Inkeriläisten joulun odotusta pietarilaisessa sanomalehdessä vuonna 1916

Miltä lähestyvä joulu näyttäytyi Pietarissa ja sen ympäristössä asuneiden inkeriläisten silmin joulukuun 22. päivä vuonna 1916? Kysymykseen on löydettävissä vastauksia tarkasteltaessa Pietarissa ilmestynyttä sanomalehti Inkeriä, joka oli oman ilmoituksensa mukaan ”edistysmielinen, kansanvaltainen, puolueeton sanomalehti.”

 

Heti etusivulla oli työpaikkailmoitus: ”Kauppa-alaan ja venäjän kieleen täysin perehtynyt henkilö saa heti Kauppamatkustajan paikan. Kirjalliset tarjoukset palkkavaatimuksineen ja suosituksineen lähetettävät ennen 1–14/1 1917 osotteella: A. PRIKANDER, Fontakka no. 86, kort. 12, Petrograd.”

 

Ensimmäisessä uutiskatsauksessa ihmeteltiin sitä, että vaikka voin myynti oli Suomessa kasvanut vuoden 1916 aikana edellisvuoteen verrattuna, voipula oli säilynyt ja jopa pahentunut Suomen suurissa kaupungeissa. Syynä ilmiöön oli venäläisten lehtien mielestä voin salakuljetus Ruotsiin, mitä osaltaan edesauttoi tullitarkastajien vähäisyys Ruotsin puolella rajaa. Venäjän viranomaiset olivat reagoineet ilmiöön tehostamalla tullitarkastusta omalla puolellaan rajaa. ”Siitä huolimatta tapahtuu täälläkin salakuljetusta koska samasta voista, josta Helsingissä maksetaan 5 mk, maksetaan Pietarissa 17–18 mk. Näin ollen suomalaiset kieltoasetukset hyödyttävät ainoastaan salakuljettajia.” Venäjällä toivottiinkin, että Suomen senaatti poistaisi voin vientikiellon Pietariin.

 

Pietarissa uutisoitiin 20. joulukuuta, että oikeusministeri Makarov oli saanut eron ja hänen tilalleen oli nimitetty salaneuvos N. A. Dobrovolski. Venäläiset sanomalehdet ihmettelivät ministerinvaihdosta. ”Viime vuosina on muutoksia ollut niin monta ja ovat ne kaikki tapahtuneet niin odottamatta, ettei nyttemmin enään mikään voi kummastuttaa. Henkilövaihdosten tavallisuus ja loputon kirjavuus poistaa kaikki epäilykset siitä, että näillä muutoksilla olisi mitään merkitystä ohjelmaan, valtiolliseen suuntaan nähden.”

 

Joulukuun 19. päivä oli Pietarissa kerrottu lyhyesti seuraava uutispommi: ”Tänään tammikuun 1:nä [juliaanisen kalenterin mukaan] varhain aamulla tavattiin Pietarin sillan luona rantaan ajautuneena Grigori Rasputinin ruumis. Poliisi tutkii asiaa.” Torstaihin mennessä Rasputinin murhasta oli tihkunut esille lisätietoja tai vähintäänkin uusia huhuja. Sanomalehti Russkija Vjedomostin mukaan veriteon takana oli joukko ylhäisöön kuuluvia nuoria miehiä. ”Murhan toimeenpanija valittiin arvalla.” Muut lehdet tiesivät, että Rasputinin ruumiissa oli kaksi ampumahaavaa, toinen rinnassa ja toinen päässä. ”Ruumiin kasvot olivat muodottomat. Jalat oli tukevasti sidottu köydellä.”

 

Kolmannella sivulla uutisoitiin jopa unia. ”Omituisia unia kertoo nähneensä eräs L:n seurakunnan nainen. Kirkossa oli muka syntynyt suuri hälinä jumalanpalveluksen aikana ja oli siellä levitetty sanomalehtiä, joissa oli punaisia kuvia. Samoin oli samaisessa kirkossa venäläinen pappi jakanut ehtoollista mykille. Myös oli kirkkoon astunut sotamies vieden mennessään toisen kattokruunuista. Toinen tuli nostettua ylemmäksi. Levottomat ajat vaikuttavat.” Pietarilaisia raitiotievaunumatkustajia puolestaan vainosivat taskuvarkaat. Eräs uhreista oli suomalainen kanttori, jonka housuntaskusta vietiin 43 ruplaa sisältänyt lompakko.

 

Sotauutiset kertoivat vihollisen vilkkaasta ilmatoiminnasta länsirintamalla. Yksi viholliskone oli ammuttu alas ilmatorjuntatykistön toimesta, kaksi muuta ampuivat alas venäläisten omat ilmailijat. Batkuvin, Manajuvin ja Garbusovin kylien alueella oli vihollinen ryhtynyt maahyökkäykseen venäläisten asemia vastaan. Yhden komppanian juoksuhauta joutui vihollisen käsiin, mutta se vallattiin vastahyökkäyksellä pian takaisin. ”Samanaikaisesti tämän kanssa pommitettiin Malinovkin kylän aluetta pommeilla, jotka räjähtäessään synnyttivät sakean, keltaisen ja kauan koossapysyvän savun.” Romanian rintamalla eräs venäläinen tarkka-ampujarykmentti teki kiivaan hyökkäyksen Guljankan kylää vastaan. Tarkka-ampujat ottivat vangiksi kaksi lääkäriä, kuusi upseeria ja 205 sotamiestä. Sotasaaliiksi jäi viisi tykkiä ja kahdeksan konekivääriä. ”Täydentävien tietojen mukaan kulki t. k. 20. englantilainen panssariauto nopeasti kanavan vartta Brailasta Viziruun kulkevaa viertotietä pitkin tuottaen viholliselle suurta mieshukkaa.”

 

Viimeisellä sivulla päivitettiin tietoja Englannin Kanaalin alittavan tunnelin suunnittelutyön edistymisestä. Hanketta oli ensi kerran esitetty jo aikaa sitten vuonna 1857, ja se oli otettu yhä uudelleen esille vuonna 1870 ja 1914. Vuonna 1870 englantilaiset yhtiöt olivat jo ennättäneet aloittaa ennakkotyöt, mutta hanke keskeytyi vuonna 1882 sotapäällikkö Wolseleyn vastustuksesta. ”Hän pelkäsi ranskalaisten hyökkäystä Englantiin, osotti, että tuhansia ranskalaisia sotamiehiä voi turisteiksi pukeutuneina tulla Englantiin ja sodan syttyessä vallata tunnelin suun.” Tällä kertaa aloite tunnelityön jatkamisesta tuli englantilaisten itsensä taholta. ”Tämä sota, johon ovat ottaneet osa englantilaisetkin, on saanut heidät vakuutetuksi tunnelin tarpeellisuudesta ja Englannin hallitus rupesi kehottamaan Ranskaa kysymyksen piakkoiseen ratkaisemiseen.” Suunnitellun tunnelin pituus olisi 53 km, josta 33 km kulkisi meren alla. Vierekkäin kulkisi kaksi lieriömäistä tunnelia 15 metrin päässä toisistaan ja yhdistettyinä toisiinsa haarautumilla. Rakennustyö tehtäisiin 100 metriä merenpohjan alapuolella. Merenpohja ei päästäisi vettä lävitse ja olisi helppo louhia. Päivässä tunnelia voitaisiin louhia 20 metriä eli vuodessa kuusi kilometriä. Tällöin tunneli valmistuisi viidessä vuodessa. ”Jotta äkkinäinen hyökkäys tunnelin kautta Englantiin olisi mahdoton, sijoitetaan kaikki sen liikennelaitokset Englannin puoleiselle rannalle. Milloin hyvänsä voidaan sieltä käsin sammuttaa tunnelissa sähkövalo ja ilmanvaihto. Helposti voidaan tunnelissa kulkeva juna suistaa raiteilta, niin että vaunujen pirstaleet täyttävät tunnelin, joka on vain 6 metriä läpimitaltaan. Englannin puoleisella rannalla kulkee rata sitä paitsi 2 kilometriä rautaisten pylväiden päällä, jotka voidaan kaataa muutamilla laukauksilla englantilaisesta sotalaivasta.” Tunnelin rakentamiskustannukseksi arvioitiin 400 miljoonaa frangia, mikä oli pieni summa sodankäyntiin upotettujen kulujen rinnalla. Valmistuttuaan tunnelissa odotettiin kulkevan vuorokaudessa vähintään 50 junaa ja mahdollisesti jopa kolminkertainen määrä. Vuosittainen matkustajamäärä olisi 130 000 henkeä. Matkustaja- ja tavaraliikenne tuottaisi vuodessa 38 miljoona frangia eli tunneli maksaisi itsensä takaisin reilussa kymmenessä vuodessa.

 

Inkeri julkaisi uutislehden mukana mainos- ja juttu liitteen. Kasanskinkadulla sijaitseva Zander–opisto mainosti ”ruotsalaista konevoimistelua, hierontaa, värähtelyä, (vibratsioni) sähkötystä, kuivailmakylpyjä.” Suomalainen valokuvaamo Renessans tarjosi suomalaisille asiakkaille 25 prosentin hinnanalennusta. Lääkäri Levi lupasi parantaa tippuria, syfilistä, sukupuolista voimattomuutta ja onanismin seurauksia.

 

Pääkirjoituksessa toivottiin inkeriläisten kansallista ja hengellistä heräämistä. ”Turhaa lorua on puhe heimomme tulevaisuudesta, vapaudesta, sen valistamisesta ja muusta senkaltaisesta kauniista, ellei kansassa ole siveellistä voimaa. Ilman uskoa Jumalaan kansamme muukalaistuu, ilman uskoa sivistys ja valistus muodostuu hienostuneeksi raakuudeksi, ilman uskoa vapaus muuttuu vallattomuudeksi.” Kolumnissa ”Ääriviivoja” pohdittiin inkeriläisen kansan erityispiirteitä. ”Läpikäyvänä piirteenä meillä on jonkinlainen kaksinaisuus. Se näkyy jo heimomme asuman maa-alueen luonnosta, josta osa muistuttaa metsäisiä ja kukkulaisia Suomen seutuja, osa suuren emämaamme puuttomia lakeuksia. Se näkyy myös asukkaissamme itsessään. Jos tapaat Inkeriläisen esim. junassa tai muualla, voit luulla häntä toisinaan suomalaiseksi, toisinaan venäläiseksi; mutta tutustuttuasi häneen huomaat, että hän ei ole kumpaakaan, vaikka hänessä on molempia; löydät hänestä kolmannen piirteen, oman inkeriläisen. Sama kaksinaisuus on kaikissa kohdin, se on taloudellisissa oloissa, se on myös kirkossa, uskonnollisuudessa j. n. e.”

 

Toisin kuin Suomen suuriruhtinaskunnan miehiä, keisarikunnan sisällä asuvia inkeriläisiä ei ollut vapautettu asevelvollisuudesta. Inkeri muisti rintamalla olevia nuorukaisia yleisökirjeellä. Lukija toivoi inkeriläisten rintamamiesten muistavan sanomalehti Inkerin olemassaoloa ja toivoi heidän kirjoittavan siihen, kun vain mahdollista. ”Toivon, kuten moni muukin, että te kohta voisitte palata tänne suloiseen synnyinmaahanne, ihanaan Inkeriin, jossa sitten voisitte rauhassa ja häiritsemättä työskennellä kotinne, kansanne ja tämän ”Inkeri” lehtemme hyväksi. Olkaa terveinä ja voikaa hyvin! Sitä toivoo teille kansalaisenne ja ystävänne Keltossa. Rosmittalassa marraskuun 27 pnä 1916. Jaakko Haimi. *) Tämän kirjeen sanelija on sokea vanhus.”

 

Lehden lopussa oli kuolinilmoitus. ”Äsken tuli viesti etelästä, joka kertoi, että 19-vuotias nuorukainen Juhana Matinpoika Iivarinen oli siirtynyt pois täältä. Kaipauksella ajattelee jokainen, joka tuli tuntemaan nuoren rehellisen Juhanan, tuota etevää nuorukaista. Jo koulussa oli hän osottanut suuria luonnonlahjoja ja varttuessaan osotti omaavansa myös kauniin sielun. Vanhempansa hänestä iloa ja hyvää turvaa elämänsä ehtoolla odottivat. Tosin oli kuitenkin säädetty. Rakastettu oli hän sotilastoveriensa parissa niistä kirjeistä päättäen, joita toverit ovat vanhemmille lähettäneet. Kepeät mullat kunnon nuorukaiselle!”

 

Viikonpäivä 22. joulukuuta oli vuonna 1916 torstai.

 

 

 

Ilmestynyt 23.12.2021 blogissa Skeptinen alkemisti: Inkeriläisten joulun odotusta pietarilaisessa sanomalehdessä vuonna 1916

+1
OlliBackstrom
Sosialidemokraatit Vantaa

Filosofian tohtori, sosialidemokraatti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu