TP Niinistön ”UTP-doktriinia” seurataan Kremlissä tarkalla silmällä ja herkällä korvalla

Illan A-studiossa pekuleerattiin mm. EU:n puolustuspoliittisia kysymyksiä ja sitä, tulisiko EU:lla olla oma puolustusulottuvuus, muulta kuin ns. nopean toiminnan joukkojen osalta. Keskustelussa nousi esille myös puolustuspoliittisen ulottuvuuden päällekkäisyys, joka tarkoittaa sitä, että suuri osa EU-maista on jo Naton jäsen. Luonnollisesti EU:n itsenäisen puolustuksen versus Nato ei ole perusteita tästä näkökulmasta. Suurimmalla osalla EU-maista on Nato-jäsenyyden kautta jo heille taattu turva. Suomella ei.

Politiikan penkkiurheilija on ollut kiinnostunut Suomen puolustuspolitiikasta, olkoonkin, että se ei takaan millään muotoa UTP:aan liittyvää asiantuntijuutta. Mielipiteen ja näkökulman esittämistä se ei kuitenkaan estä tekemästä. Politiikan penkkiurheilija on kiinnittänyt huomiota TP Niinistön 16 vuotiseen tavoitteeseen saada luoduksi EU:n oma, yhteinen puolustusyhteisö. Miksi näin?

Kun palaamme II maailmansotaan ja etenkin jatkosodan vaiheisiin, Suomi oli kahden tulen välissä. Ollako Saksan liittolainen vaiko eikö olla? Milloin irtaantua Saksasta? Realiteetti oli se, että muuta vaihtoehtoa ”äiti Venäjän” puristuksessa ei ollut, kuin liittoutua Saksan kanssa. Tästä lähestymiskulmasta ei liene synny poikkeavia mielipiteitä. Ilman Saksan sotilaallista apua olisimme tosiasiallisesti osa nykyistä Venäjää. Tosiasia, joka ei muutu siitäkään huolimatta, mitä Auscwitz-Birgenaussa tapahtui.

Suomen EU-jäsenyys Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen on muuttanut ulkopoliittista asemaamme, mutta ei ole ratkaissut itse turvallisuuspoliittista ongelmaamme. EU:lla ei ole yhteistä turvallisuuspolitiikkaa, muutoin kun siltä osin, että EU:n perustamisen doktriini oli nimenomaan EU-maiden välinen rauha. Tämä tärkeä elementti ei kuitenkaan ratkaissut ongelmaa siitä, miten EU:n tulisi suhtautua EU:n ulkopuolisiin maihin. EU:n yksi perustamissopimuksen kolmesta peruspilarista oli ja on rauha Euroopassa.

TP Niinistö on eittämättä lukenut varsin tarkkaan mm. Mannerheimin, Rytin, Paasikiven ja Kekkosen ”historiikit”. Näissä kaikissa ongelmaksi on muodostunut Suomen liittoutumattomuus. TP Niinistö on tehnyt aivan oikean johtopäätöksen, peräänkuuluttamalla EU:n yhteistä UTP-politiikkaa, myös käytännössä.

Blogin kluu on, että TP Niinistö ei halua viestittää Putinille, että Suomesta tulisi Naton jäsen ja kärjistää Suomen ja Venäjän välisiä suhteita. Näin ollen TP Niinistön UTP-doktriinissa olleneekin ajatus, että turvaa haetaan EU:n yhteisestä puolustusmekanismista. Kyseessä on käytännössä ulko- ja turvallisuuspoliittisesta ”varjonyrkkeilystä” suhteessa Venäjään.

Venäjällä tiedetään TP Niinistön EU:n kautta haettava turvallisuushakuisuus, jota II maailmansodassa ei ollut muulta kuin Saksan osalta. TP Niinistön UTP-doktriini on kuitenkin erittäin viisas. Liittoutua kannattaa ennen kriisejä, eikä kriisien keskellä, jolloin on jo liian myöhäistä. TP Niinistö hakee erittäin viisaasti turvaa EU:sta, koska Nato-jäsenyyshakemuksella Suomi saattaisi ”polttaa näpit” suhteessa Venäjään, jota Suomi ei halua tehdä, kuten historia on osoittanut.

Kremlissä kuitenkin tiedetään, että mikäli EU-muodostaisi omat joukot Naton oheen ja Suomi olisi osa EU-joukkoja, Suomen ja Venäjän välinen vastakkainasettelu muodostuisi käytännössä samaksi kuin Venäjän ja Baltian maiden osalta. Keskeinen kysymys kuuluukin, tuleeko Suomen ”takaoven kautta” (EU) hakea turvaa vai kävelläkö etuovesta Natoon? TP Niinistö on valinnut ”takaoven”, EU:n vaihtoehdon UTP-paradigmassa.

Mitä tulee Risto E.J. Penttilän toteamukseen HX-hankkeen merkityksestä UTP-näkökulmasta, Suomi teki valinnan tältä osin jo Hornet-hankinnan yhteydessä. Risto E.J:n viesti HX-hankkeen merkityksen osalta koskien UTP-kysymyksiä on harhaanjohtava, jolla tavoiteltaneen rivien välistä Suomen Nato-jäsenyyskeskustelun jatkuvuutta? Risto E.J osaa antaa tähän paremman vastauksen.

Suomi on hankkinut Hornetit  vuosikymmeniä sitten ja harjoittaa Nato-yhteistyötä muultakin kuin Hornetien teknisen Suomi-Yhdysvallat -yhteistyön osalta. Politiikan penkkiurheilija on taipuvainen ajatukseen, että Risto E.J:n medioissa julkituoma näkemys siitä, että HX-hankkeella muodostettaisiin UTP:aan liittyvää syvällisempää merkitystä on Risto E.J:n julkilausumaton – rivien välinen – signaali siitä, että asetelma Suomen UTP HX-hankkeen osalta muuttuisi.

Risto E.J:lle rohkenen todeta, että se on jo muuttunut. Kysymys on enää siitä, milloin Suomi on valmis Nato-jäseneksi vai onko milloinkaan? TP Niinistön UTP-doktriini on varsin viisas, olkoonkin, että ”kissaa ei ole nostettu pöydälle”, koskien Suomen turvallisuushakuisuutta suhteessa Venäjään EU:n kautta. Baltian maat ovat olleet tässä suhteessa ”suoranuottisempia”, joka takaa heille turvan.

Takaisiko EU:n yhteinen puolustuspoliittinen doktriini Suomelle turvan? Takaisi, mutta keskeinen kysymys onkin, haluavatko nykyiset EU:n Nato-jäsenmaat päällekkäisyyttä perustaa. Eivät tietystikään, mm. kustannusten näkökulmasta. EU:iin ei tule muodostumaan päällekkäistä UTP-orgaania. TP Niinistön doktriini turvallisuushakuisuudesta on ymmärrettävä ja varsin perusteltu.

Rohkenen kuitenkin opponoida niin, että Suomi joutuu valitsemaan liittoutumattomuuden tai Nato-jäsenyyden välillä. Välimuodossa, jossa jo käytännössä elämme, ei johtane pidemmässä juoksussa hyvää lopputulokseen kuten jatkosota meille opetti. Ratkaisu on UTP:ssa tehtävä, haluttiin sitä tai ei.

”Välitila”, jossa elämme on kaikkein vaarallisin.  TP Niinistö pyrkiikin viisaasti EU:n UTP:n kautta pääsemään tästä ”välitilasta” eroon, olkoonkin, että EU:n päällekkäinen (EU-Nato) turvallisuusratkaisu on varsin epätodennäköinen. Suurimmalla osalla EU-maista on Naton turva. He eivät tarvitse ”EU:n tuplaturvaa”, jolla ei ole heille käytännön merkitystä vaan lisäkustannuksia. Suomelle EU-turvasta hyötyä olisi, mutta se ei ole realistinen. UTP:n ”välitila”, josta TP Niinistö pyrkii viisaasti eroon on tavoiteltavissa oleva olotila, joskaan EU ei ole ongelmaan varsinainen ratkaisu. Ratkaisuja UTP-kysymyksiin pitänee hakea muuta kuin EU:n kautta.

Paradoksaalisen UTP-tilanteestamme tekee se, että olemme tältä osin edelleen samassa tilanteessa kuten Ryti ja Mannerheim v.1944 kriittisinä hetkinä, jolloin heidän piti valita ”kenen joukoissa seisomme”. Emme ole vielä 2020-luvullakaan selvittäneet tätä dilemmaa. Ehkä se kannattaisi selvittää tai ainakin pyrkiä siihen.

+5
Olli-PekkaSalminen
Sitoutumaton Tampere

Hallintotieteiden maisteri. Väitöskirjatutkija.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu