Pettymys Bidenin Yhdysvaltoihin kuulsi Niinistön puheesta

(Julkaistu tänään myös ollikotro.fi-sivustolla)

Vuotuiset suurlähettiläspäivät päättyvät huomenna ja niiden puheenvuorot ovat mielenkiintoisia, koska kuulijakunta on niin arvovaltaista eli ulkomaanedustustojen päälliköitä. Presidentti ja ministerit asettavat sanansa siis tarkasti.

Odotetuin puhuja on tietysti aina Tasavallan Presidentti. Lyhyesti sanottuna voi todeta, että Niinistön puheessa kuulsi pettymys Bidenin Yhdysvaltoihin. Niinistö epäilee aivan oikein, että ”Afganistanin kohtalo osoitti, ettei Yhdysvallat ja koko länsi onnistu arvomaailmansa viennissä”. Epäilemättä Niinistö olisi toivonut toisin, mutta on ymmärtänyt, että moderneinkaan armeija ei voi ostaa taistelutahtoa. Talebaneilla panoksena on kotikonnut, amerikkalainen joystick-mies tekee työtä käskettyä missä vain eikä sotaan välttämättä kehkeydy henkilökohtaista suhdetta.

Vankkumattomana euron ja EU:n puolustajana tunnettu Niinistö oli myös avoimen pettynyt EU:hun ja valitteli sen ”näkymättömyyttä” ja vaati sille ”omaa voimaa”. Nämä vaatimukset ovat tyypillisiä erityisesti eurofederalistisissa piireissä. Kun asiat eivät mene, kuten halutaan, on syy siinä, että EU ei ole riittävän vahva. Eli kun EU ei toimi, tarvitaan lisää EU:ta. Niinistö ei valitettavasti huomioi sitä tosiasiaa, että vaikka eri maat (myös EU:n ulkopuoliset) tekevät Afganistanissa yhteistyötä, ei turvallisuuspolitiikassa ole todellisuudessa EU-ulottuvuutta. Tai on, mutta se päättyy illallisen jälkeisen kokoussalin ovelle selkääntaputuksiin. Taktisella tasolla ulottuvuutta ei ole ollenkaan, EU:n faksidiplomatia elää omaa elämäänsä.

On täysin johdonmukaista, että Niinistö ajattelee näin, sillä hän totesi jo vuoden 2019 suurlähettiläspäivien puheessaan, että ”kannatan voimakkaasti EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistamista, silläkin uhalla, että se vähentäisi tasavallan presidentin valtaoikeuksia”. Tästä voi vain tehdä sen johtopäätöksen, että Niinistö ei luota suomalaisiin. Miksi muutoin hän olisi valmis antamaan kaikkein keskeisimpiä oikeuksia (ainakin osittain) pois muiden maiden käsiin? Kokoomuksen meppi Henna Virkkunen ja Niklas Nováky vaativat määräenemmistöllä (eli ei yksimielisyydellä tehtävää) ulkopolitiikkaa 31.1.2020 kirjoituksessaan Helsingin Sanomissa.

En kuitenkaan vieläkään ymmärrä, mikä on se viisaus, joka muilla on ja meiltä puuttuu, kun kerran emme itse Suomessa saisi päättää näin tärkeästä politiikan lohkosta. Sitä Niinistö, Virkkunen tai Nováky eivät kerro. Nuorsuomalaisen ajatusmaailman omaava Risto E.J Penttilä vetää tuoreessa kirjoituksessaan hyvin yhteen ajatukset, joita Suomen poliittisen eliitin mielessä liikkunee:

Presidentti Joe Bidenin piti yhdistää länsi. Afganistanin kaoottisen vetäytymisen myötä hänestä on tulossa mies, joka lopetti lännen. Sosiaalisessa mediassa kiertävän vitsin mukaan Joe Bidenin ulkopolitiikka eroaa Donald Trumpista siinä, että nykyisen hallinnon ulkoministeri puhuu ranskaa.

Nyt voisi myös kysyä, että minkälaisen ”lännen ” käsiin Suomen ulkopolitiikka tulisi uskoa, jos presidentin valtaoikeuksia siirtyy tai siirrätetään muualle. Donald Trumpin lännen, USA:n neokonservatiisen lännen, USA:n demokraattien lännen, Saksan lännen vai Macronin lännen käsiin? Vai jonkin muun? Pitää muistaa, että erityisesti omaan puolustukseen ja Natoon liittyvissä kysymyksissä EU on jakautunut eikä asiasta ole (ainakaan enää) yhtenäistä käsitystä valtamerenkään takana.

xxx

Ministeri Tytti Tuppuraisen puhe oli hänelle ominainen, kritiikittömästi EU-integraatioon suhtautuva julistus, jossa höyrytään joka suuntaan. Kuitenkin kun rapataan, roiskuu. Niin kävi nytkin. Aloitetaan kuitenkin myönteisestä. Tuppurainen sanoi, että ”..toimimme pysyvien jakolinjojen estämiseksi” viitaten EU:hun. Tämä kertoo siitä, että jakolinjoja on ja niitä syntyy, eikä EU ole yhtenäinen. Eihän oikeasti yhtenäisen EU:n sisällä jakolinjoja olisikaan. Kiitos ministerille rehellisyydestä ja menestystä jakolinjojen torjuntatalkoisiin (tirsk).

Tuppurainen on vankka Saksan ihailija ja onhan Pohjanmaan Berliinin Oulun oma tyttö jopa lukenut germaanista filologiaa. Tuppurainen on suosittu vieras, puhuja sekä referentti ja näkyvä hahmo Saksan ja Ranskan suurlähetystöjen tilaisuuksissa ja hän tunnetusti löytää mainittujen valtiotoimijoiden diplomaattisesta virkakunnasta kiinnostuneita kumppaneita vuorovaikutukseen. Oli siksi kovin yllättävää, että Tuppurainen vaati EU:n ja Britannian yhteistä Kiina-linjaa. Tämä kuulostaa erikoiselta, sillä Saksan suhtautuminen Kiinaan on avain erilaista kuin Tuppuraisen mainostaman ”transatlanttisen yhteisön”.  Saksa oli voimakkaasti ajamassa investointisopimusta EU:n ja Kiinan välille. Britannian ja EU:n Sopimus ei kata ulkopolitiikkaa, ulkoista turvallisuutta eikä puolustusyhteistyötä.

Eikö vahva EU pärjääkään yksin ja tuliko Tuppurainen astuneeksi samalla Saksan varpaille, kun maanittelee ”transatlanttisuutta” ja Britanniaa osaksi EU:n Kiina-suhdetta? Saapas nähdä, kuinka paljon Lontoossa ja Berliinissä innostutaan tämän pohjoisen orjalaivojen tervakaupungin strategin hahmotelmista. Vai oliko eräs kokoomuksen eurofederalistisimpia hahmoja, Pertti Salolainen oikeassa lausuessaan vuonna 2016, että ”Brexit vaarantaisi EU:n tulevaisuuden” ja onko Tuppurainen tullut siis Salolaisen linjoille ja huutaa Britanniaa apuun?

 

Samaan hengenvetoon Tuppurainen kuitenkin vaati EU:lle ”strategista autonomiaa”, joka on Macronin käyttämä käsite. Se on juuri sopivasti ranskalainen. Sen sisältö on epäselvä, se elää sen mukaan, kuka sitä käyttää ja sillä voidaan perustella kaikkea. Maanpuolustus-lehti pitää strategisessa autonomiassa keskeisenä ”autonomiaa suhteessa Natoon”. Outoa, että strategisesti autonominen EU sitten kuitenkin turvautuisi Britannian ja USA:n tukeen, kuten Tuppurainen esittää. Suomen valtaapitävien piirissä on selvästi pientä paniikin tuntua ja kun on havaittu, että EU:n faksidiplomatia ei vastaakaan todellisuutta, esitetään kaikkea, mikä kuulostaa hyvältä. Mutta oliko Tuppurainen saanut ideansa ehkä Petteri Orpolta, sillä Orpohan vastikään (18.8.2021) vaati, että ”Pidemmällä aikavälillä meidän tulee olla valmiita tarkastelemaan EU:n ja Naton tehtävien yhdistämistä puolustusasioissa”. Orpo ei kuitenkaan ymmärrä, että hän astuu näillä puheillaan Skandinavian maiden, Itä-Euroopan maiden ja Yhdysvaltojen varpaille.

Lopputulemana on siis, että sekä Orpo ja Tuppurainen ovat yhdessä onnistuneet astumaan kaikille mahdollisille varpaille. Paniikki valtaapitävien piirissä on melkein käsin kosketeltavaa, kun EU-imperiumi karkaa pilvien kanssa kauas.

 

 

 

OlliKotro
Vapauden liitto Helsinki
Ehdolla europarlamenttivaaleissa

Kirjoittajan mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä edusta minkään muun tahon kantaa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu