Niinistön valinta

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe suurlähettiläspäivillä 25.8.2020 on herättänyt huomiota suomalaisessa mediassa ja kansalaisten keskuudessa. Media ja kansalaiset ovat kuitenkin tulkinneet puhetta väärin. Huolimatta pinnallisesta kritiikistään Euroopan unionia kohtaan, puhe teki selväksi sen, että Niinistö on valinnut EU:n Suomen kohtaloksi. Niinistön puheesta oli kaukana muutaman vuoden takainen uho, mikä viestii hänen ja muun Suomen eliitin uudesta ahdistavasta tilanteesta menneisyyden väärien valintojen ja nykypäivän uusien haasteiden puristuksessa.

Iltapäivälehtien otsikot ovat revitelleet, kuinka presidentti Niinistö kovisteli Euroopan unionia kovin sanankääntein siitä, kuinka”EU:n säännöt on petetty” (Kommentti: ”Niinistö piti kovan puheen – EU:n säännöt on petetty”, IS 25.8.2020, Timo Haapala). Myös Helsingin Sanomat äityi lähes hämmästelemään Niinistön kantoja 26.8.2020 pääkirjoituksessaan. Median mielipidevaikuttajat ovat kuitenkin joko ammattitaidottomuuttaan tai tahallisesti kansalaisia harhauttaakseen menneet tähän lankaan. Syitä sille, että Niinistön EU-kritiikki on tyhjää ja turhanpäiväistä, on kolme.

Ensinnäkin, presidentti Niinistö antaa tosiasiallisesti puheessaan kaiken tukensa EU:lle ja Suomen jäsenyydelle valtioksi muuttumassa olevassa liittoutumassa. Toiseksi, Niinistö ei monista mahdollisuuksista huolimatta tarjoa Suomelle muita mahdollisuuksia, joita tarvittaisiin edes uskottavaan Brysselin isojen poikien haastoon neuvottelupöydässä. Kolmanneksi, EU-kritiikistään huolimatta Niinistö vaikenee Suomen vaihtoehdoista EU:lle, eli Yhdysvalloista ja atlanttisesta suurvaltayheisöstä sekä aikaisemmin Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ohjenuorana olleesta puolueettomuudesta. Niinistö jättää lisäksi kritisoimatta sitä tahoa, eli Kiinaa, jota vastaan kaiken logiikan mukaan USA-liiton ollessa relevantti myös Suomen pitäisi olla liittoutunut.

Sauli Niinistö on vuonna 2020 hiljaista poikaa. Kaukana ovat ne ajat, jolloin hän vuonna 2014 transatlanttisten suhteiden ollessa voimissaan uhosi maanpuolustuskurssin avajaisissa Venäjän suuntaan ”kasakan ottavan sen, mikä on huonosti kiinni”. Vuonna 2020 transatlanttiset suhteet ovat riekaleina, euroalue, jonka jäsenyydessä Niinistö itse oli 1990-luvulla yksi pääarkkitehdeistä (katso video), on hajoamisvaarassa, kuten myös koko Euroopan unioni, jonka varaan Suomen eliitti on rakentanut Suomen tulevaisuuden.

Tässä kohtalokkaassa hetkessä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajan ja puolustusvoimien ylipäällikön puheen suurlähettiläspäivillä voidaan katsoa olevan merkittävin Suomen suuntaa linjaavista hetkistä moneen vuosikymmeneen. Tällaisia historian murrosvaiheita sattuu ihmiselon varrella vain harvoin.

Niinistö asetti puheensa verbaaliseksi kärjeksi kritiikin EU:n toimintapoja kohtaan. Niinistö voivottelee, kuinka euroalueen vakaus- ja kasvusopimuksen piti asettaa rajat velkaantumiselle ja budjettivajeille, no bail out –periaatteen piti olla yksiselitteinen, Euroopan keskuspankin ei ajateltu ryhtyvän jäsenmaiden velkapapereiden haltijaksi ja EU:n budjettia ei pitänyt rahoittaa lainarahalla.

Kaikki tämä on tyhjää leukojen lonksutusta Niinistöltä. Presidentin motiivina tuntuu olevan saada itselleen synninpäästö siitä, että hän oli valtiovarainministerinä keskeisessä roolissa yhdessä pääministeri Paavo Lipposen kanssa viemässä Suomea jäseneksi euroalueeseen, joka on pettänyt syvästi suomalaisten odotukset itse euroalueeseen ja vielä laajemmin murtanut suomalaisten luottamuksen EU:n koko poliittiseen järjestelmään.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on päättänyt valita Suomen kohtaloksi muotoumassa olevan EU-imperiumin osavaltiouden. Miksikö? Eikö hän juuri esittänyt voimakasta kritiikkiä EU:n ja euroalueen toimintatapoja kohtaan, minkä Suomen media näyttävästi uutisoi kansalaisten näkyville?

Niinistö näyttää valinneen EU-kriittisen kärjen puheelleen harhauttaakseen kansalaisia. Niinistön tarkoituksena tuntuu olleen rauhoitella vihaisia kansalaisia ja vakuutella heitä siitä, kuinka Suomen poliittinen johto muka huolehtisi heidän verovaroistaan samalla, kun EU-liittovaltiojuna saa puksuttaa rauhassa eteenpäin suomalaisten verorahat mukanaan.

Miksi Niinistön kritiikki sitten on onttoa? Siksi, että siltä puuttuu uskottava vaihtoehto, joita kyllä olisi tarjolla. Pohjoisen miesten ja naisten yleinen virhe on lähteä Brysselin neuvottelupöytiin kiltillä asenteella ja ilman merkittäviä pelimerkkejä hihassa. EU-sedät kyllä huomaavat sen ja pyyhkivät siksi suomalaisilla EU-fanaatikoilla aina pöytää.

Niinistöllä ei olekaan tarjota Suomelle mitään vaihtoehtoa EU:lle. Itse asiassa hän puheessaan vain korostaa EU:n merkitystä Suomelle. Niinistö nostaa esille, kuinka ”Euroopan unioni on Suomelle ensiarvoisen tärkeä viitekehys myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa”.

Niinistö nostaa puheensa alkuvaiheessa esille sen, että maailmanpolitiikkaa hallitsee yhä voimakkaammin Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen suurvaltakilpailu, joka näkyy Suomeenkin yhä selvemmin. Merkittävää on, että Niinistö ei halua EU:n valitsevan puoltaan suurvaltakilpailussa, vaan muodostuvan yhdeksi suureksi ja oma-aloitteiseksi maailmanpolitiikan toimijaksi.

Yhdysvallat, joka on ollut viime vuosina Suomen merkittävä sotilaallinen yhteistyökumppani, ei ole koskaan katsonut hyvällä Euroopan unionin halua muodostua omaehtoiseksi ulko- ja turvallisuuspoliittiseksi toimijaksi. Washingtonin vallanpitäjät ovat halunneet EU:sta Yhdysvaltojen tahtoa toteuttavan vasallin. 1990-luvulla Yhdysvallat ulkoministeri Madeleine Albrightin johdolla esti EU:n kehittymisen uskottavaksi ulko- ja turvallisuuspoliittiseksi toimijaksi.

Niinistö onkin rehellinen siinä, että hän ei tarjoa Suomelle mahdollisuutta olla sekä EU:n uskollinen jäsen että liittolainen Yhdysvalloille. Kuten olen nostanut esille aikaisemmassa blogissani 3.7.2020, ”USA:n ja EU:n välinen vastakkainasettelu sisältää jo pitkän listan asioita: NordStream2, autot, lentokonevalmistajien tukiaiset, USA:n joukot sekä USA:n Remdesvir-kaupan”.

On merkittävää, kuinka Niinistö välttää kritisoimasta Kiinaa kertaakaan aikana, jolloin Yhdysvallat käyttää valtavia resursseja painostaakseen valtioita valitsemaan oman puolensa Kiinaa vastaan. Herää kysymys, onko Niinistö sopinut jotain merkittävää puhelinkeskustelussaan Kiinan presidentin Xi Jinpingin kanssa 14. huhtikuuta 2020.

Ne päivät, jolloin oli mahdollista olla samaan aikaan EU:n kuuliainen jäsen ja Yhdysvaltojen liittolainen, alkavatkin olla luetut eivätkä enää palaa. Niinistö ja muut Suomen eliitin jäsenet näyttävät myös päässeen yli Timo Soinin vuonna 2018 ilmaiseman pelon siitä, että ”EU-maita ei pidä ajaa tilanteeseen, jossa ne joutuvat valitsemaan USA:n ja EU:n välillä”. Niinistö valitseekin puheessaan aktiivisesti Suomen viitekehykseksi EU:n Yhdysvaltojen sijaan.

Niinistön keskeisenä huomiona on, että ”[j]os Yhdysvallat jatkaa vetäytymistään ja Kiina läsnäolonsa tiivistämistä, ei se voi olla vaikuttamatta myös yhteistyön sisältöön”. Vaikka Niinistö puki ilmaisunsa ehtolauseen asuun, tuntuu tämä olevan tasavallan presidentin oma arvio, joka vaikuttaa hänen puheensa sisältöön

Niinistö näyttääkin pitävän Suomen ja edustamansa eliitin tilannetta nyt niin vakavana suurvaltojen horjuvien voimasuhteiden ja edessä häämöttävän suurlaman edellä, että hän ei halua riskeerata poliittisia ja taloudellisia suhteita maahan, joka voi tulevaisuudessa olla maailman hallitseva taloudellinen suurvalta. Niinistö ei selvästikään näe Yhdysvaltojen tarjoavan Suomelle mitään sellaisia etuja, miksi hän valitsisi Yhdysvaltojen puolen Kiinaa vastaan.

Venäjää kohtaan Niinistö on tutun varovainen. Yhtäältä hän tunnustaa Venäjän tärkeyden siinä tilanteessa, jossa EU tarvitsee kaiken tuen selvitäkseen Yhdysvaltojen ja Kiinan suurvaltakilpailun keskellä. Toisaalta taas hän varoittaa, että vaikka Venäjän suhteen ”tarpeet vaikuttavat yhteisiltä, saattavat johtopäätökset olla vastakkaisia”.

Voi vain arvailla, onko Niinistö pohtinut loppuun asti, miten hänen Venäjä-varaumansa ja EU-innostuksensa sopivat yhteen. Ranska nimittäin on EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan kiistaton johtaja ja Ranska on presidenttinsä Emmanuel Macronin johdolla rakentamassa nyt uusia suhteita EU:lle Venäjän kanssa.

Merkittävä ranskalainen sanomalehti Le Figaro haastatteli elokuussa 2019 Ranskan ulkoministerinä vuosina 1997-2002 toiminutta Hubert Védrineä liittyen Macronin Venäjä-suhteisiin. Védrine kiitteli haastattelussa presidentti Macronia yrityksestä saattaa Ranska ja mahdollisesti myös Eurooppa ulos Venäjä-suhteisiin liittyvästä umpikujasta. Hän ihmetteli, kuinka Ranskalla voi vuonna 2019 olla huonommat suhteet Venäjään kuin sillä oli Neuvostoliittoon tämän olemassaolon kolmen viimeisimmän vuosikymmenen aikana.

Védrine kritisoi Yhdysvaltojen aikaisempaa tahtoa laajentaa Natoa Ukrainaan ja arvosti presidentti Macronin pyrkimystä liittää Venäjä uudelleen Eurooppaan. Tällöin hänen mukaansa korjattaisiin länsimaiden linjaa, joka työnsi Venäjän kohti Kiinaa. Védrinen mukaan muut Euroopan maat seuraavat Ranskan esimerkkiä, kunhan Macron on ensin saanut käynnistettyä uusien suhteiden luomisen Venäjään. Prosessilla on hänen mukaansa kiire, sillä Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin hän katsoo uudelleen valituksi tullessaan kehittävän aktiivisesti maansa Venäjä-suhteita, ottamatta Euroopan etuja millään tavalla huomioon.

Tuntuu siltä, että Niinistö ja muu Suomen EU-euforiassa liidellyt eliitti on herännyt todellisuuteen, joka saattaa heidän aikaisempiin unelmiinsa verrattuna vaikuttaa painajaiselta. Eikä tässä kaikki. Niinistön ja Suomen EU-valinta saattaa Suomen historiallisesti vaikeaan tilanteeseen, joka luo jännitteitä muihin suurvaltatoimijoihin.

Kuten Risto Volanen ansiokkaasti kirjoitti blogissaan 17.6.2020:

Tälläkään kertaa ei Suomessa ole syytä sekoittaa tunteita tosiasioihin. Vain Yhdysvalloilla on voimavaroja rakentaa lännen puolelta Pohjois-Euroopan voimatasapaino Venäjän suuntaan. Kysymys kuuluu, miten se tällä kertaa käyttää voimaansa niin, ettei se aiheuta vahinkoa itselleen puhumattakaan alueen pienistä valtioista, joilla taas on kaikki syy välttää ryhtymistä tälläkään kertaa pelin moukaksi. Euroopalla eli Saksalla tai Ranskalla ei tule olemaan tällä alueella sotilaallista roolia, sillä niiden voimat eivät siihen riitä, ja tässä asiassa Yhdysvalloilla ja Venäjällä on aina ollut yhteinen etu.

Niinistön ja Suomen EU-eliitin olisi syytä vakavasti pohtia, mikä Suomen asema on ja millaisten korttien varaan oma peli kannattaa rakentaa. Myös tätä Volanen selosti kattavasti 12.5.2020 julkaistussa kirjoituksessaan:

Autonominen Suomi tehtiin 1809 suurvaltojen geopoliittiseksi ratkaisuksi eli Pietarin suojaksi osana Englannin ja Venäjän välistä pohjoisen Euroopan raja-alueen pienten valtioiden tasapainojärjestelmää. Sen pohjalta Venäjä ja Atlantin vallat – siis sekä Englanti että Yhdysvallat – ovat myös toimineet näihin päiviin asti, ja ne ovat työntäneet täältä tarvittaessa yhdessä takaisin omalle tontilleen Keski-Euroopasta yrittäneet Ranskan ja Saksan. Niin vaikeata kuin Yhdysvaltojen viime vuosien ohi Naton tapahtunutta suoraa sotilaallista asemoitumista Pohjolaan onkin tulkita geopolitiikan pitkän historian valossa, Venäjän lisäksi sen toinen puoli on Yhdysvaltojen tämänkin kautta muuttuva suhde läntisen Euroopan suurvaltoihin. Vastaus saadaan kyllä jatkossa, sillä tässäkään asiassa historia ei ole loppunut.”

Nostin jo 3.7.2020 julkaistussa blogissani esille kysymyksen, toistaako historia itseään ja onko Suomi jälleen osa prosessia, jossa Atlantin suurvallat ja Venäjä yhteistyössä työntävät manner-Euroopan suurvallat Saksan ja Ranskan ulos Pohjolasta. Niinistön vaimeus ja epävarmuus kielivät siitä, että hän ei näe Suomen tulevaisuutta kovin valoisana. Hänen EU-mielisillä opeillaan edessä onkin varma umpikuja.

Niinistön julkistamalla linjalla on myös sisäpoliittisia vaikutuksia. Yhdysvalloilla ja sen liittosuhteilla Suomeen on omat vannoutuneet kannattajansa Suomessa, jotka voivat tuntea tulleensa petetyiksi. Miten he reagoivat? Aikaisemmassa 15.7.2020 julkaistussa blogissani olen arvioinut, että kokoomus saattaisi olla jakaantumassa tästä syystä kahteen ulkopoliittiseen leiriin.

 

 

 

OlliKotro

Laura Huhtasaaren avustaja Euroopan parlamentissa. Kirjoittajan mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä edusta minkään muun tahon kantaa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu