Vihreät taklasi ministeriruletissa vt. puheenjohtajansa poliittiselle ulkokehälle

Kuten olemme nähneet ja kuulleet, vihreät pyöräyttivät ministerirulettiaan. Ja mielenkiintoisesti pyöräyttikin.

”Vihreät päätti ministereistään: Krista Mikkonen siirtyy sisäministeriksi, Emma Kari tuuraamaan ympäristö- ja ilmastoministerinä. Ohisalo aikoo palata vanhempainvapaansa jälkeen ympäristö- ja ilmastoministeriksi.” (YLE 11.10)

Politiikan penkkiurheilija – toki sivustakatsojana – pitää rulettia varsin erikoisena. Krista Mikkonen on meritoitunut ja perehtynyt erinomaisesti ilmastokysymyksiin, olkoonkin, että ympäristökysymykset ovat jääneet ilmaston jalkoihin. Ja ruletin seurauksena kylmiltään poliisiministeriksi.

Tuntematta Emma Karin kompetenssia olisi voinut olettaa, että hän olisi pärjännyt poliisiministerinä siinä missä nyt untuvikko Mikkonenkin poliisialalla.

Jos jotakin positiivista, sentään UM Pekka Haavistoa ei lähdetty kierrättämään.

Mutta meni Mikkosen ja Karin ruletti miten päin tahansa, politiikan penkkiurheilija katsoi YLE:n suoraa lähetystä, jonka lopussa vt. pj. Iiris Suomela loi väkinäisen hymyn ja näytti siltä, että olisi halunnut vajota maan alle. Eikä ihme.

Vihreät pelasivat vt. puheenjohtajansa ulos tärkeistä ministeriryhmistä ja politiikan ulkokehälle. Tuskin hänelle ministeriryhmien kokousten ulko-ovilla punainenkaan valo palaa, mutta kuten olemme aikaisemmin nähneet, puolueen puheenjohtajan kannattaa istua niissä pöydissä, joissa asioista päätetään. Valtioneuvoston linnassa tai sen liepeillä. Puoluetoimistosta käsin on mahdotonta pysyä hektisessä päivänpolitiikassa mukana.

Tuore esimerkki salkuttomasta puolueen puheenjohtajasta on Katri Kulmuni, hänen jättäytyessä pois valtiovarainministerin pestistä, mutta jatkaen kuitenkin puolueen puheenjohtajana. Yhtälö oli mahdoton.

”Oikeusoppineet ovat hämmästelleet Kulmunin aietta jatkaa hallituksen johtoviisikossa ja keskustan ministeriryhmän johdossa vielä senkin jälkeen, kun hän ei kanna enää ministerin salkkua. Emeritusprofessori Teuvo Pohjolainen piti IS:n haastattelussa Kulmunin ratkaisua erikoisena.” (IS 9.6.2020).

Kulmuni kiteytti asetelman seuraavalla tavalla; ”– Minä en tietenkään voi osallistua mihinkään, missä valmistellaan hallituksen päätöksiä. Voin osallistua sen kaltaisiin asioihin, jotka liittyvät yleisiin poliittisiin puolueiden välisiin asioihin, mutta mihinkään hallituksen valmisteluihin en voi valtioneuvoston ulkopuolisena jäsenenä osallistua.” (IS 9.6.2020).

Vihreiden vt. pj. Suomela taklattiin kylmän rauhallisesti päivänpolitiikan ulkokehälle, jota ei varmastikaan voi pitää myöskään puolueen etuna. Ruletti pyörähti huononlaisesti.

 

0
Olli-PekkaSalminen
Sitoutumaton Tampere

Hallintotieteiden maisteri. Väitöskirjatutkija.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu