Petterin kysymyspatteri: ”Naapuri” ja ”vihulainen”, perehdy J. Sipilän (2015) hallitusohjelmaan
Politiikan penkkiurheilija vilkaisi piruuttaan Kokoomuksen eduskuntavaaliohjelmaa, jonka olettaisi määrittelevän sitä, mitä kysymyksiä Petteri aikoo naapureille ja vähän vihulaisillekin esittää paljon puhutun kysymyspatteriston osalta.
Kokoomuksen Ek-vaaliohjelma on siitä mielenkiintoinen, että se esittää parannuksia, mutta ohjelma ei kerro sitä, miten ohjelma toteutetaan. Otetaan esille muutama esimerkki vaaliohjelmasta.
Laitamme Suomen talouden kasvun edellytykset kuntoon. Vauhditamme investointeja Suomeen ja parannamme kansantalouden kilpailukykyä Kokoomuksen kasvun kaavan mukaisesti. Otamme Suomen kaupungit, kunnat ja alueet entistä tiiviimmin kumppaneiksi kasvun luomiseen.
Millä tavoin?
Parannamme suomalaisen yrittäjyyden edellytyksiä. Varmistamme yrityksille kannustavan, vakaan ja ennustettavan toimintaympäristön ja verotuksen. Helpotamme investoimista Suomeen sekä varmistamme sujuvat lupaprosessit.
Millä tavoin?
Toteutamme reilun kilpailun ohjelman. Puramme markkinoille tulon esteitä, lisäämme yritysten välistä kilpailua, kevennämme sääntelyä ja puramme tarpeettomia normeja kuluttajahintojen laskemiseksi. Uudistamme muun muassa alkoholipolitiikan, raideliikenteen kilpailun, rahapelijärjestelmän ja julkiset hankinnat sekä kevennämme apteekkisääntelyä vastuullisen markkinatalouden hengessä.
Millä tavoin?
Laitamme julkisen talouden tulot ja menot tasapainoon. Laadimme kahden vaalikauden mittaisen talouden tervehdyttämisohjelman, jolla Suomen julkinen talous tasapainotetaan ja velkaantuminen lopetetaan vuoteen 2031 mennessä.
Millä tavoin?
Nostamme työllisyysasteen 80 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Kokoomuksen toimilla 100 000 suomalaista työllistyy ensi vaalikauden aikana. Puramme työnteon esteitä, uudistamme työmarkkinat ja panostamme työhyvinvointiin.
Millä tavoin?
Kuten edellä mainituista esimerkeistä nähdään, kokoomuksella ei ole itselläkään esittää, millä tavoin tavoitteita lähdetään toteuttamaan. Kokoomuksen puoluetoimistossa onkin parhaillaan hikiset paikat saada naapureille ja vihulaisille laadittava kysymyspatteri kasaan, kun puolueessa ei ole itsessäänkään määritelty miten edellä mainitut temput tehdään.
Jos saan vinkin kokoomuksen puoluetoimiston väelle ja ehkä vähän Petterillekin antaa, että toimiston väen kannattaa ”copy-pastata” Juha Sipilän (2015) strateginen hallitusohjelma ja hieman viilailla sitä ja iskeä se naapureiden ja vihulaisten pöytään ja kysyä, sopiiko tämä teille?
Kuten edellä todettiin, kokoomuksen Ek-vaaliohjelma ei anna edes puolueelle itselleen vastauksia siihen miten temput tehdään, joten voisi olettaa, että Juha Sipilän hallitusohjelmaa kannattaa lähteä kopiomaan ja tehdä hallituksen muodostamisesta suoraviivainen.
Sipilän hallitusohjelma on luettavissa osoitteessa: https://valtioneuvosto.fi/-/74-sipila-hallitusohjelma
Niin tai näin. Paradoksaalista on, että Apollonkadulla ei ole valmiutta lähteä toteuttamaan evp. puheenjohtaja Sipilän hallitusohjelmaa, jonka rungosta ja ”perusprinsiipeistä” tulee muodostumaan käytännössä tuleva hallitusohjelmakin.
Kateeksi ei käy kysymyspatterin laatijoita kokoomuksen puoluetoimistolla. Toimiston väki kun joutuu ensiksi itse pureskelemaan vastauksia naapureille ja vihulaisille esittämiinsä kysymyksiin.
Kommentit (0)