YK:n rauhanturvatehtävät: Kenraaleilla ja politrukeilla on peiliin katsomisen paikka

Sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkön kirja Sotilaan päiväkirja – kuinka rauhanturvaaminen muuttui kriisinhallinnaksi (Gaudeamus) on herättänyt paljon mielenkiintoa mm. medioissa. Käihkö palveli rauhanturvaajana v. 2009 Tšadissa.

Kirja on erittäin mielenkiintoinen.

Kirja antaa tunnustusta suomalaisten osaamiselle vaikeissa olosuhteissa, mutta väistämättä huomio kiinnittyy siinä esitettyihin epäkohtiin.” (YLE 7.3.2024)

Sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkön torstaina julkaistussa omakohtaisessa kirjassa paljastetaan rauhanturvaajien väärinkäytöksiä, kuten rasismia ja väkivaltaa.” (IL 7.3.2024)

Aikaisemmin – meidän aikaan – ei ollut järjestelmää, jonka mukaan tulevia rauhanturvaajia koulutettiin jo varusmiespalveluksen aikana kuten tällä hetkellä on. Tulimme suoraan reservistä, jopa useita vuosia varusmiespalveluksen suorittamisen jälkeen.

Käihkö toteaa, että ”valmiusjoukkokoulutuksessa pyrittiin tuottamaan sotilaita, jotka jo varusmiesaikanaan oppisivat kansainvälisiin tehtäviin tarvittavia taitoja. Vuoden palvelusajasta puolet käytettäisiin kotimaan ja puolet kansainvälistä toimintaa koskevien asioiden koulutukseen.”

Äkkipäätään voisi ajatella, että kyseinen koulutusmetodi –  varusmiespalveluksesta suoraan toimialueelle – on hyvä, mutta onko näin? Sotilaan taitojen näkökulmasta metodi on varsin perusteltu, ovathan tiedot ja taidot uunituoreita, jota muutaman vuoden reservissä olleilla ei ole. Nämä tiedot ja taidot palautellaan mieliin ennen toimialueelle lähtöä.

Mutta sitten tuleekin vastaan ISO MUTTA. Nykyiseen koulutusmetodiin liittyen toimialueille lähtee nuoria poikia ja tyttöjä, joista osa elää vielä äidin ja isän lihapatojen äärellä ja joilla ei ole välttämättä minkäänlaista elämänkokemusta mm. työelämästä. Juuri näitä sosiaalisia taitoja toimialueilla tarvitaan! Rauhanturvajoukko on työyhteisö siinä missä muutkin työyhteisöt.

Olen vahvasti sitä mieltä, että nykyistä valmiusjoukkokoulutusta ei tarvitse romuttaa, mutta en lähettäisi yhtään poikaa ja tyttöä, juuri kuin hän on hihkaissut kasarmin porteilla TJ nolla, käy äidin ja isän lihapatojen äärellä ja hyppää seuraavana arkena Finnairiin kohti toimialuetta.

Korvantauksia pitää sen sijaan hetki kuivatella reservissä ennen toimialueelle pääsemistä. Tämä tarkoittaa sitä, että reservissä ollaan vähintään 2 vuotta ennen operaatioalueelle pääsyä, olkoonkin, että korvantaukset eivät ole siinäkään ajassa kuivahtaneet. 

Käihkö toteaa rehellisesti, kiertelemättä ja kaartelematta, että ”Asenteisiin vaikutti epäilemättä nuori ikämme.”

Rauhanturvatehtävät ovat jatkossakin pääosin rauhallisia ja turvallisia. Eri asia ovat mahdollisesti eteen tulevat Nato-operaatiot. Käihkö toteaa, että ”Tšadin rauhallisissa oloissa meistä tuli taistelujoukko vailla suoranaista vihollista ja usein vailla meille ilmeistä tarkoitusta. Tämä johti turhautumiseen, eristäytymiseen, katkeruuteen ja lopulta vihaan.” 

Olen vahvasti taipuvainen ajatukseen, että mikäli 19-20 vuotiailla alueelle lähetetyillä olisi ollut edes pari vuotta elämänkokemusta lisää, Käihkön mainitsemaa turhautumista, katkeruutta ja vihaa ei olisi tapahtunut.

Vika ei ole näissä nuorissa tytöissä ja pojissa vaan järjestelmässä, jonka osalta kenraaleidemme ja politrukkiemme, jotka maailmalle heidät korvantaukset märkinä lähettävät, on katsottava peiliin!

Olli-Pekka Salminen, YK-vääpeli, vartioaseman päällikkö, Golanin kukkulat, Syyrian-Israelin raja v. 1992-1993. 

 

 

 

 

 

 

Olli-PekkaSalminen
Sitoutumaton Tampere

Hallintotieteiden maisteri. Väitöskirjatutkija.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu