Suomen, Ruotsin ja Turkin välisessä ”YYA-sopimuksessa” on kyse myös TP Niinistön ja UM Haaviston oikeusturvasta

Polkaisin taannoin pohdittavaksi alla olevan blogin (29.6). Politiikan penkkiurheilija pohti tuolloin sitä, miten Suomen, Ruotsin ja Turkin välistä ”YYA-asiakirjaa” ”YYA-sopimusta” tulee valtiosääntönäkökulmasta lähestyä.

Teemaan on sittemmin tartahtanut mm. kansainvälisen oikeuden professori Martin Scheinin.

DN  https://www.dn.se/sverige/expert-det-har-borde-sverige-och-finland-aldrig-gatt-med-pa/

Tässä yhteydessä ei ole tarkoituksenmukaista referoida Scheinin DN:ssa mainittuja argumentteja, jotka ovat luettavissa oheisesta DN:n artikkelista.

Sen sijaan huomio kiinnitetään yleisellä tasolla kysymykseen siitä riittääkö, että ulkoministeri pyyhkäisee puumerkin paperiin  etenkin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä ilman, että sitä ratifioidaan ja hyväksytetään maamme parlamentissa. Tässä yhteydessä pyyhkeitä eivät saa toki UM tai TP. Ollenee kuitenkin niin, että jos puumerkki UTP-kysymyksissä johonkin paperiin pyyhkäistään, se ratifioidaan ja hyväksytetään isossa salissa.

Muussa tapauksessa emme elä demokratiassa. Näin ollen paperin hyväksyttäminen on isossa salissa välttämätöntä.

Poliittisen historian penkkiurheilijat muistavat vastaavan tyyppisen tapauksen, joka tunnetaan nimellä Ryti-Ribbentrop-sopimuksena.

https://www.eduskunta.fi/verkkoteos/valtiopolitiikan-pitka-kaari/case-18.html

Rytin mielestä oli ehdottoman tärkeää alistaa näin tärkeä valtiosopimus eduskunnan arvioitavaksi. Hallituksen ulkoasiainvaliokunnan kokouksessa 25.6.1944 myönnyttiinkin siihen, että sopimus vietäisiin eduskuntaan tilanneselostuksena, ei lakiesityksen muodossa, ja hallitus eroaisi, jos eduskunta vastustaisi. Samana iltana Ryti oli kuitenkin muuttanut kantaansa ja ilmoitti valtioneuvoston kokouksessa, että tärkeän avun saamiseksi hän oli valmis tekemään sitoumuksen yksin ja omalla vastuullaan, eikä sitä pitäisi viedä eduskuntaan, jonka suhtautuminen oli epävarma. (Eduskunta)

Kuten poliittisen historian penkkiurheilijat tietävät, tasavallan presidentti Ryti kantoi sopimuksesta yksin vastuun, joka ei tänä päivänä olisi enää mahdollista. Ryti saikin tähän viitaten sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä pisimmän rangaistuksen, kymmenen vuotta kuritushuonetta. Ryti uhrautui maansa edessä ja menetti terveytensä. 2020-luvulla Ryti-Ribbentrop -sopimuksille (lue: Suomi, Ruotsi, Turkki -asiakirja) ei pidä suoda sijaa ilman ison salin käsittelyä ja hyväksyntää.

Miksi ei?

Siksi, että UM Haaviston ja TP Niinistön oikeusturva Ryti-Ribbentrop -sopimuksesta poiketen tulee varmistaa demokraattisesti. Tämä kysymys varmistetaan ainoastaan ja vain isossa salissa.  Jos näin ei tapahdu etenkin Turkin jatkaessa manööveriään Suomen Nato-jäsenyyshakemuksen osalta, historiankirjoittajat ampuvat UM Haaviston ja TP Niinistön kimppuun. Asiakirjan ratifioinnissa on kysymys UM Haaviston ja TP Niinistön oikeusturvasta ja demokratiasta.

Edellä mainittuun viitaten on täysin käsittämätöntä, että eduskunnan puhemies Vanhanen loihe lausumaan, että Turkin kanssa tehty asiakirja ei vaadi eduskunnan päätöstä. Olettaisi, että puhemies Vanhanenkin on lukenut jonkun rivin presidentti Risto Rytiin liittyvää historiaa. Näyttää valitettavasti siltä, että näin ei ole. Äkkipäätään saattaisi olettaa, että TP:n ja UM:n oikeusturva isossa salissa varmistetaan toisin kuin puhemies toteaa.

Puhemies Vanhasen ”analogia” näyttää johtavan siihen, että mikäli Suomen Nato-jäsenyys ei onnistu, TP Niinistö ja UM Haavisto pukataan ratikan alle. Näin kävi Risto Rytille. Eiköhän tässä yhteydessä vastuuta kannattaisi kantaa kollektiivisesti – myös isossa salissa. Se lienee vähintä mitä nyt voidaan olettaa tapahtuvaksi.