäin surullista kansalaisten ja kansakunnan yhtenäisyyden näkökulmasta se, että pandemiaolosuhteissa lähdetään poliittisiin irtiottoihin. Se ei ole kenenkään etu.

Käytäköön keskustelu hoidetusta tai hoitamattomasta pandemiatilanteesta seuraavissa eduskuntavaaleissa, jolloin on jo varmasti myös empiiristä, kokemus- ja tutkimuksellista tietoa siitä, miten pandemia hoidettiin tai ei hoidettu. Kuntavaalien alla keskustelu on täysin ennenaikainen, niin herkulliselta kun se saattaisi poliittisesti tuntuakin.

Mitään evidenssiä pandemian hoidon lopullisesta onnistumisesta millään puolueella ei vielä ole. Sellaista kristallipalloa ei vielä löydy edes alan asiantuntijoilta, VNK:lta, STM:ltä, THL:ltä, Aveilta, sairaanhoitopiireiltä ja kunnilta.

Toivottavaa onkin, että vallitsevissa pandemiaolosuhteissa politikoiminen jätetään vähemmälle ja jos intoa teeman osalta on, oikea ja ajankohtainen foorumi ovat seuraavat eduskuntavaalit, jolloin olemme viisaampia. Nyt tätä viisautta kenelläkään – kuntavaalienkaan alla – ei ole.

 

+3
Olli-PekkaSalminen
Sitoutumaton Tampere

Hallintotieteiden maisteri. Väitöskirjatutkija.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu