PM:n ”erikoisyksikkö” ylimitoitettu operaatio: Löytyykö poliittista tilausta Ministry of Security:lle?

PM Sanna Marin on päräyttänyt käyntiin mielenkiintoisen operaation, jonka tarkoituksena on perustaa VNK:aan turvallisuuspolitiikan yksikkö ja yksikölle turvallisuuspolitiikan neuvonantaja.

Suomen Nato-jäsenyyteen valmistaudutaan parhaillaan eduskunnassa, kun kansanedustajat käsittelevät hallituksen lakiesitystä asiasta. Samaan aikaan valtioneuvoston kansliassa on aloitettu myös oma valmistautuminen. Pääministerille suunnitellaan valtioneuvoston kansliaan omaa turvallisuuspolitiikan neuvonantajaa ja tehtävää varten oman yksikön perustamista.” (YLE 23.1)

On mielenkiintoista, että VNK:aan nimettäisiin erillinen neuvonantaja ja jopa erillinen yksikkö, kun olemassa ovat jo Puolustusministeriön ja Ulkoministeriön asiaosaaminen UTP-kysymyksissä.

Ehdotetut muutokset eivät muuttaisi ministeriöiden välistä toimialajakoa, mutta ne korostaisivat turvallisuuspoliittisten asioiden kasvavaa merkitystä myös pääministerin ja valtioneuvoston kanslian tehtävissä”, asetuksen esityksessä sanotaan.” (YLE 23.1)

Eikö pääministerille riitä hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta (TP-UTVA) ja siellä saadut tiedot?

Sen sijaan perustellumpaa Natoon liittymisen johdosta voisi olla pohtia Ulkoministeriön ja Puolustusministeriön ”osin päällekkäisten” tehtävien yhdistämistä saman ”sateenvarjon” alle. 

Puolustusministeriö: kansainvälinen puolustusyhteistyö, kansainvälinen harjoitusyhteistyö, puolustusmateriaali- ja puolustusteollisuus, sotilaallinen kriisinhallinta, tutkimus, turvallisuus, aluevalvonta, asevalvonta.

Ulkoministeriö: ulko- ja turvallisuuspolitiikka, kriisinhallinta, kyber, suunnittelu ja tutkimus.

Kun tarkastelee edellä mainittuja ministeriöiden nykyisiä tehtäväalueita, kovin kaukaa ne eivät liipanne toisistaan. Kyseiset ministeriöt ovat toki parhaita arvioimaan tehtävien yhdistämisen tarvetta. Allekirjoittaneen kompetenssi siihen ei riitä.

Uusi hallitus voisi kirjata hallitusohjelmaan erillisen Turvallisuusministeriön (Ministry of Security) perustamisen selvittämisen UM:n ja Puolustusministeriön ”päällekkäisten” tehtäväkuvien osalta.  

Niin tai näin:

PM:n kansliaan suunniteltu turvallisuuspolitiikan yksikkö on varsin erikoinen esitys. Käytännössä tämä tarkoittaisi neljännen keskeisen toimijan (TP-UTVA, UM, PUOL.MIN + PM/VNK) perustamista.

Voisi olettaa, että PM ja VNK saavat halutessaan riittävää tietoa edellä mainituilta konklaaveilta. PM:n/VNK:n ”erikoisyksikön” perustaminen haiskahtaa ylimitoitetulta toimenpiteeltä, etenkin kun PM itse toimii TP-UTVA:n puheenjohtajana. Mikään ei estä pääministeriä – nykyistäkään – pestaamasta esikuntaansa henkilökohtaista ”turvallisuuspolitiikan neuvonantajaa”, mikäli niin parhaakseen katsoo.

 

Olli-PekkaSalminen
Sitoutumaton Tampere

Hallintotieteiden maisteri. Väitöskirjatutkija.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu