Presidentinvaali: Toteaako Jutta Urpilainen tovereille Tampereella: ”Pitäkää tunkkinne”?
Kokoomuksen resitenttiehdokas Alex Stubb (28 %) pyyhkäisi karvan verran resitenttikallupissa Pekka Haaviston (26 %) edelle. Toisella kierroksella Stubb repisi Haavistoon jo selkeämmin kaulaa.
”Stubb on vastaajien suosikki myös, kun kysytään, ketä he äänestäisivät toisella kierroksella. Jos vastakkain olisivat Stubb ja Haavisto, Stubbia kannattaisi 55 ja Haavistoa 45 prosenttia vastaajista.” (YLE 15.11)
Gallupit ovat toki gallupeja ja peli ratkotaan vasta vaaliuurnilla. Gallupeilla on toki se mentaalinen merkitys, että ne ohjaavat myös äänestyskäyttäytymistä. Kuka nyt häviäjää lähtee äänestämään, saattaa äänestäjä ajatella, ennen kuin raapaisee numeron äänestyslippuun.
Presidentinvaaleja on yleisessä keskustelussa pidetty henkilövaalina. Toki näinkin, mutta puoluetausta kummittelee tässäkin taustalla. ”Kommunisti” ei äänestä ”poroporvaria” ja päinvastoin. Puolueen jäsenkirjan kannen värillä on myös väliä, riippumatta siitäkään, onko minkään puolueen varsinainen jäsen vaiko ei.
Mielenkiinto kohdistuu Sdp:n ensi viikonloppuna käynnistyvään kokoukseen Tampereella. Komissaari Jutta Urpilaisen odotetaan ilmoittautuvan kisaan mukaan. Urpilaisen gallupkannatus (4 %) on karua kertomaa.
”Haavisto on yhä myös SDP:n kannattajien suosituin ehdokas, vaikka kannatusta on siirtynyt Stubbille. SDP:n kannattajista 45 prosenttia äänestäisi Haavistoa. Vertailun vuoksi: puolueen todennäköistä omaa ehdokasta Jutta Urpilaista kannattaa 13 prosenttia SDP:n äänestäjistä.” (YLE 15.11)
Mikäli demarit eivät saa omia rivejään suoriksi Urpilaisesta ei ole Haaviston ja Stubbin haastajaksi. Paradoksaalisen demareiden tilanteesta tekee se, että puolue porskuttaa parhaillaan suosituimpana puolueena YLE:n 2.11 julkaiseman gallupin perusteella. Demarit (23,5 %) pyyhkäisivät viimeisessä puoluekannatusmittauksessa kokoomuksen (20,2 %) ohi.
Urpilaisen menestymisen mahdollisuudet eivät jää ainakaan siitä kiinni, etteikö puolue ole pelipaikoilla. Mielenkiintoisen sdp:n osalta tekee se, onnistuvatko demarit sössimään Urpilaisen menestymisen mahdollisuudet? Urpilaisen pahin vihulainen ensimmäisellä kierroksella on oma puolue, eivätkä naapurit.
Toteaako Urpilainen Tampereella tovereille, ”pitäkää tunkkinne”? Jos toteaa, Sanna Marinin on astuttava kehiin. Tuolloin galluptulokset heittäisivät kärjen osalta häränpyllyä.
https://yle.fi/a/3-10963666?utm_medium=social&utm_source=facebook-share
Ensimmäinen nainen SDP:n johdossa
Jutta Urpilainen nousi ensimmäisenä naisena SDP:n johtoon kesäkuussa 2008. Hän täytti saman vuoden elokuussa 33 vuotta ja koko maailma oli avoimena edessä.
Urpilainen lupasi suuria muutoksia SDP:n poliittiseen linjaan ja toimintatapoihin. Hän halusi laajentaa sosiaalidemokraattien vetovoimaa uusiin kannattajaryhmiin ja kaventaa muun muassa SAK:n vaikutusvaltaa puolueessa.
Urpilainen muistutti, että SDP ei ole SAK. Tämä linjaus tuli Urpilaiselle myöhemmin kalliiksi.
Puheenjohtajavaalissa Urpilaiselle hävinnyt Erkki Tuomioja kutsui Urpilaisen poliittista linjaa unelmahötöksi.
Nyt Antti Lindtman yrittää lakkokenraaleineen viedä suomen talouden syvemmälle suohon
Ilmoita asiaton viesti
En usko, että Sanna Marinin kisaan lähtö niin mullistavaa olisi kahden kärkiehdokkaan kohdalla kuin annat ymmärtää. Voisi jäädä yllättävänkin pieneksi.
Ilmoita asiaton viesti
Olen samaa mieltä. Eilen oli eilen tänään on tänään.
Ilmoita asiaton viesti
”Ei koskaan on vielä tänään.”
Bertolt Brecht
Ilmoita asiaton viesti
Kaveri sanoi rakkaalle vaimolleen tultuaan aamusella kotiin, että:”minunhan piti tulla eilen, mutta tulinkin jo tänään”.
Ilmoita asiaton viesti
Penkkiurheilijan pekuleeraukset on kieltämättä toisinaan aika lennokkaita, kuten nyt pohdinta Marinin ehdokkuudella.
Oikeasti Urpilainen ei ole edes pahasti myöhässä, pari kuukautta presidentinvaaleja on ennenkin voinut muljauttaa asetelmia.
Ilmoita asiaton viesti
Kuka muu ehdokas on saanut kansainvälisesti aikaan tällaista:
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009992221.html
Toisaalta, rehellisesti: Mitä vastaavaa hän voisi presidentin hommasta löytää?
Ilmoita asiaton viesti
Urpilaisen komissaarinpäivät ovat joka tapauksessa luetut mutta minä olen pelkästään iloinen jokaisesta äänestä, jonka se onnistuu nyhtämään Haavistolta.
Toivottavasti demarit nyt ymmärtävät ryhmittyä näin aikaansaavan ehdokkaansa taakse.
Ilmoita asiaton viesti
”Kuka muu ehdokas on saanut kansainvälisesti aikaan tällaista:”
Meinaatko Samoalle reissaamista? Olenhan minäkin reissannut Fidji-saarille. Urpilainen on yksi EU:n delegaatiosta sopimuksen juridiseksi loppuun saattamiseksi eikä vamaankaan ole mitenkään erityisen mainittavassa määrin myötävaikuttanut siihen aloitteelisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä kai sitten: ”ei varmaankaan”, ainoana näistä asioista vastaavana komissaarina…
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä.
Bile-Ilmari Nurminen (sd.) ei ole presidenttiehdokas mutta ei ole vielä Jutta Urpilainenkaan (sd.).
Bile-Ilmari pääsi Amazing Race Suomi – kilpailussa ainakin Filippiineille asti ja aikaa matkustamiseen meni reilusti yli 36 tuntia.
Tampereella toverit voivatkin huokaista helpotuksesta saatuaan näin Vara-Jutan.
Ilmoita asiaton viesti
Jutta aiheutti miljarditappiot kreikkakeississä meille mikä on hänen ainut ”ansionsa” minkä vuoksi hänet palkittiin suojatyöpaikalla Jykän tyyliin.
Ilmoita asiaton viesti
Kiinnostava legenda nuo Suomen miljarditappiot.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, tässä on monta moneksi. Jos Ahtisaari olisi edennyt 2000 TP-vaaleissa ehdolle, mitä olisi tapahtunut? Emme tiedä, ei häntä ainakaan olisi uudelleen valittu, ja sitten presidenttihistoria olisi ollut jotain muuta kuin nyt nähty.
Mutta nykypäivästä: Voiko Jutta yleensä enää kieltäytyä? Vetihän Niinistökin käsijarrukäännöksen 2000 ja jätti puolueensa pulaan. Mutta mitä seurasi? Tunnetut 2 x 6 vuotta.
Mutta miten SDP on ajanut itsensä tällaiseen presidenttikiipeliin? Suunnittelun ja ennakoinnin puolue on pulassa. Kannattaako Jutan yleensä näillä askelmerkeillä alkaa ja satsata tosissaan jonkin 3-6 prosentin tuloksen saavuttaakseen?
Mutta antaako puolueen kunnia periksi asettua puolueena suoraan Pekka Haaviston taakse? Siinä näen päivän kysymyksen? Kaikki muut nyt kädessä olevat kortit ovat hantteja ja sellaisiksi jäävät?
Seuraako puolue Erkki Tuomiojan viitoittamaa tietä keskeiselle ottelupaikalle (Haavisto – Stubb) vai jääkö peijaamaan jäännöspisteistä? Sannan kehonkieli ei viittaa presidenttiotteluun 2024.
Mitä tuollainen ”yksinumeroinen” presidenttivaalikannatus merkitsisi Urpilaisen – ja Suomen – komissaari-asetelmiin ensi vuoden EU-vaalien jälkeisessä ajassa? Kandee funtsii..
Ilmoita asiaton viesti
Jatkan vielä: Ei Erkki Tuomiojan läsnäolo Li Anderssonin rinnalla merkitse mitään puolueloikkaa, vaan päinvastoin vanhan poliitikon kokemuspohjaista näkemystä: hän hakee laajaa piiriä aktiiviseen vaalikäyttäytymiseen, teemalla: kakkoskierroksella kaikkia tarvitaan. Siis Haaviston taakse Stubbin kuningastietä hiekottamaan.
Nimittäin jos Urpilainen on ehdolla, Tuomiojan toiminnan voi nähdä epälojaaliutena, mutta jos Jutta ei ole ehdolla, tämä kaikki on valtioviisautta ja kaukonäköisyyttä Erkin taholta. Teemalla: toisella kierroksella veri punnitaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Tuomioja kertoo, että hän voisi osallistua vastaavaan keskusteluun muidenkin puolueiden ehdokkaiden kanssa. Hän on poliittisten ansioidensa lisäksi poliittisen historian dosentti.
Tuomioja sanoo kannattavansa vaaleissa Sdp:n omaa ehdokasta. Sdp:n odotetaan kertovan Jutta Urpilaisen ehdokkuudesta marraskuussa.”
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009964246.html
Ilmoita asiaton viesti
Kun kokoomus on eduskunnan suurin puolue, se vaatinee seuraavaa komissaarin paikkaa joka tapauksessa. Ylivertaisen pätevä olisi demarien Miapetra Kumpula-Natri, joka kai on tässä vaiheessa ilmoittanut ottavansa vastaan kansanedustajanpaikkansa europarlamenttiedustuksen päätyttyä.
Jos Sanna Marin ei halua presidentiksi, toivon hänen asettuvan ehdokkaaksi eurovaaleissa. Kun demarit saavat niissä 50% äänistä, komissaarinpaikastakin voi keskustella.
Ilmoita asiaton viesti
Olisi se.
Ilmoita asiaton viesti
”Mielenkiintoisen sdp:n osalta tekee se, onnistuvatko demarit sössimään Urpilaisen menestymisen mahdollisuudet?”
Urpilainen sössi itsensä jo Kataisen hallituksessa.
Ilmoita asiaton viesti
Suostuuhan se Urpilainen. Gallupit erehtyvät useinkin, ja esim. Riitta Uosukainen oli vuoden 2000 pressanvaalien alla syksyllä 1999 muistaakseni jopa gallupjohdossa, muttei päässyt edes toiselle kierrokselle.
Ilmoita asiaton viesti
Tekikö demarit Urpilaiselle saman tempun, kuin Sale ja muut kokoomuksen isot peluripojat aikoinaan vesisängyn läiskyttäjä-Uosukaiselle…?
– Vai lähtikö Urpilainen peliin-ja otteluun teemalla: – Tärkeintä ei ole voitto, vaan osanotto, ja nauttia reilun hillopurkin antimia lähes vaalipäivään saakka?
Ilmoita asiaton viesti
Jutalla vähän hankala tilanne kun erehtyi lupaamaan ehdokkuuden harkintaa. Jos lähtee mukaan, niin omat pettyvät lopputulokseen, Jos jättää väliin, niin omat kokevat tulleensa petetyksi. Eikä moni halua muistella, että pettivät aikanaan itse Jutan. Luultavasti lähtee kisaan puolueen soturina, koska kieltäytyminen veisi mahdollisuuden muihin hyviin hommiin demarien sisällä.
Ilmoita asiaton viesti
Demareilta näyttäisi jäävän toinenkin ylipäällikön vahtivuoro väliin, mutta Orpo ja Purra ovat elementissään! – Toinen sidosryhmien ja taustajoukkojen vaatimusten mukaisesti ”säästämässä”, leikkaamassa ja Sipilän tapaan kurmoottamassa ay-liikettä ja toinen, omalla vahvuusalueellaan, pistämässä puolueensa linjan ja agendan mukaisesti rajoja kiinni. Tällä kertaa kuitenkin opposition ja kansan enemmistön tukemana ja Putinin niin ”haluamana.”
– Mutta ”kiittääkö” vaalikansan kärttyisä vaalikäsi näitä ”rotipuolueita” seuraavissa eduskuntavaaleissa samaan tyyliin kuin Suomi kuntoon-Sipilääkin ja mm. hänen sinisiä salkkupalkkasotureitaan…?
Ilmoita asiaton viesti
Demareiden ydinkysymyksiä on – antaako se kokoomuksen napata presidentinkin vallan paikan. Kokoomushan on häärinyt vallanpaikkoja miehittämässä jo kauan muiden tekemättä mitään.
Siksi Marinin ehdokkuuskysymys on mitä kuumin kusymys niin valtakunnanpolitiikassa kuin demareissakin.
Ilmoita asiaton viesti
Ei totea.
Vaalitilaisuus Espoon Sellossa 11.12.2023 on mainostettu Jutan kuvalla ja sanalla ”Nähdään Sellossa”.
Ilmoita asiaton viesti
Demarien Cooperin testi: ilmoitetaan ehdokas 12 minuuttia ennen vaaleja.
Ilmoita asiaton viesti
Pitäkää tunkkinne – slogan sopii tähän yhteyteen erittäin huonosti. Mahtaako kirjoittaja tietää mikä tuon sanonnan ydin on? Sehän viittaa tilanteeseen jossa henkilön omat kuvitelmat estävät häntä toimimasta rationaalisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Jutta Urpilainen naisten asialla.
https://twitter.com/PaiviKorpivaara/status/1535128282169061377
Ilmoita asiaton viesti
Ne sukkahousut minäkin muistan.
Ilmoita asiaton viesti
Se on hienoa että poliitikoista muistetaan oleelliset asiat: Urpilaisen sukkahousut ja Stubbin shortsit. Minä juon nyt kahvia ja muistelen Harri Holkeria.
Ilmoita asiaton viesti
Minä syön silakkaa.
Ilmoita asiaton viesti