Lännen lokari

Lännen lokari on tunnettu Hiski Salomaan kappale 30-luvulta. Siinä kuvaillaan suomalaisen siirtolaisen elämää lännessä, eli tässä tapauksessa Yhdysvalloissa. Laulussa on pääosin myönteinen tunnelma ja vaikeuksista ei puhuta. Lokari (eli logger eli metsätyömies) kulkee ympäri maata eri työmailla. Joillekin länsi merkitsi ja merkitsee siis Yhdysvaltoja. Saksalaiset puhuvat lännestä, mutta heillä myös käytössään Abendland, mutta sillä viitataan alueeseen, jossa on kristillinen, roomalainen ja germaaninen perintö.

Missä loppujen lopuksi on länsi, onko niitä useampia ja millaisia maita siihen kuuluu, sitä harvemmin kuulee pohdittavan. Olen aiemminkin pohtinut, mikä se länsimainen arvoyhteisö oikein on ja ketä siihen kuuluu. Vielä olennaisempaa on pohtia, mitä täytyy tehdä, jotta siihen tulee luetuksi mukaan. Jos sitä määrittää EU-, euro-, ja Nato-jäsenyys, tuolloin Sveitsi ei ole läntisessä arvoyhteisössä ollenkaan. Romania EU- ja Nato-maana on siellä enemmän kuin Suomi, Sveitsi tai Norja. Pohdin alla kolmen teeman ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksiä.

1. Aukus

USA:n, Britannian ja Australian ilmoittama AUKUS-sopimus antaa jälleen uuden syyn pohtia Suomessa usein keskusteluun nousevaa ”länttä”.  Epäilin marraskuussa 2020 ennen Yhdysvaltojen presidentinvaalien ratkeamista, että Suomen itsevarmasti esiintyvän EU-mielisen eliitin ilo saattaa jäädä lyhytaikaiseksi ja kirjoitin:

 

Ei ole uskottavaa, että Britannian ja Yhdysvaltojen suhteet huononisivat, olipa presidenttinä kuka hyvänsä. Kauppasopimus syntynee maiden välille.

Jos historiaa katsoo, Lontoo ja Washington ovat pystyneet koordinoimaan toimintaansa. Yhteinen kieli ja kulttuuriperimä yhdistävät. Suomea ei kulttuurillisesti tai kielellisesti yhdistä Manner-Eurooppaan eikä edes Skandinaviaan juuri mikään.

Suomessa tuntuu olevan edelleen vallalla käsitys siitä, että kiinnittyminen Saksan ja Ranskan johtamaan EU-federaatioon ja mahdollisuus samalla olla Yhdysvaltain ja Britannian melkein liittolainen ovat mahdollisia. Tämän takuuhenkilöksi Suomessa toivotaan Joe Bidenia.

Mikäli Yhdysvaltain ja Kiinan suhteet kiristyvät samanaikaisesti Yhdysvaltain ja Venäjän suhteiden kiristyessä, voi tilanne muuttua todella hankalaksi. Kiinan ja Venäjän mahdollinen tiivistyvä yhteistyö pakottaa myös Yhdysvallat miettimään, miten se resurssinsa jakaa.

Kannattaa olla varovainen siinä, mitä toivoo, sillä se voi joskus toteutuakin. Jääkö silloin Suomen poliittisen eliitin ainoaksi lohduksi Joe-sedän paluu Pariisin ilmastosopimukseen?

Osuin väärään sen osalta, että  UK-US-kauppasopimusta ei ole syntynyt. Muutoin pidän näkemystäni edelleen ajankohtaisena.

AUKUS-merkitsee seuravaa:

  • Ranska menettää 40 miljardin dollarin sopimuksen Yhdysvaltojen kanssa
  • Australia saa Tomahawk-risteilyohjuksia, AGM-158 JASSM-pitkän kantaman ilmasta maahan laukaistavia risteilyohjuksia ja meritorjuntaohjuksia
  • Australia ostaa ainakin kahdeksan ydinkäyttöistä sukellusvenettä, jotka voivat teoreettisesti olla pinnan alla 30 vuotta yhtäjaksoisesti. Merelliset suorituskyvyt paranevat siis valtavasti.
  • Australia muodostaa turvallisuusalliansssin Yhdysvaltojen ja Britannian kanssa
  • Quad-maiden (Japani, Intia, USA ja Australia) turvallisuusyhteistyö- ja dialogi korostuu

Viitaten marraskuun 2020 kirjoitukseeni, Yhdysvallat päätti jakaa resurssinsa näin. Samalla tavalla kun se lokakuussa 2019 petti kurdit ja lopetti tänä vuonna Afganistanin operaation ja pakotti EU-maat ja muutkin tekemään saman, sai Ranska maistaa nyt samaa vallankäyttöä. Yhdysvallat auttoi Ranskaa merkittävästi ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa ja ratkaisi maan kohtalon Britannian sekä liittolaistensa kanssa. Nyt Yhdysvallat vaikutti jälleen Ranskan kautta.

2. Yhdysvaltojen uusi vanha suunta ja Biden-kultin loppu

Yhdysvallat toimi jo Obaman kaudella valitsemansa linjan mukaan ja jatkoi nyt selkeän konkreettisella askeleella painopisteen siirtoa kohti indo-pasifista aluetta. Tämä artikkeli vuodelta 2011 kertoo paljon. Suomessa tämä kaikki on otettu vastaan lähinnä hiljaisuudella ja Bideniä kritiikittömästi kehuneet toimittajat haukkuvat idolinsa pystyyn. Heille tuli täydellisenä yllätyksenä, että ei olekaan olemassa yhtenäistä länttä. Helena Petäistön tyylinäyte alla:

18.6.2021:

19.9.2021:

”Joe Bidenin Yhdysvaltain yllättävä ylimielisyys Euroopan unionia kohtaan ilmenee päivä päivältä yhä selvemmin. Ensin Yhdysvallat teki katastrofaalisen poistumisensa Afganistanin sotanäyttämöltä täysin ilman ennakkovaroitusta ja neuvottelematta liittolaistensa kanssa.

Tällä viikolla Yhdysvallat perusti yllättäen uuden turvallisuuskumppanuuden Aasiaan Australian kanssa napaten mukaan Britannian EU:n kyljestä ja vieden samalla suuren sukellusvenekaupan, josta Ranska ja Australia olivat jo tehneet aiesopimuksen viiden vuoden valmistelutyön tuloksena. Kaikki tämä tapahtui täysin salassa ja varoittamatta ennalta liittolaisia Euroopan unionia ja Ranskaa.” (Linkki Petäistön kirjoitukseen)

3. Suomen ja EU:n tila 

Mistä tämä kaikki sitten kertoo? Ainakin siitä, että nyky-Suomessa asiat perustetaan ja perustellaan johonkin sellaiseen, jonka toivotaan tai kuvitellaan olevan olemassa. Kun asioiden oikea laita paljastuu, syytetään populisteja tai trolleja. Mutta ketä aikamme uusaatelistoon kuuluvat toimittajat ja ”turpo-bloggarit” syyttävät, kun niin kovasti toivottu ja fanitettu Biden olikin jotain muuta, kuin mitä he toivoivat.

Reaktiot EU:n suunnasta ovat olleet odotusten mukaisia. Ranska sai EU:n hyppäämään tahtonsa mukaan ja EU vaatii Australialta anteeksipyyntöä. Minulle on jäänyt epäselväksi miksi ja mistä Australian tulisi anteeksipyyntö esittää, eikö maa saa ostaa sukellusveneensä sieltä, mistä haluaa?

Virallinen Suomi pääosin vaikenee, tosin Tytti Tuppurainen käytti tilaisuuden hyväkseen ja näkee tarpeen ”vahvistaa EU:ta globaalina toimijana”. Tuppurainen ei edelleenkään käsitä tai halua käsittää, että EU:ssa ei vallitse yksimielisyyttä siitä, millaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sen tulisi faksidiplomatiansa lisäksi harjoittaa. Puola, Baltian maat ja esimerkiksi Tanska tukeutuvat Yhdysvaltoihin, kun taas Ranska haluaa EU-armeijaa ja puhuu ”strategisesta autonomiasta”. EU-maat toimivat Afganistanin operaation lopussa oikeastaan yksin ja joutuivat tukeutumaan Yhdysvaltojen tukeen. Tosiasiassa monilla EU-mailla ei ole riittäviä suorituskykyjä tai asevoimia. Suomi on eurooppalaisessa vertailussa erittäin hyvin pitänyt huolen omasta puolustuksestaan. Kun on nähty, miten heikko ja hajanainenkin EU on, eikö ole vastuutonta, että monet kirkkain silmin väittävät EU:n olevan Suomelle turvallisuuspoliittinen ratkaisu? Mitä turvaa tuo velkavastuu, tukipaketit ja Ranskan peesailu?

Ranskan kehitys luo suverenistisesta näkökulmasta kuitenkin toivoa. On mahdollista, että Ranska eroaa Natosta tai ainakin sen komentojärjestelmästä. Se voisi osaltaan johtaa gaullistisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan paluuseen, joka merkitsisi, että Ranska pyrkisi tasapainottavaan ulkopolitiikkaan eri puolille. Ranskan uusi suunta voisi mahdollistaa dialogia myös Venäjän suuntaan, mikä ei missään nimessä olisi huono asia. Ranskan armeijan entinen kenraali Jean-Bernard Pinatel ehdotti paluuta gaullistiseen ulkopolitiikkaan, maan toiminnan jäädyttämistä Natossa ja sen komentorakenteesta lähtemistä. Ottaen huomioon presidentinvaalien luoman paineen, pitäisin uskottavana, että Ranska alkaa hakea ulkopolitiikassaan tasapainottavampaa roolia.

 

Suomessa ei ole syvällisesti ymmärretty, että Ranska hakee EU:n ”strategisen autonomian” varjolla itselleen lisää voimavaroja toimia ja vaikuttaa. Ei Ranskaa kiinnosta Suomen itsemääräämisoikeus tai itsenäisyys, vaan omien asioidensa ajaminen. Suomi ilmoitti 26.8.2021 lähettävänsä lisää joukkoja Maliin eli siis Ranskan tueksi. 17.9.2021 selvisi, että Venäjä on mahdollisesti lähettämässä Wagner-yhtiön kautta palkkasotilaita Maliin. Suomen valtiojohto ei halunnut kommentoida asiaa, sillä kävi kiusallisesti ja ikävästi ilmi se, mistä on varoitettu: Suomi voi joutua käymään verisiä Ranskan sotia ja tässä tapauksessa vastapuolella olisi Venäjä.

Saatiin käytännön esimerkki siitä, mitä EU:n yhteinen puolustus ja yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka voivat tuoda: sitoumuksia ja ongelmia, ilman mitään suoria hyötyjä. Vaikka Suomessa muuta kuvitellaan, ei ”luottamuspääomaa” kerry tulevan varalle.

Tulevien hävittäjien hankintapäätös on ovella pian. Silloin Suomi joutuu tarkkaan miettimään, millaisen päätöksen se tekee. Amerikkalaisen hävittäjän valinta on todennäköinen, mutta millaisen viestin se lähettää Ranskalle ja millaisen kompensaation Suomi joutuu päätöksestään antamaan? Ranskalaiset eivät tule tyytymään vähään tilanteessa, jossa ”yhtenäisessä” lännessä on horisontissa vain epäyhtenäisyyttä.

Suomen eliitin alamaisuussuhteet ovat törmäyskurssilla, kuten kirjoitin jo 3.7.2020.

 

 

+6
OlliKotro
Perussuomalaiset Helsinki

Laura Huhtasaaren avustaja Euroopan parlamentissa. Kirjoittajan mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä edusta minkään muun tahon kantaa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu