Mielenterveyden hoidon tulee olla paljon muutakin kuin terapioita
Vasemmistoliitto on julkaissut tänään mielenterveyspoliittisen ohjelmansa.
Minulla oli etuoikeus päästä kommentoimaan sitä luonnosvaiheessa ja olen varsin iloinen siitä, että näkemykseni mitä ilmeisimmin otettiin huomioon kun tekstiä nyt luen.
Kovin usein mielenterveyskeskustelu kun jää terapian tarpeen toisteluksi, mikä ei ole aina kaikista olennaisin asia mielen hyvinvoinnin kannalta. Terapioitakin tarvitaan, enkä niitä väheksy, jonkinmoista koulutusta itsekin moiseen on tullut hommattua. Mutta kovin keskiluokkaista ja jopa vääristynyttä on ajatella että terapialla kaikki paha lähtee pois.
Ja on paljon ihmisiä, joiden mielenterveyden ongelmat ovat kovin toisenlaisia kuin mielialan häiriöt. Se on onneksi ohjelmassa ymmärretty.
Esimerkiksi skitsofrenia on edelleen keskeisimpiä kansansairauksiamme, jota sairastaa reilu prosentti väestöstä. Se ei välttämättä ole maailman mediaseksikkäin juttu, vaan monesti jopa elinikäinen, usein invalidisoiva sairaus. Psykoosisairauksia sairastaville on taattava hyvä hoito. Se voidaan toteuttaa monella tapaa, ja taudin vaiheet vaihtelevat, ovat myös erittäin yksilökohtaisia. Olennaista on ihmisarvo, ja siitä kiinni pitäminen. Työuupumuksen aiheuttava masennus on erittäin toinen asia kuin usein geenienkin selvittämä skitsofrenia.
Ohjelmassa nostetaan aivan oikein esiin myös sen, kuinka tärkeää on huolehtia perusterveydenhuollon taso kuntoon, vaativaa erikoissairaanhoitoa unohtumatta. Ja tukea tarvitaan myös läheisille, koska mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat erittäin tyypillisesti koko perheen sairauksia. Lähipiirin tuki on oltava oikein ajoitettua, ja jos se saadaan toimivaan, voidaan parhaimmillaan saada estettyä ylisukupolvista pahoinvointia.
Kiitos näin oululaisena mielenterveyskuntoutujana kroonikkokuntoutujien tai skitsofreniapotilaiden asian julkituonnista poliitikkona. Geneettisesti skitsofrenian periytyvyyteen vaikuttaa suuresti myös lapsuuden kasvuolosuhde tutkimustietojen perusteella. Joskus 2010-luvun alussa kysyin Tampereella avohoidon eräältä naispsykiatrilta tuoreena isänä, että eikö pitäisi olla huolissaan nyt skitsofrenian periytyvyydestä. Ja hän vastasi, että hyvässä kasvuolosuhteessa skitsofrenian eli lähinnä psykoosioireiden periytyvyys merkitsee sitä, että 94 lasta sadasta todennäköisesti ei sairastu skitsofreniadiagnosoidusti. Vaikka itse olen julkisesti äänekäs mielenterveyskuntoutuja, niin olen kokemukseni mukaan melkoinen poikkeus joukossa, kun Suomessa on kuitenkin noin 50000 skitsofreniadiagnosoitua kansalaista. Joukkomme on totisesti monenkirjava, kun muistelen joitakin samalla tavoin diagnosoituja tuttaviani. Itse kaipaisin enemmän yksilöllisyyselementtiä psykiatriseen hoitoon, eikä vain vanhakantaista leima-ajattelua, jolloin etenkin nuori kuntoutuja voi kokea jopa järkyttävänä psykiatrisen leiman itsessään. Edelläänkään psykiatrian piirissä ei haluta myöntää nähdäkseni sitä, että jopa krooniseksi luokiteltu psykoosialttius voi olla joko lääkittynä tai jopa ilman lääkkeittäkin remissiotilassa eli toipuminen on mahdollista, mutta tällä hetkellä kannamme leimamme hautaan saakka, vaikka eläisimme vanhuusvuosille. Kiitos vielä Olli Kohonen, että otat edelleen syrjässä olevien kansalaisten asian vahvasti esille.
Ilmoita asiaton viesti