Suomi äänesti YK:n yleiskokouksessa tyhjää Gazan tulitauon osalta. Sauli ja Elina, miksi näin?

Tässä sulle historiaa mitä ei lueta historiantunneilla sionistien hyväksymistä oppikirjoista:

Vuonna 1946 Haganahin johtajien välisessä kokouksessa Ben-Gurion ennusti [hyvä ennustaja] vastakkainasettelua Palestiinan arabien ja arabivaltioiden välillä
[jos ei tule niin pitänee hieman provosoidaan]. Mitä tulee ”aseiden puhtauden periaatteeseen”, hän korosti, että: Päämäärä ei oikeuta kaikkia keinoja, Sotamme perustuu moraalisiin perusteisiin 😵‍💫

”Aseiden puhtaus” on avainpiire sionistisessa kertomuksessa, jonka suosittu-sankarillis-moralistinen versio opetetaan Israelin kouluissa ja käytetään laajasti legitiimiyden etsimisessä ulkomailla. Kuitenkin israelilaisten kollektiivista muistia taistelijoista, joille on ominaista ”aseiden puhtaus”, hieman heikentävät todisteet valloitetuissa kaupungeissa ja kylissä tehdyistä raiskauksista.

Deir Yassinin verilöyly tapahtui 9. huhtikuuta 1948, jolloin noin 130 sionistien puolisotilaallisten ryhmimien Irgun ja Lehi taistelijaa tappoivat ainakin 107 palestiinalaista arabikyläläistä, mukaan lukien naisia ja lapsia, Deir Yassinissa, noin 600 asukkaan kylässä Jerusalemin lähellä vaikka rauhansopimuksesta oli sovittu aiemmin. Verilöyly tapahtui, kun juutalainen miliisi yritti lievittää Jerusalemin saartoa sisällissodan aikana, joka edelsi brittivallan loppua Palestiinassa.

Joukkomurhien syyt ovat olleet kiistanalaisimpia kysymyksiä historioitsijoiden keskuudessa. Ne halutaan nähdä osana taajama-alueella käytyä sotaa vaikka olivat etnistä puhdistusta ja ilmentyivät tuhansien palestiinalaisten teurastuksena Israelin joukkojen tappsessa valikoimatta ja brutaalisti aivan kaiken ikäisiä sukupuoleen katsomatta.

Sisällissodan aikana Haganahin joukoille oli teroitettu olemaan vahingoittamasta naisia ja lapsia, mutta Irgun ja Lehi eivät niistä piitanneet. Palestiinan arabimiliisit kohdistuivat kostonsa välittömästi siviileihin.

Koska brittiläinen mandaatti ei ollut vielä ohi, kumpikaan osapuoli ei voinut perustaa sotavankileirejä ja siksi ottaa vankeja. Arabi-Israel-sodan aikana taistelevat armeijat olivat enemmän tai vähemmän kurissa ja siviilien ja sotavankien tappaminen melkein loppui, lukuun ottamatta IDF-joukkojen sarjaa julmuuksia.

Retoriikasta huolimatta arabiarmeijat syyllistyivät harvoin julmuuksiin, eikä suuria vankien verilöylyjä tapahtunut silloinkaan, kun olosuhteet olisivat saattaneet sallia näin tapahtuvan, kuten kun he valloittivat Jerusalemin vanhan kaupungin tai Atarotin, Neve Yaakovin, Nitzanimin, Gezerin ja Mishmar Hayarden.
Toukokuun 28. päivänä, kun vanhan kaupungin asukkaat ja taistelijat antautuivat henkensä pelossa, Transjordanian arabilegioona suojeli heitä väkijoukolta ja jopa haavoitti tai ampui muita arabeja.

Kontrastina tälle vanhan kaupungin juutalaiset asukkaat karkotettiin ja heistä 600 tapettiin, kun taas asukkaat evakuoivat juutalaiset kylät ennen tuhoamista. Arabiarmeijan tekemiin julmuuksiin kuuluu naisten pilkkominen Nitzanimissa kesäkuussa, 1948. 14 juutalaista siviiliä tapettiin Ben Shemenissä ja arabitaistelijat vetivät paraatia kahden israelilaissotilaan pään kanssa, jotka oli lyöty paaluihin Eilabunissa.

Sodan lopussa IDF:n erityisesti Hiram-operaation aikana tekemien joukkomurhien osalta katsotaan, että kurin puute ei voi selittää väkivaltaa. Se toi esiin sotilaiden kovenneet tunteet palestiinalaisia kohtaan ja sen, etteivät palestiinalaiset olleet paenneet kuten aikaisemmissa operaatioissa. Niiden katsotaan myös liittyneen yleiseen kostonhimoon ja paikallisten komentajien haluun saada aikaan siviilien pako.

Sodan jälkeen israelilaisilla oli tapana ylistää miliisinsä ja sotilaidensa ”aseiden puhtautta” verraten tätä arabien barbaarisuuteen, joka toisinaan ilmeni vangittujen juutalaisten ruumiiden silpomisena. Tämän tarkoituksena oli vahvistaa israelilaisten positiivista minäkuvaa ja auttaa heitä myymään uutta valtiota ulkomaille demonisoimalla vihollinen.