Suomen Nato-jäsenyys ”pakottaa” myös Ruotsin Nato-jäsenyyteen.

Päivän uutinen on luonnollisesti ollut tp-utvan päätös hakea Suomen Nato-jäsenyyttä. Käytännössä tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että parlamentaarisessa käsittelyssä isossa salissa asia on nopeasti taputeltu. Tiedossa tämä on toki ollut jo pidemmän aikaakin.

Sisään Natoon mennään on ovi kuinka auki tai raollaan tahansa. Iltalypsyihin kannattaa toki varautua muidenkin kuin Turkin osalta.

Mutta mennäänpä itse asiaan eli siihen, mikä vaikutus Suomen päätöksellä on lahden toiselle puolelle? Ruotsi on pidättäytynyt ”sotkeutumasta” sotilaallisiin konflikteihin maan pitkän historian ajan. Puolueettomuusdoktriini on ollut syvällä ruotsalaisten dna:ssa.

Vähemmälle mediahuomiolle on kuitenkin jäänyt yksi keskeinen näkökulma miksi Ruotsi on ”pakotettu” seuraamaan Suomea vallitsevassa Euroopan turvallisuus – tai turvattomuuspoliittisessa tilanteessa. 

Vastaus on, että Suomen ollessa Naton jäsen – mutta Ruotsi ei – maiden välinen ”utp-napanuora”, jota on tiivistetty vuosien ajan katkeaa.

Naton jäsenenä Suomi ei voi tuottaa Ruotsille sen ollessa puolustusliiton ulkopuolella sellaista tietoa, jota maat ovat voineet tähän saakka vapaasti maiden välillä vaihtaa puolustuspoliittisissa kysymyksissä.

”Sotaministerit” Kaikkonen ja Hultqvist ovat varmasti tämän keskeisen asian keskenään panneet merkille ja konsultaatiota tässä erittäin keskeisessä asiassa on maille tullut eittämättä myös Naton päämajasta.

Näin ollen Ruotsi on käytännössä ”pakotettu” seuraamaan Suomea Nato-jäsenyysprosessissa. Kyse on etenkin Itämeren turvallisuudesta, mutta mitä suuremmassa määrin myös Ruotsin turvallisuudesta.  Tämä näkökulma  on jäänyt medioissa vähemmälle huomiolle ajatellen sitä, mitkä ”Nato-kortit” Ruotsilla ovat tosiasiallisesti olleet kädessä. 

Medioissa on käyty keskustelua siitä viekö Suomi Ruotsin Natoon? Vie, mutta syvällistä ja analyyttista  keskustelua siitä miksi Ruotsin näkökulmasta näin tapahtuu, on jäänyt vähemmälle parran pärinälle. Suomen Nato-jäsenyys katkaisee maiden välisen ”utp-napanuoran”, johon Ruotsilla ei ole utp-näkökulmasta huomioiden vallitseva tilanne Euroopassa varaa. Helsinki on ollut Tukholman turvallisuuspoliittinen ”takuu” suhteessa idästä  tulevaan uhkaan. 

Suomen ollessa Naton jäsen – mutta Ruotsi ei – Helsinki ei voi tuottaa Tukholmaan sitä tietoa, jota se voi nykytilanteessa tuottaa maiden – molempien – ollessa liittoutumattomia. Tilanne maiden välillä muuttuisi maiden ollessa eri ”Nato-asennossa” radikaalisti.

Tukholman päässä tämä on varmasti pantu merkille, eikä pelkästään Ruotsin Sosiaalidemokraattisessa puolueessa. Lienee selvää, että konsultaatiota edellä mainitusta näkökulmasta/dilemmasta – etenkin Tukholman suuntaan – on tullut myös Naton päämajasta.