Emme tarvitse kahden kerroksen korkeakouluja Suomeen
Vasemmistoliitolla on selkeät periaatteet. Yksi niistä on koulutuksen maksuttomuuden varjeleminen.
Esimerkiksi yliopistossa voi opiskella tohtoriksi asti joutumatta maksamaan lukukausimaksuja. Tämä ei ole itsestäänselvyys tarkastellessa eri maailman maita, lisäksi suomalaisessakin yhteiskunnallisessa keskustelussa väläytellään aika ajoin korkeakouluihin maksullisuutta. Viimeisimpänä sen on nostanut esiin valtionvarainministeriö, joka muuten taustamuistiossaan toi esiin myös sen, että korkeakoulut voisivat maksullisuuden jälkeen ”erikoistua” myös opetuksen osalta niin, että osa opinahjoista ”tukeutuu enemmän edullisempiin opetusmenetelmiin”.
Käytännössä virkamiehet siis esittävät koulutusjärjestelmää, jossa toisessa paikassa olisi todennäköisesti tarjolla etäluentoja massoille ja toisessa korkeatasoista yksilöllistä ohjausta. Tämä on erityisen eriarvoistava linjaus kulisseissa valtaa käyttäviltä. Sitä ei olisi uskonut Suomessa kuulevansa ja se vaikuttaisi myös opiskelijoiden tulevaan työmarkkina-asemaan, koska opiskelupaikan painoarvo nousisi entisestään työnantajien puntaroidessa rekrytointejaan.
Valtionvarainministeriö tarkastelee koulutusta hyvin kapeasta talouspoliittisesta näkökulmasta. Enkä usko, että korkeakoulujen (tai minkään muunkaan koulujen) maksullisuus parantaisi suomalaisten sivistystasoa tai parantaisi kilpailukykyämmekään. Me lisäksi pärjäämme maailmantalouden kovassa kilpailussa vain, jos opintielle halajavat nuoret pääsevät kouluttautumaan vanhempien lompakon paksuudesta riippumatta.
Koulutuksen maksullisuus on myös minulle erityisen tärkeä asia tasa-arvokysymyksenä. Jos köyhän perheen lapsi joutuu maksamaan kymmeniätuhansia euroja korkeakoulussa opiskelusta, ei se ole yksinkertaisesti oikein, vaikka pukuherrojen suunnalta tulisi minkälaista stipendisumutusta tahansa. Olen valmis tekemään työtä koulutuksen oikeudenmukaisuuden puolesta kansanedustajana. Ei lukukausimaksuille, ei kahden kerroksen korkeakoulutukselle.
Suomen kannattaisi pienenä, mutta kansainväliseen (talous)vaihtoon panostavana maana harkita korkeakoulupolitiikkansa uudelleen.
Suomi tarvitsee laajalle levitettyä korkeatasoista ammattiosaamista. Sitä vastoin Suomen hyvinvointi maana ei niinkään kaipaa aivan tieteen eturintamassa kulkevia tiedemiehiä tai -naisia.
– Hyvä se tietysti olisi, mutta eturintamassa olemiseen tulee jo esteeksi paitsi maamme inhimillisten resurssien (kykyvaranto) niin myös taloudellisten resurssien vähyys.
Loistava tulos maan kannalta saavutetaan ”vapaamatkustamalla”. Tieteen kärkirintaman tutkimusotteet ja tulokset välitetään muutaman kuukauden tai vuoden varoajalla kotimaisten yliopistojen ”käyttövoimaksi”.
– käsittääkseni tämäkin olisi jo väkevä haaste yliopistoväellemme.
**** ****
Mielestäni näkemyksenne siitä, että jatko-opiskelijan(kin) olisi saatava yksilöllistä huippuohjausta osakseen on virheellinen. Yksilöllistetty opetus sekä luentomuotoinen opetus – molemmat saavuttavat loistavia tuloksia jos ne hyvin toteutetaan.
– ehkä luentomuotoinen vielä enemmän. Ja sen edut ovat todellakin uskomaton edullisuus verrattuna yksilöllistettyyn opetukseen.
Suomen korkeakoulupolitiikan virhe jatko-opinnoissa saattaa olla nimenomaan järjestelmässä. Käsitykseni mukaan pyrimme kouluttamaan liikaa tohtoreita.
– kun kaikki on ”määrällistettyä” korkeakoulujen ohjausjärjestelmässä niin suoritukset painottuvat. Opitaan tekemään valtavirtaista tutkimusta, mielestelemään rahoittajaa, suoltamaan eri tavalla pieniin osiin pilkottuja artikkeita. Ne vertaisarvioidaan – samanmielisten vertailijoiden avulla. Jotka hekin saavat vertailuistaan ”pärstäkerroinpisteitä”.
Lopuksi heitto:
Suomen koulutusjärjestelmän ongelma on kaikkialla se, että me yritämme opintojen avulla ratkaista opiskelijan motivaatio-ongelmaa. ”Ai, sulle ei tutkimusten teko maistu” (tohtoriopiskelija) tai ”Ai, susta on kurja opiskella ulkoa erilaisia tapoja kipsata murtunut reisi” (tuleva sairaanhoitaja).
Motivaatio-ongelma on itse ratkaistava. Ja opiskelijan kyky ammattilaisuuteen mitataan myös sillä, että hän tulee haastavien oppimistehtävien lävitse!
– maailma ei tarvitse ammattitaidottomia puppugeneraattoreita (yliopistot) eikä
– sairaanhoitajia jotka eivät ole vaivautuneet oppimaan lääkeaineiden annostelun pelisääntöjä selkäydintasoon asti.
Se on pitkässä juoksussa kaikkien etu että he syrjäytyvät opinnoistaan ulos. Ja etsivät itselleen sopivammman leipäpuun.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä on nyt niin, että
kaikki ei sovi yliopistoon,
vaikka mitä teet.
PS, jos ei valmistu normaali ajassa,
niin saa luvan maksaa itse lorvailun.
Ilmoita asiaton viesti
Jos vaihtoehtona on yhä useammin työttömyys, ja käytännössä tuettu eläminen… lorvailutavalla ei välttämättä enää niin suurta merkitystä.
Jos koulutus linkkautuu parempaan palkkaan, jolla pärjää ilman erityisempiä tukia… järjestely on tältä osin tolkukas, vaikka lorvailupuolta ilmenisi.
Arviointiin voi ehkä käyttää jotain vakuuttavampaa perustetta.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan sama, kunhan vain opetuksen taso ja tuloksellisuus innovaatioineen nousisivat paremmalle tolalle nykyisestään kansainvälisesti vertaillen. Voidaanhan tämä toteuttaa pelkästään nimityksin tasa-arvoa ajatellen. Opistoista leivottiin aikanaan ammattikorkeakouluja, niin miksi ei kerralla kaikista keskiasteen käyneistä akateemisia tietoihin ja taitoihin kytkemättä vasemmistolaiseen tapaan.
Ilmoita asiaton viesti
On ihan pakko perustaa hömppäkorkeakouluja lisää sillä jatkossa korkeakoulutamme 70% ikäluokista.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/esko-karinen/korkeakoulutus-70lle-vaestosta-eli-myos-tavallista-tyhmemmat-korkeakoulutetuiksi/
Ilmoita asiaton viesti