Energia ja sen tehokas käyttö

Tarinan mukaan ihmiset yrittivät aikoinaan päästä ilmaan keräämällä palloon mahdollisimman paljon nuotiosta nousevaa savua. Nuotioon laitettiin kosteita oksia ja muuta, jotta savua syntyisi mahdollisimman paljon, sillä oli loogista ajatella, että kun savu näytti kohoavan ilmaan, niin juuri sen avulla pallonkin saisi nousemaan. Toisinaan pallo nousikin ilmaan ja toisinaan taas ei, riippuen siitä, kuinka paljon sinne saatiin sitä, mikä sen oikeasti nostaa ilmaan eli näkymätöntä kuumaa ilmaa. Sitten vain ihmeteltiin sitä, että miksi se pallo ei aina nouse, vaikka sinne saatiin paljonkin savua. Parikymmentä vuotta erilaisia energiakeksintöjä ja koko aihepiiriä tutkineena olen tullut siihen tulokseen, että ongelmana ei ole energian tuotanto vaan sen tehokas käyttö tekemään jotain hyödyllistä työtä. Tilannetta vaikeuttaa se, että on vakiinnutettu teoriat, jotka eivät näe, mitä energia oikeasti on ja siksi keskitytään liikaa “savuun” eikä siihen “näkymättömään kuumaan ilmaan”, jonka hyödyntämisestä oikeasti on kysymys. Tarkastellaanpa esimerkkinä “elektroniklustereiden” tarinaa.

Yhdysvaltalainen fyysikko Kenneth R. Shoulders oli työskennellyt monenlaisten projektien parissa. 1960-luvulla hän työskenteli Stanford Research Institutessa (SRI) perustaen sinne mikroelektroniikan tutkimusohjelman ja kehitti elektronisäde-litografiaa, josta on sittemmin tullut keskeinen mikroelektroniikan maskinvalmistustekniikka. Shouldersia kiinnosti kuitenkin moni muukin asia ja hän suhtautui asioihin avoimen ennakkoluulottomasti ja pyrki mahdollisuuksien mukaan tutkimaan asioita itse kokeellisesti. Liikenneruuhkiin kyllästyneenä Shoulders oli alkanut ideoida lentävää autoa ja kun oli saanut rahoituksen kuntoon, hän perusti oman laboratorion, jossa voi tutkia ja kehittää tuota ideaansa, joka kuitenkin osoittautui ongelmalliseksi esimerkiksi lupa-asioiden kannalta. Niinpä Shoulders luopui autoprojektistaan ja etsi tilalle jotakin uutta. Toinen yhdysvaltalainen fyysikko Winston Bostick oli havainnut elektronien kasaantuvan yhteen “elektroniklustereiksi”, joilla hän väitti olevan erikoisia ominaisuuksia. Tiedemaailma oli kuitenkin suhtautunut Bostickin havaintoihin skeptisesti, sillä yleinen käsitys oli, että negatiivisesti varautuneet elektronit hylkivät toisiaan eivätkä voisi kerääntyä yhteen klusteriksi. Shoulders toisti Bostickin tekemät kokeet ja oppi keinoja luoda ja kasvattaa elektroniklustereita, joita hän kutsui nimellä Exotic Vacuum Objects eli lyhyesti EVO. Shouldersin mukaan EVOt kanavoivat energiaa jostakin “tarkemmin määrittelemättömästä lähteestä” ja niitä ympäröivät olosuhteet vaikuttavat siihen, millä lailla tuo energia ilmenee.

1800-luvulle saakka oli yleinen käsitys, että kaikkialla on olemassa “eetteri”, jonka olemuksesta ja ominaisuuksista ei kuitenkaan ollut tarkempaa tietoa. Nikola Tesla oli käytännön koetulostensa perusteella tullut siihen tulokseen, että eetterissä oli energiaa, jota voitiin hyödyntää sähkölaitteiden avulla, sopivilla järjestelyillä hyvinkin tehokkaasti, tekemään hyödyllistä työtä. Sähköä oli alettu ottaa laajemmin hyötykäyttöön 1880-luvulta alkaen, kun Thomas Edison oli alkanut myydä patentoimaansa hehkulamppua New Yorkissa. Edisonin oli täytynyt kehittää myös ympäristö, jossa asiakkaat pystyivät hehkulamppujaan käyttämään ja Edisonin ratkaisu oli kytkeä kaikki lähialueen lamput johtimilla yhden generaattorin napoihin. Generattoria käytettiin höyrykoneen avulla. Edisonin hehkulamppu kilpaili aiemmin yleisesti käytetyn kaasuvalon kanssa. Alueelle oli jo rakennettu kaasunjakeluverkosto ja kun Edisonin lamppu vähensi kaasun kulutusta, niin kaasunmyyjät vaativat Edisonia kehittämään menetelmiä mitata “sähkön” kulutusta laskutusta varten. Nikola Teslan mukaan Edisonin järjestelmän energiatehokkuus oli kuitenkin hyvin huono ja sopivilla järjestelyillä sama valomäärä voitaisiin tuottaa niin pienellä kulutuksella, että sähkön käytön laskutuksesta tulisi hyödytöntä. Tämä oli ongelma J.P. Morganille ja muille Edisonin tukijoille, jotka olivat tottuneet myymään kaasua ja nyt myös “sähköä”. Tom Bearden kuvaa dokumentissaan ”How an EM Circuit powers its Load – and solving the World Energy Crisis” , kuinka Morgan palkkasi vaikutusvaltaisia tutkijoita laatimaan teorioita ja laskentamalleja, jotka eivät mahdollistaneet “eetterin” energian hyödyntämistä Nikola Teslan esittämällä tavalla. Koetuloksia tulkittiin niin, ettei eetteriä olisi olemassa, mikä mahdollisti energian säilymisen myytävänä tuotteena totuttuun tapaan. Sähkö nähtiin kuitenkin mahdollisesti ongelmallisena ratkaisuna ja siksi ajettiin ylös öljytalous, jossa öljy ja sen jalosteet olivat selkeä myytävä tuote. Ensimmäinen maailmansota toimi tehokkaana harhauttajana siirtämään huomio pois sähkön käytön kehittämisestä ja saatiin aikaa vakiinnuttaa teoriat ja käytännöt, joiden avulla “sähkö” säilyi myytävänä tuotteena. Näin Morgan ja muu “eliitti” loi rahan avulla oman rajallisen todellisuutensa, jossa energiakauppa oli keskeisessä roolissa.

Koska vallitsevaksi käsitykseksi oli noussut se, että eetteriä ei ollut olemassa, niin Shoulders ei siis voinut todeta EVOjen kanavoivan eetterin energiaa, vaikka se olisikin ollut totuus. Shouldersin mukaan EVOjen kanavoima energia voi ilmetä esimerkiksi lämpönä tai valona ja lisäksi niillä oli kyky “purkaa” atomeja rakenneosiinsa, joista sitten rakentui uusia alkuaineita. Tätä ominaisuutta voitiin hyödyntää myös radioaktiivisen jätteen käsittelyssä, sillä radioaktiivisessa aineessa on ylimääräistä energiaa, jota se pyrkii säteilyn avulla poistamaan. EVOjen avulla radioaktiivinen aine voidaan “purkaa” ja kun luonto pyrkii energiaminimiin, niin syntyvät uudet aineet eivät ole radioaktiivisia. Shoulders tiimeineen olikin yhteistyössä USA:n energiaministeriön kanssa radoaktiivisen jätteen neutralointiin liittyen, mutta hanke täytyi yllättäen keskeyttää, koska Shouldersin yksinkertainen ja edullinen menetelmä ei ollut joidenkin vaikutusvaltaisten tahojen intressien mukainen ratkaisu. Shoulders ei löytänyt muitakaan yhteistyökumppaneita kehittämään teknologiaansa kaupallisiksi sovelluksiksi ennen kuolemaansa 86-vuotiaana vuonna 2013. Useita patentteja teknologiaan liittyen Shouldersille kuitenkin myönnettiin, esimerkiksi US5153901A ( https://patents.google.com/patent/US5153901A/en ). Patenttien hakuunkin liittyy omat erikoiset käänteensä, sillä Shoulders tiesi hyvin vastaavanlaisten patenttien joutuneen usein julistetuksi salaisiksi ja välttääkseen tämän hän postitti muutamalle tuttavalleen patentin tietoja heti patenttihakemuksen jättämisen jälkeen ja kun tieto oli näin tullut julkiseksi, niin patentin salaiseksi määräämiselle ei enää ollut päteviä perusteita.

Eliitin rajallisesta todellisuudesta huolimatta luonto toimii tavallaan ja monet tutkijat ja kokeilijat ovat törmänneet elektroniklustereihin ja niiden aiheuttamiin “mystisiin” ilmiöihin, esimerkiksi: https://condensed-plasmoids.com/history.html . Monet ovat tietämättään törmänneet samoihin ilmiöihin ja yrittäneet keksiä jotakin selitystä niille, ainakin patenttihakemusta varten jonkin vallitsevien käsitysten mukaisen selityksen kuten esimerkiksi ydinfuusioreaktiot. Elektrodien muodostama sähkökenttä, elektroniputket, kipinöinti ja plasma ovat Shouldersin mukaan EVOjen syntymiselle ja kasvamiselle otollisia olosuhteita ja kaikissa näissä keksinnöissä on näitä elementtejä käytössä:

• Thomas Henry Moray esitteli 1920- ja 1930-luvuilla useaan otteeseen laitettaan, joka sopivasti viritettynä pystyi käyttämään jopa 50 kW tehoisia vastuskuormia kuten esimerkiksi hehkulamppuja tai silitysrautoja ilman mitään ulkoista energianlähdettä. Morayn laite perustui Nikola Teslan vuoden 1901 patenttiin US685958 (esim. https://patents.google.com/patent/US685958A/en ) ja hyödynsi Morayn kehittämiä elektroniputkia. Moray haki laitteelleen patenttia, jonka patenttitoimisto hänelle vuonna 1947 lopulta myönsi 17 vuotta kestäneiden keskustelujen jälkeen. Laitetta vaivasivat kuitenkin yllättävät toistuvat toimintahäiriöt, joiden korjaamiseksi laitteeseen täytyi vaihtaa uusia osia, jotka kuitenkin taas pian rikkoutuivat. Moray yritti tuloksetta etsiä kestävämpiä komponentteja eikä toimintahäiriöihin löytynyt koskaan ratkaisua. ( https://www.cheniere.org/books/excalibur/moray.htm , https://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_Henry_Moray ) .
• Edwin Gray tuli 1960-luvun lopulla julkisuuteen esitellessään poikkeuksellisen energiatehokkaan sähkömoottorin, joka pystyi käydessään tuottamaan akselitehoa ja samalla lataamaan toista akkua. Laite hyödynsi erikoisvalmisteisia elektroniputkia. Myöhemmin on käynyt ilmi, että laite oli todellisuudessa Grayn ystävän ja naapurin Marvin Colen keksintö, johon Cole oli saanut idean tuttavaltaan, joka oli aikoinaan tutustunut Nikola Teslaan New Yorkissa. Cole oli kuitenkin yllättäen kuollut ja edusmiehenä toiminut Gray oli sitten ottanut keksinnön omiin nimiinsä ja palkannut ulkopuolista apua, jotta keskeneräiset prototyypit olisi saatu valmiiksi. Tavanomaisella sähkötekniikalla varustettuna uusien prototyyppien energiatehokkuus ei kuitenkaan enää ollut normaalia sähkömoottoria parempi ja Grayn jo aiemmin hankkimat sijoittajat vetäytyivät projektista. ( https://www.cheniere.org/misc/ed_gray_true_history.htm )
• Josef Papp patentoi vuonna 1968 mäntämoottorin, jossa oli suljetut “palotilat”, joiden jalokaasuseos laajeni ja supistui jaksottaisesti ( https://patents.google.com/patent/US3670494A/en ). Kyseessä oli siis täysin päästötön moottori, joka ei tarvinnut polttoainetta. Sylintereissä oli elektrodit, joiden välille syntyi valokaari. Pappilla oli useita yhteistyökumppaneita, joista suurin TRW, jossa projekti kuitenkin jouduttiin keskeyttämään vaikutusvaltaisen ulkopuolisen tahon vaatimuksesta. Sen jälkeen Pappilla oli useita pienempiä yhteistyökumppaneita ja muutama toimintakuntoinen moottori valmistuikin, mutta Pappin kuoltua kenelläkään ei enää ollut tietotaitoa saada ne toimintakuntoon sen jälkeen, kun sylinterit täytyi avata korjauksia varten. ( https://www.youtube.com/watch?v=u3rjq8NFd8g )
• Utahin yliopisto järjesti maaliskuussa 1989 tiedotustilaisuuden, jossa tutkijat Martin Fleischmann ja Stanley Pons julkistivat koetuloksensa, joissa olivat havainneet syntyvän ylimääräistä lämpöä. Vallitsevien teorioiden mukaan ainoa selitys ilmiölle olisi ollut vetyatomien fuusioituminen heliumiksi ja koska prosessissa ei tarvittu korkeita lämpötiloja, niin se nimettiin “kylmäfuusioksi”. Monet yrittivät toistaa koetuloksia, mutta ilmoittivat sen mahdottomaksi kun toiset taas raportoivat positiivisista tuloksista. Lopputuloksena “kylmäfuusiosta” tuli epäpätevän tieteen synonyymi eikä valtavirran tiedemaailma halunnut siihen paneutua, mutta monet jatkoivat tutkimusta pienellä budjetilla ja tieteenalaa alettiin kutsua nimellä LENR (Low Energy Nuclear Reactions). Kiistattomasti positiivisia koetuloksia on saavutettu, mutta niiden säännöllinen toistaminen on useimmiten ollut mahdotonta, mikä on vahva osoitus siitä, että havaintojen taustalla on oikeasti ydinfuusioiden sijaan jokin muu syy – eli EVOt. Havaittu syntyvä lämpö ei yleensä täsmää havaittujen ydinreaktioiden kanssa, mikä selittyy sillä, että osa EVOjen kanavoimasta energiasta muuttuu lämmöksi ja osa menee ydinmuutoksiin. Länsimainen LENR-yhteisö ei kuitenkaan ole halunnut omaksua Shouldersin EVO-teoriaa, vaan on kehitetty kymmeniä eri teorioita, joista mikään ei kuitenkaan selitä kaikkia havaittuja ilmiöitä. Venäläiset LENR-tutkijat sen sijaan ovat omaksuneet Shouldersin teorian ja kehitys on johtanut reaktoreihin, joissa hyödynnetään yhtä suurikokoista plasmapalloa, kun monissa perinteisissä LENR-järjestelmissä pieniä plasmapalloja syntyy, kasvaa ja tuhoutuu, mikä tekee reaktion hallitsemisesta vaikeaa. ( https://lenr-canr.org/ )
• Randell L. Millsin perustama Brilliant Light Power (BrLP) on väittänyt kehittäneensä järjestelmän, joka tuottaa lämpöä hyödyntäen ns. “hydrinoja” eli vetyatomeita, joiden elektroni on siirtynyt perustilaa alemmalle energiatasolle. Mills on laatinut aiheesta kattavan teorian ja saanut hankittua rahoittajia projektilleen. Millsin havaitsemat ilmiöt selittyvät myös EVOjen avulla, mikä kokonaisuus huomioon ottaen on todennäköisempi selitys. ( https://en.wikipedia.org/wiki/Brilliant_Light_Power )

Käytännössä monien mysteereiksi jääneiden laitteiden taustalla lienee EVO-ilmiöt, vaikka niiden keksijät eivät ole tätä tiedostaneetkaan, vaan ovat päätyneet jotakin muuta kautta luomaan menetelmiä, joissa EVOja muodostuu ja niiden kanavoiman energian avulla saadaan tehtyä hyödyllistä työtä. Keksijät ovat usein pitäneet oleelliset yksityiskohdat omana tietonaan ja kun hankkeet eivät ole edistyneet kaupallisiksi sovelluksiksi, niin tietämys on mennyt keksijöiden mukana hautaan. Sitten taas joku toinen on löytänyt käytännössä saman ilmiön, mutta luullut tehneensä jonkun uuden ja ainutlaatuisen löydön ja yrittänyt selittää sen patenttitoimiston hyväksymällä tavalla. Ilman patenttisuojaa on hankala saada kaupallistamiseen vaadittavaa pääomaa. Toisaalta nykyään EVO-järjestelmien perustiedot ja toteutustavat on löydettävissä julkisesti julkaistuista dokumenteista, joten niitä ei voi patentoida. Käytännön sovellusten kehittäminen vaatisi kuitenkin pääomaa ja resursseja.

Kenneth Shoulders oli tutkija, joka suhtautui avoimen uteliaasti uusiin ilmiöihin, mutta hänenkin kerrotaan kuvanneen EVOjen olevan “really nuts” eli käyttäytyvän aivan eri tavalla kuin teorioiden mukaan olettaisi. Shoulders oli esitellyt koetuloksiaan muiden muassa Caltechin Nobel-palkitulle fyysikolle Richard Feynmanille, joka aikoinaan osallistui myös atomipommin kehitykseen Manhattan-projektissa. Feynman oli tyrmännyt Shouldersin ajatukset suoralta kädeltä. Mutta kun Feynman oli saanut tietää, että pari muutakin tutkijaa oli törmännyt Shouldersin esittämiin ilmiöihin jopa jo kymmenen vuotta aiemmin, mutta jättäneet tutkimatta tuota outoa asiaa sen tarkemmin, Feynman laati ja lähetti Shouldersille anteeksipyyntökirjeen: “… When you were in my office I could not see how 10^10 or 10^11 electrons could be kept as a ball in a vacuum without ions. . . . I must apologize for it has come to my attention that it is indeed possible. … “ ( https://www.sciencehistory.org/distillations/the-frontiersman ). Luultavasti tietämättään Feynman oli törmännyt EVO-ilmiöön itse asiassa jo aiemmin osallistuessaan Josef Pappin marraskuussa vuonna 1968 järjestämään moottorinsa esittelyyn. Feynmanin oppilaat olivat houkutelleet opettajansa katsomaan esittelyä, jossa moottori oli käynnissä ilman mitään näkyvää ulkopuolista energianlähdettä. Papp valvoi moottorin toimintaa laitteistolla, johon tuli sähköjatkojohto ja Feynman oli kysynyt Pappilta, että voiko johdon irrottaa seinästä. Papp oli suostunut, mutta hetken päästä moottori oli alkanut käydä karkeammin ja Papp oli pyytänyt Feynmania kytkemään johdon uudelleen, johon Feynman ei kuitenkaan ollut suostunut. Lopulta moottori oli räjähtänyt ja yksi katsojista sai sinkoutuneen metallinkappaleen rintakehäänsä ja menehtyi välittömästi. Useampi muu katsoja sai lievempiä vammoja. Feynman oli väittänyt Pappin jollakin lailla huijanneen moottorinsa kanssa ja laittaneen moottoriinsa räjähteitä. Mitään jälkiä räjähteistä ei kuitenkaan löydetty ja Pappin moottoria kehittänyt Environetics-yritys ja Caltech sopivat asian keskenään ilman oikeudenkäyntiä.

Monet odottavat jotakin uutta ja ihmeellistä energiakeksintöä, joka ratkaisisi maailman energiaongelmat. Todellinen ongelma on kuitenkin energian tehokas käyttö tuottamaan esimerkiksi valoa ja lämpöä ja esimerkiksi tähän soveltuvan EVO-teknologian perusteista on olemassa tietoa riittävästi käytännöllisten sovellusten kehittämistä varten. Mutta mikään ei kuitenkaan muutu ennen kuin tekeminen muuttuu eli nämä laitteet täytyisi myös ottaa laajamittaiseen käyttöön. Tämä työ vaatisi kuitenkin riittävästi resursseja, mutta todellinen ongelma onkin se, että energiatehokkuuden parantaminen vähentää radikaalisti energiakaupan ja sen oheisilmiöiden vaikutusta maailmantaloudessa, mikä merkitsisi muutostarvetta moniin asioihin. Tässä yhteydessä on syytä mainita vielä italialais-amerikkalaisen Andrea Rossin “energiakatalysaattori”, joka tuli laajempaan tietoisuuteen tammikuussa 2011 Bolognassa järjestetyn esittelytilaisuuden kautta. Laitteen väitettiin tuottavan lämpöä vähintään kuusi kertaa enemmän kuin se kulutti sähköä ja esimerkiksi Bolognan yliopiston emeritusprofessori Sergio Focardin mukaan se olisi voinut olla juuri tuollainen “ihmelaite”, joka ratkaisisi maailman energiaongelmat. Itsekin olin aiemmin suhtautunut hyvin skeptisesti “kylmäfuusio”-laitteisiin, mutta Rossin laitteen myötä aloin seurata asiaa tarkemmin kuten varmaan moni muukin teki. Perustettiin muun muassa vapaaehtoisten tutkijoiden muodostama Martin Fleischmann Memorial Project (MFMP), jonka aktiivijäsen Bob Greenyer on ollut avainasemassa hankkimassa ja levittämässä ymmärrystä siitä, että elektroniklusterit ovat se keskeinen mekanismi, johon Rossinkin laitteen toiminta oikeasti perustui. Rossin alkuperäisessä laitteessa käytettiin nikkelipulveria, johon oli sekoitettu pieniä määriä muita “salaisia” aineita ja reaktorissa syntyi, kasvoi ja hajaantui useita pieniä EVOja, minkä prosessin hallinta oli hankalaa ja lisäksi EVOjen kyky “purkaa” ainetta aiheutti toistuvia yllättäviä laiterikkoja. Laite osoitti kuitenkin potentiaalia sen verran, että yhdysvaltalainen sijoittajaryhmä maksoi Rossille 11 miljoonaa dollaria laitteen oikeuksista ja palkkasi Rossin jatkokehittämään sitä. Sijoittajaryhmän tavoitteena oli lisensioida teknologia suuryritysten käyttöön, jotka toisivat sen markkinoille. Yrittäjäluonteinen Rossi ei kuitenkaan sopeutunut tähän kuvioon ja oli samaan aikaa salassa kehittänyt uudentyyppisen reaktorin, jonka avulla laiterikoista päästäisiin eroon. Sopimuksen mukaan tämänkin reaktorin oikeudet olisivat kuuluneet sijoittajaryhmälle ja Rossi kehittikin sijoittajaryhmää vastaan oikeusjutun perustuen sovittujen testien suorittamiseen ja niistä saatavien korvausten laiminlyönteihin. Juttu kuitenkin sovittiin juuri ennen oikeudenkäynnin alkua ja Rossi sai tuoteoikeudet takaisin itselleen. Yhteistyö sijoittajaryhmän kanssa tietenkin kariutui. Rossi alkoi kehittää laitettaan omin voimin ja esitteli työnsä tuloksia aina silloin tällöin. Laitteessa oli nyt yksi suurempi plasmapallo, joka pidettiin fyysisesti erossa mekaanisista rakenteista. Samanlaista rakennetta käyttävät nykyään myös monet venäläiset LENR-tutkijat. Rossin mukaan laitteen hinta olisi massavalmistuksessa hyvin edullinen, mutta pienissä määrissä valmistettuna tietenkin aivan toinen. Laite on myös teknisesti hyvin yksinkertainen ja siten helposti kopioitavissa. Pienen määrän valmistaminen ei kannata, sillä joku kopioisi laitteen ja alkaisi valmistaa sitä halvemmalla. Siksi Rossi onkin laittanut laitteen ennakkovarattavaksi, mutta valmistus käynnistyy vasta, jos vähintään miljoona laitetta tilataan. Rossin mukaan laite on patentoitu “osittain” ja luultavasti suurin osa sen tekniikasta on kuvattu julkisesti saatavilla olevissa dokumenteissa eikä siten ole patentoitavissa. Merkittävä epäselvyys on kuitenkin se, että myynnissä oleva laite tuottaa nyt “sähköä” eikä ole selvää, mitkä olisivat kokonaiskustannukset ja -energiatehokkuus, jos halutaan tuottaa esimerkiksi 10 kW lämpöä. Jos laite todella toimii energiatehokkaasti, niin selkeämpi tuote olisi esimerkiksi 10 kW lämpöä tuottava laite, joka tarvitsee toimiakseen 1 kW sähköä. Ehkäpä Rossinkin keksinnön todellinen olemus jää lopulta historiaan yhtenä mysteerinä monien muiden kaltaistensa joukkoon?