Mihin EU-integraatio vie?

(Kirjoitus julkaistu 23.3.2021 sivustolla ollikotro.fi )

Suomi liittyi Euroopan unioniin 1.1.1995. Eduskunta hyväksyi euron (eli EMU:n III-vaiheen) tiedonantomenettelyllä ilman erillisen lain säätämistä 17.4.1998. Eduskuntakeskustelussa istuva hallitus sivuutti varoittelut euron riskeistä, jotka kuitenkin realisoituivat valitettavan pian. Kreikan ongelmista tulikin yht’äkkiä Suomen ongelmia. Markasta ja omasta rahapolitiikasta luopuminen tehtiin suuren optimismin vallassa.

Erikoista kuitenkin on, että yleensä pohjoismaita viiteryhmänämme korostavat tahot eivät tuntemattomaksi jääneestä syystä kokeneet, että Suomen tulisi tässä suhteessa toimia viiteryhmämme mukaan. Norja ei liittynyt EU:seen, Islanti veti pois hakemuksensa, Ruotsi ja Tanska pysyttelivät visusti euron ulkopuolella. Norjan gallupien johtaja keskustapuolue ilmoitti joulukuussa 2020 haluavansa maksaa vähemmän EU:lle.

Olisi mielenkiintoista kuulla pohjoismaisuutta korostavalta koulukunnalta arvio, miksi Suomi päätyi niin erilaiseen ratkaisuun kuin muut pohjoismaat ja miksi pohjoismainen viiteryhmä on väärä Suomelle. Pohjoismaiseen pohdintaan lisämaustetta tuo Risto Volasen tulkinta blogissaan 30.12.2020 Ruotsin politiikasta: ”Ruotsi jatkaa sotilasliitto Naton osalta vuoden 1812 politiikkaansa, rakentaa Pohjolaan suoraan Yhdysvaltoihin kytkeytyvää sotilaallista kudelmaa eikä mainitse EU:ta turvallisuuspoliittisena tekijänä”

Valuutta-alueena euro on epäoptimaalinen, sillä taloudet ovat liian erilaisia. Ekonomisti Robert Mundell olisi saattanut löytää euroalueesta paljonkin huomautettavaa. Aika ajoin kuulee viitattavan markka-ajan koviin korkoihin. Mutta johtuiko iso korkotaso omasta valuutasta vai väärästä rahapolitiikasta? Korkotaso on pysynyt euron ulkopuolisissa EU-maissa, kuten Britanniassa, Ruotsissa, Tanskassa, Puolassa, Unkarissa tai Tšekissä kohtuullisena. Euron hyödyllisyydestä Suomelle on esitetty kovin vähän faktaa ja usein perustelut tuntuvat olevan muita kuin taloudellisia. Valitettavasti osa keskustelijoista sortuu kytkemään euron hyödyt jopa ulko- ja turvallisuuspoliittisiksi, mitä voisi pitää jopa todellisuuspakoisena.

XXX

Lienee selvää, että EU kehittyy Brexitin vanavedessä kohti entistä tiiviimpää unionia. Tavoite on eräille valtioille ja toimijoille niin tärkeä, että sääntöjä voidaan tulkita hyvinkin luovasti, sen osoitti elvytysrahastokeskustelu. Raha ratkaisee ja siksi olisikin myös syytä nähdä EU:in luonne tulonsiirtounionina, sillä mitä tapahtuisikaan, jos tulonsiirrot kyseenalaistettaisiin? Suomalaisessa keskustelussa on jäänyt vähälle huomiolle se, että EU-jäsenyys ja atlantistiset liittokunnat eivät ole enää saman kolikon eri puolia. Ranska kehittää edelleen omaa dialogiaan (Putin ja Macron aloittivat prosessin Brégançonissa 19.8.2019) Venäjän kanssa. Tapaamisen alla Ranskan entinen ulkoministeri Hubert Védrine esitti Le Figaro-lehden haastattelussa 16.8.2019, että olisi aika palata ”realistisempaan” politiikkaan Venäjän kanssa. Saksa ei Yhdysvaltain painostuksesta huolimatta ole suostunut luopumaan NS II-putkihankkeesta. Bidenin valinta voikin tuoda uutta jännitettä Venäjän ja Yhdysvaltojen suhteisiin. Pariisi, Berliini, Lontoo ja Washington eivät siis välttämättä puhu samaa kieltä suhteessa Kiinaan ja Venäjään. Transatlanttiset suhteet tuskin palaavat aiempaan kehykseen, vaikka Yhdysvaltain presidentti vaihtuu. Saksan ulkoministeri Heiko Maas viittasi tähän 28.6.2020 antamassaan haastattelussa.

On siksi erikoista, että Suomessa tuntuu jostain syystä olevan vallalla usko, että mitä ikinä tapahtuukaan, Brysselistä, Pariisista ja Berliinistä löytyy jokaisessa tilanteessa oikeaa osviittaa. Loogisena jatkumona tähän kuuluu Suomen kannattama määräenemmistöpäätösten lisääminen EU:ssa. Mutta mikä takaa, että tulevat määräenemmistöpäätökset ovat aina etumme mukaisia?

XXX

EU-integraatiota halutaan siis edistää nopealla tahdilla, mitä erilaisimmissa asioissa. Integraation lisäämisen puoltajien tulisi − avoimuudenkin nimissä − kertoa ensinnäkin, milloin EU-integraatiota on heidän mielestään riittävästi ja toisekseen, millainen integraation lopputulema Suomelle on integraatiokierteen jatkuessa, sekä kolmanneksi, kenen joukoissa tuossa lopputilanteessa seisomme.