Riikka Purran MT:n kolumni: Onko Riikan pahin pelko sinipunan syntyminen vaiko sittenkin keskustan oppositiotaival?
Puoluetoimistoissa on viime päivinä kynät sauhunneet Petteri Orpon kysymyspatterin tiimoilta. Kysymyspatterimenettely on lähinnä kosmeettinen, sillä toimistoissa tiedetään tasan tarkkaan mitä vihulaisleireissä mistäkin asioista ajatellaan. Kysymyspatteriin raapaistut vastaukset eivät ratkaise hallituspohjaa vaan se, ”kenen ja kumman kaa” halutaan olla.
Parta on pärissyt RKP:n ”sateentekijän roolista” hallituksen muodostamisessa. RKP solahtaa hallitukseen heittämällä. Yöunia Petterin ei Anna-Majan suhteen tarvitse menettää.
Ovat Petterin kysymyspatteriin raapaistut vastaukset minkälaisia tahansa, oikeistohallitusta pukkaa (kok, ps, rkp, krist).
PS:n Riikka Purra kirjoitti mielenkiintoisen kolumnin MT:een. Purra kosiskeli keskustaa hallitukseen. Purra toteaa; ”Jos keskusta on oppositiossa SDP:n kanssa, se jää sen jalkoihin, koska asetelma on hallituksen oikeisto vastaan opposition vasemmisto. Jos keskusta on oppositiossa perussuomalaisten kanssa, tilanne on sen kannalta vielä huonompi. Sitä, mitä sinipunahallitus tarkoittaisi ylipäätänsä tälle maalle, en uskalla edes ajatella.” (MT 17.4)
Purra on tavallaan oikeassa siinä, että keskusta jäisi oppositiossa sdp:n jalkoihin, mutta entä sitten? Jokainen oppositiopuolue tekee pääsääntöisesti omaa oppositiopolitiikkaa jota keskusta tulisi oppositiossa harrastamaan riippumatta siitä, mitä mieltä sdp eri asioista ovat. Konkreettisesti tämä tulee tarkoittamaan sitä, että oppositiopuolueiden yhteisesti allekirjoittamat välikysymykset tulevat olemaan harvassa.
Purra toteaa; ”Jos keskusta on oppositiossa perussuomalaisten kanssa, tilanne on sen kannalta vielä huonompi. Sitä, mitä sinipunahallitus tarkoittaisi ylipäätänsä tälle maalle, en uskalla edes ajatella.” (MT 17.4) Kyseinen lausuma on mielenkiintoinen siitä näkökulmasta, että oikeistohallitus on muodostettavissa ilman keskustaakin. Näin ollen Purran ”huoli” sinipunahallituksesta on outo. Ovatko Purran motiivit keskustan kosiskeluun muut kuin sinipunahallituksen pelko, jota pelkoa ei tosiasiassa ole olemassa ellei Petteri, kokoomusäänestäjien kauhuksi lähde sorvaamaan sinipunaa.
Mikäli keskusta lähtee hallitukseen Purran toivomalla tavalla jää keskusta hallituksessa kokoomuksen, mutta mikä mielenkiintoista, myös perussuomalaisten jalkoihin. Jos taas keskusta jää oppositioon, avautuu sille erinomainen tilaisuus ”räimiä” etenkin perussuomalaista politiikkaa eduskunnan kyselytunneilla.
PS teki maakunnissa veret seisauttavan vallankaappauksen, joka Apollonkadulla pitää ensi töikseen lähteä torppaamaan. Tämä on keskustan ykkösprinsiippi alkaneella vaalikaudella, on puolue hallituksessa tai ei. Prinsiippi on toteutettavissa paremmin permannon kuin ministeriaition puolelta.
Purran kolumnista onkin aistittavissa enemmänkin keskustan oppositiotaipaleen kuin sinipunan pelko. Keskusta tuskin lähtee veret seisauttavan vaalitappion – etenkin maakuntanäkökulmasta – jälkeen hallitukseen jossa sen pahin vihulainen (ps) on ja jonka jalkoihin se nöyryyttävästi jäisi. Sieltä on paha lähteä rakentelemaan Alkiolaista identiteettiä ja politiikkaa.
Kepu ja demarit oikeistohallituksen oppositiona on persuille pahin mahdollinen tilanne.
Neljän vuoden (toki epätodennäköisen pitkä aika) hallitustaipaleen jälkeen kannatus lienee puolet tai vähemmän nykyisestä.
Ilmoita asiaton viesti
Leikkaukset ja vyönkiristykset eivät iske kokoomuksen kannattajiin, eivätkä näin ollen vaikuta sen kannatukseen. Persuille, jonka äänestäjäkunnasta merkittävä osa on pienituloisia ja tuilla eläviä, ne sen sijaan ovat myrkkyä. Jos eivät persut hallituksessa ollessaan nyt ihan jakaudu, niin kovia ristiriitoja hallitustaival siellä tulee aiheuttamaan.
Ilmoita asiaton viesti
Tuntuu Keskustapuolueen ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen kannatuksen arvioksi liian rajulta pudotukselta. Arvioisin ko puolueiden kannatuksen pienenevän noin 15% oppositiossa.
Ilmoita asiaton viesti
RKP:n innostuksesta lähteä persujen kanssa samaan hallitukseen en olisi yhtä varma kuin blogisti, mutta jos lähtee, persut joutuvat maksamaan siitä kovan hinnan päätellen niistä puheenvuoroista joita RKP:n suunnasta on kuultu. On siis täysin mahdollista, että RKP torppaa sini-mustan hallituksen synnyn.
Ilmoita asiaton viesti
Purran asenne Keskustaa kohtaan on melko ylimielinen ja alentuva.
Perussuomalaisten antaman armolaukauksen jälkeen Keskustan pitäisi ryhtyä Perussuomalaisten apupuolueeksi, ettei sille käy vielä pahemmin.
Ilmoita asiaton viesti
Keskustalle mielestäni tulee käymään paljon pahemmin, jos se pettää ne vähäisetkin äänestäjät eikä edes pyri hallitukseen, kuten ovat nyt ilmaisseet. Ensi vaaleissa on ihme jos saavat ketään läpi eduskuntaan.
Parempi Persujen kainossa, kuin taivasalla 😂
Ilmoita asiaton viesti
Mua huvittaa persujen anelu keskustaa kohtaan. Jotenkin epätoivo paistaa läpi. Nostan hattua kepulle jos jäävät oppositioon. Paikkansa sielä ovat ansainneet.
Ilmoita asiaton viesti
Kokoomus pärjännee aina olkoot suhdanteet ”maan että taivaan välillä” ja kuten tuossa eräs mainitsi että voinee olla että PS leirissä tulee mahdollisesti tiettyä vuotoa jos pahasti mm Kokoomus lyö pränttiä pöytään ”että pienet ovat silakat jolla puol vuotta pitäis pärjätä” kuin Tuntematonta lainaten – että Kokoomus seilaa mm pääomiensa turvatuilla laineilla porskuttaen.
Joo PS kuin Keskusta tulessa joka tapauksessa niin tai näin…edessä vaiko takana pelipöytää ?
Orpon sanelema kuin ajama hyvinvointivaltio…n tulevat pelimerkit poliittisessa mielessä voinee näyttää mitä sillä todella tarkoittaa rätinkeissään tavallisen tallaajan näkökulmasta ” vaiko pudottaa enot veneestä” pääomien kasvavissa suhdanteissa omilleen hyvää tulosta !
Ilmoita asiaton viesti
Kokoomushan selvisi Sipilän hallituksestakin pienemmillä vaurioilla kuin persut ja keskusta. RKP on tosiaan ratkaisijan asemassa koska enemmistöhallitusta ei synny ilman sitä. Ellei sitten se villi ideani toteudu että hallituksessa ovatkin kokoomus, PS ja vihreät.
Ilmoita asiaton viesti
Tuntuu Keskustapuolueen ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen kannatuksen arvioksi liian rajulta pudotukselta. Arvioisin ko puolueiden kannatuksen pienenevän noin 15% oppositiossa.
Ilmoita asiaton viesti
Keskusta ja PS ovat ainoat puolueet, jotka ovat edes vähän – keskusta melko paljonkin – puhuneet maakuntien Suomen ja suomalaisen maatalouden puolesta. Ihmekö siis, että maakuntien Suomi äänesti enimmäkseen näitä kahta.
Kovin on tylyä maakuntien näkökulmasta, ellei kumpikaan puolue mene/pääse hallitukseen.
Ilmoita asiaton viesti
Kokomusta selviää aina koska se ei hallituksissa ole ollut missään vastuussa ?
Nyt on pitkästä aikaa kun pitää ottaa vastuuta ?rajat kiinni joukkiolla ei ole mitään astetta se kuihtuu jos menee Hallitukseen se on oikein kupla puhkee !
Ilmoita asiaton viesti
”Yöunia Petterin ei Anna-Majan suhteen tarvitse menettää.”
Tämä mainitsemasi ”sateentekijä” on kyllä enemmänkin basson soittaja, joka soittaa taustalla melkein missä tahansa bändissä hajuttomasti ja mauttomasti. Onkohan tällaista kieliryhmään perustuvaa puoletta missään, joka saa vieläpä 10 paikkaa eduskunnassa?
Ilmoita asiaton viesti
Sillä on tosiaan nyt mahdollisuus päättää tuleeko hallitus jossa ovat mukana porvarit, populistit hurrit ja hihhulit vai Kokoomus, SDP, vihreät ja RKP. Purralle varmaan maistuisi Ruotsin malli: vähemmistöhallitus jota PS halutessaan tukisi oppositiossa. Valta ilman vastuuta.
Ilmoita asiaton viesti
The elections were not about the parties – it was about the voters and citizens.
Fifty years of failed socialism was now finally pushed to the garbage heap of history regardless of it’s called VAS GREEN or SOC.
KE needs to rethink their drink – are they socialists stay in opposition forever or change politics and leaders to return to non socialism.
RIIKKA is smart patriot and was the vote magnet
Ilmoita asiaton viesti
Vasentuneilla menee aina kiukutteluksi kun eivät omaakkaan täyttä hegemoniaa yhteiskunnassa. Loukkaantuneina käydään sitten vähän määkimässä omaa paremmuuttaan kommenttiosioon. Selkeästi oikeiston yli marssi sekoitti pasmat.
Ilmoita asiaton viesti
Aino Kassinen olisi tiennyt nämä asiat.
Ilmoita asiaton viesti