Bruttokansantuote on huono mittari myös taloudelle

 

Bruttokansantuote
on ehkä tärkein ja yleisimmin Suomessa käytetty mittari eri
kansantalouksien koon mittaamiselle. Sitä arvostellaan usein siitä,
ettei se mittaa hyvinvointia tai onnellisuutta, mikä on yhtä
typerää kuin syyttää puntaria siitä, ettei se mittaa pituutta.
Kuitenkin tämän taloudellisen mittarin käyttöön sisältyy monia
vakavia ongelmia, joista nyt käsittelen yhtä.

 

Bruttokansantuote
lasketaan eri tuotteiden loppuhinnoista. Esimerkiksi viljelijä
tuottaa siemenistä ruista, jonka myy myllyyn. Täällä rukiista
tehdään jauhoa, joka myydään leipomolle. Leipomo taas leipoo
leivän ja myy sen kaupalle. Lopulta kauppa myy leivän kuluttajalle.
Jokaisessa vaiheessa lopputuotteen arvo nousee. Tämän laskeminen on
hyvin helppoa silloin, kun on arvioitava vapaiden markkinoiden
tuotteita.

 

Mutta
entä sitten julkinen sektori? Miten arvioida sairaanhoidon
toimintaa? Miten arvokasta se on? Entä poliisi? Armeija?
Oikeuslaitos ja niin edelleen? Se on hyvin vaikeaa, käytännössä
mahdotonta. Osa näistä palveluista toki on jossakin määrin
maksullisia, mutta nämä maksut hyvin harvoin kattavat kaikki
kustannukset. Julkisen sektorin tuotantoa arvioidaan
bruttokansantuotetta laskettaessa sen kustannusten mukaan.

 

Tämä
aiheuttaa kuitenkin erittäin suuria ongelmia. Jos tuotannon arvo
määritellään kustannusten mukaan, niin kustannuksia pienentämällä
laskee myös tuotannon arvo. Toisaalta jos kustannuksia lisätään,
se kasvattaa täsmälleen samalla summalla bruttokansantuotetta. Tämä
antaa virheellisen kuvan taloudesta ja ihmisten vauraudesta.

 

Jos
julkisen sektorin leikkaukset automaattisesti pienentävät
bruttokansantuotetta, niillä näyttää olevan kielteinen vaikutus
talouteen. Näin ei todellisuudessa ole, vaan kyseessä on
tilastoharha. On helppo löytää säästötoimenpiteitä, joilla
tehostettaisiin julkisen sektorin toimintaa ja pienennettäisiin
kustannuksia. Tällaista on esimerkiksi turhan sääntelyn ja
byrokratian vähentäminen. Täten bruttokansantuote ei mittaa kovin
hyvin talouden todellista kehitystä.

 

Suuren
julkisen sektorin omaavilla mailla, kuten Pohjoismailla, on myös
erittäin suuri bruttokansantuote riippumatta sen tehokkuudesta ja
siitä, tuottaako se todella asioita, joita ihmiset tarvitsevat ja
arvostavat. Kun lehdistö ja poliitikot tuijottavat vain tätä
mittaria, suomalaiset vaikuttavat paljon vauraammilta kuin oikeasti
ovatkaan.

 

Tämä
luo monia ongelmia, sillä esimerkiksi osallistumisemme Euroopan
tukipaketteihin ja moniin muihin ohjelmiin määräytyy meidän
bruttokansantuotteemme mukaan. Koska vaikutamme keinotekoisen
rikkailta, meidän on maksettava enemmän kuin köyhemmiltä
paperilla vaikuttavat maat.

 

Hyvä
esimerkki bruttokansantuotteen harhasta on Neuvostoliiton romahdus ja
uuden Venäjän synty 1990-luvulla. Neuvostoliiton romahtaessa on
arvioitu tuotannon pudonneen noin 40-50%. Tästä tuotannosta suurin
osa oli kuitenkin sellaista, jolle ei ollut vapailla markkinoilla
juuri mitään arvoa. Ei kukaan halunnut kommunismin jälkeen enää
ostaa venäläisiä tietokoneita, eivät edes venäläiset itse.

 

Sen
sijaan venäläisten piti ryhtyä tuottamaan sellaisia tavaroita ja
palveluita, joita ihmiset oikeasti tarvitsivat. Vaikka
bruttokansantuote romahti, kaupoista ei löytynyt enää pelkästään
leipää, vaan kaikkia niitä elintarvikkeita, joita venäläiset
halusivat. Bruttokansantuote romahti, mutta todellinen elintaso
kasvoi.

 

En
tietenkään tarkoita tällä, ettei julkisen sektorin toiminnalla
olisi mitään arvoa. Sen sijaan väitän, ettei meillä ole mitään
keinoa mitata tätä arvoa. Tästä syystä bruttokansantuotteen
käytöstä eri maiden talouksien vertailussa pitäisi luopua. Mitä
sitten tilalle? Ei ole oikeastaan mitään vaihtoehtoista mittaria.
Jos välttämättä halutaan verrata eri maiden asukkaiden vaurautta,
pitäisi varmaan vertailla eri maiden kansalaisten ostovoimaa, mutta
se onkin jo tulevan kirjoituksen aihe.

 

+1
OlliJuntunen
Joensuu

41-vuotias turkulainen mies.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu