Me voimme kaikki olla hengenpelastajia

Tänään 10.9. vietetään itsemurhien ehkäisypäivää. Kyseessä on perin suomalainen, traaginen ongelma maamme oltua pitkään surullisella tavalla tilastojen kärjessä.

Onneksi noin 30 vuodessa itsemurhien määrä on kuitenkin puolittunut, mutta edelleen noin 750 ihmistä päättää elämänsä oman käden kautta vuosittain. Heitä surevia omaisia tuskin lohduttaa se, että rätingit ovat nykyään paremmat kuin aiemmin.

Itsemurhien vähenemisen taustalla ovat mielenterveyshoidoissa tapahtuneet edistysaskeleet, ja paljon parjatut mielialalääkkeet ovat varmasti pelastaneet monen elämään. Huono juttu ei ole myöskään se, että mielenterveysongelmien stigma on vähentynyt.

Asioista puhutaan entistä avoimemin. Hyvä niin. Silti olemme EU:n aivan ”kärkipäässä” itsemurhakuolleisuuden suhteen.

Realismia toisaalta on se, että itsemurhakuolleisuus tuskin koskaan painetaan aivan nollaan. Ihmisen sielulla on synkkä puolensa, joka voi joskus tummua viimeiseen ratkaisuun, vaikka mikä olisi. Näin valitettavasti on.

Oma ongelmallinen rikka rokkaan tulee suomalaisten päihteiden käytöstä. Monen varsinkin suomalaisen miehen käytetyin mielenterveyslääke on alkoholi, joka vain pahentaa masennusta tai on aiheuttanut sen.

Itsetuhoisuus on itselle psykiatrisella suljetulla osastolla olevien arkitöitteni puolesta tuttu asia. Olen kohdannut todella monta itsemurhayrityksestään selvinnyttä. Mutta tiedän myös monta ihmistä, jotka ovat siinä valitettavasti onnistuneet.

Tiedustelen sairaanhoitajan hommissani varmaan päivittäin potilailta itsetuhoisten ajatusten tai suunnitelmien olemassaolosta. Kukaan ei ole loukkaantunut tällaisista kysymyksistä, usein ne koetaan helpottavina ja asiallisina.

Jos olet huolestunut läheisesi psyykkisestä hyvinvoinnista, voit ehdottomasti kysyä itsetuhoisuudesta. Ei siihen tarvita terveydenhuollon ammattilaisen papereita, vaan välittämistä. Saatat hyvinkin olla tuon jälkeen hengenpelastaja.

Toivon, että itsemurhien määrä vähenee. Hallituksen ohjelmaan sisältyy hyviä asioita mielenterveyden suhteen, kuten lasten ja nuorten terapiatakuu. Toisaalta taas sosiaaliturvasta leikataan, esimerkiksi työttömyysturvan lapsikorotukset.

On tosiasia, että lapsiperheköyhyys vaikuttaa mielenterveyteen. Köyhyyden myötä lapsi voi kokea itseään muita huonommaksi ja sosiaaliset piirit voivat kaventua. Tällä on kiistaton yhteys syrjäytymiseen ja vaikeisiin mielenterveysongelmiin.

Itsemurhia voidaan ehkäistä yhteiskunnallisilla ratkaisuilla. Niitä tehdään valtion tasolla, kunnissa kuin hyvinvointialueilla. Ja ison osan tärkeästä itsemurhien ehkäisytyöstä tehdään järjestöissä, jotka ovat monelle tärkein turvaverkko.

Mutta jos koulujen ja päiväkotien ryhmäkoot ovat riittävän pieniä, kulttuuri- ja liikuntapalvelut ovat kaikkien saatavilla ja kirjastot takaavat mielenkiintoisia asioita tiedonjanoisille, moni asia on hyvin.

Mutta ennen kaikkea meidän on välitettävä toisistamme, ihminen ihmisestä. Meillä on vastuu toisistamme, sitä ei voi ulkoistaa. Katsotaan toisiamme silmistä silmiin, kunnioitetaan ja tuetaan toisiamme.