Aatosta pimeetä ja alhaista mieltä: epätoivon ja itseinhon päivä

23.8.2021 oli ikävässä mielessä paljon mielenkiintoisempi päivä kuin uskalsin odottaakaan. Ulkoministeri Pekka Haavisto piti suurlähettiläspäivillä puheen, jota hän ei ehkä olisi arvannut pitävänsä. Afganistan näytteli siinä toki pääosaa. Palataan kuitenkin ajassa taaksepäin. 6.11.2020 kokoomuksen talouspoliittinen jatke EK kertoi, kuinka Biden vie asioita parempaan suuntaan. Ilta-Sanomat kertoi 4.11.2020 Juhana Aunesluomaa siteeraten, että ”Joe Bidenin valinta Yhdysvaltojen presidentiksi toisi vakautta ja ennustettavuutta maailmanpolitiikkaan. ” Kun vaalitulos selvisi, Helsingin Sanomat kokosi 7.11.2020 ison joukon ihmisiä kehumaan Joe Bidenia.

Mutta kuinkas sitten kävikään? Kauppapolitiikassa Yhdysvallat ei ole juurikaan muuttanut kurssiaan sitten Trumpin. Yhdysvallat ei ole tehnyt merkittäviä avauksia maailmanpolitiikassa ja tapaaminen Putinin kanssa Genevessä ei myöskään niitä tuonut. Elinkeinoelämän valtuuskunta kertoi myös 3.11.2020, että suomalaisten arvio Trumpista on ikävä ja ”ulkopolitiikka” on hämmentävää. Sopimus vetäytymisestä tehtiin jo Trumpin kaudella, mutta Biden aliarvioi Afganistanin turvallisuusjoukkojen kyvyn toimia.

Pekka Haavisto ja muu Suomen eliitti ovat nyt ikävän tosiasian edessä. Presidentti, joka piti tuoda vakautta ja Yhdysvallat takaisin maailmanpolitiikan aktiiviseksi toimijaksi, aiheuttikin juuri sen, mistä Trumpia syytettiin ja epäiltiin: kaaoksen luomisesta. Suomi on pumpannut Afganistaniin 745 miljoonaa euroa, koska Suomen eliitti halusi olla tukemassa Yhdysvaltain sotaretkiä. Pekka Haaviston mieli on nyt maassa, kun jäljelle jäi vain lasku, ei mitään muuta. Mitä sanoa nyt, kun Biden toimiikin aivan eri tavalla kuin luultu? Haaviston puhe oli onttoakin ontompi, kun totuutta ei voinut sanoa.

Idästä kuuluu kuitenkin muutakin. Merkel jätti osallistumatta Krimin tilannetta käsitelleeseen Crimean Platform Summittiin ja Bidenkin jäi kotiin, paikalle pääsi vain liikenneministeri Pete Buttigieg. Nurinkurisesti Ne, joilla on vähiten sotilaallista sekä taloudellista voimaa ja mahdollisuuksia vaikuttaa, esiintyivät näyttävimmin, mm. Suomi, jolta paikalle liikeni valtionpäämies.

Sananen valtiollisesta oikofobiasta

Oikofobia on asia, josta Suomessa on puhuttu vähän. Roger Scruton käsittelee termiä kirjassaan ”Kansakuntaa tarvitaan”. Oikofobiassa on kyse jonkinlaisesta oman maan, kielen ja kansakunnan inhosta. Suomessa tämä suuntaus on jatkunut vuosikausia, esimerkiksi pakkomielteisenä haluna antaa englannin kielelle etusijaa ja asemaa, ikään kuin sillä ei sitä jo olisi. Valtionyhtiö Finavia halveksii avoimesti suomen kieltä opasteissaan, kun on antanut englannille niissä etusijan. Helsingissä on ravintoloita, joissa ruokalistaa ei saa kuin englanniksi ja esimerkiksi valtion liikenteenohjausyhtiön nimi on Fintraffic. Rima ei kuitenkaa ole vielä liian matalalla, etteikö jotain hallaa voisi tehdä. Valtioneuvosto ilmotti tänään, että se ottaa sähköpostiosoitteessaan käyttöön gov.-lyhenteen. Siis suuren maailman malliin ja globalistien oikofobian hoitoon.

 

Valtioneuvoston tiedote väittää, että näin on myös ”muissa maissa”. Jep jep.

Ruotsi: regeringen.se tai regeringskansliset.se

Tanska: regeringen.dk ja ministeriöiden mukaan

Islannissa ministeriöiden mukaan, esim. talousministeriö fjr.is 

Saksassa ministeriön ja laitoksen mukaan

Ranska: gouv.fr (koska ranskaksi hallitus on gouvernement)

Italia: ministeriöiden nimen mukaan

Puolassa on kyllä gov, mutta sen eteen tulee aina ministeriön puolankielinen tunnus (esim. mf.gov.pl)

Suomi ei siis seuraa pohjoismaista, puolalaista, saksalaista, italialaista tahi ranskalaista esimerkkiä.  Kyyryselkäinen ja nöyrä Suomi halusi olla cool ja puhua englantia, sillä mitä ne muuten meistä ajattelevat?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

0
OlliKotro
Perussuomalaiset Helsinki

Laura Huhtasaaren avustaja Euroopan parlamentissa. Kirjoittajan mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä edusta minkään muun tahon kantaa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu