Suomi löysi tosiystäviä EU:ssa

Wanha sanonta sanoo, että Suomeen mahtuu aina yksi keskustelunaihe kerrallaan. Hallitusneuvottelujen osalta tämä pitää myös paikkansa. Ovilive päivystää uteliaana jo aamulla, kysyy hysteerisen kiilusilmäisesti ja saa vastaukseksi latteuksia ja ympäripyöreyksiä. Vuotoja on ollut yllättävän vähän, mutta seuraavien viikkojen aikana tilanne muuttunee, kun luottotoimittajat alkavat herkutella ”vuodoilla” ohjatusti neuvottelujen ohjaamiseksi vuotajien haluamaan suuntaan. Olennaista on havaita, että hallitusneuvottelujen suuret linjat on tietenkin sovittu menneen vuoden aikana ja päälinjat sovitetaan nyt teatraalisesti vallitsevaan poliittiseen viitekehykseen Säätytalon toimiessa mahtipontisena kulissina.

Mielenkiintoisella tavalla ulko- ja turvallisuuspolitiikka on jäänyt hyvin vähälle huomiolle. Tämä johtunee kahdesta seikasta. Ensimmäinen lienee filosofi Francis Fukuyamalta etäisesti omaksuttu ”end of history”-tyyppinen ajattelu, jonka mukaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ei enää tarvitse keskustella, sillä Suomen liittyminen Pohjois-Atlantin sopimukseen on täydellistänyt kiipeämisen historiallisen ulkopoliittisen kliimaksin huipulle. Kaikki on nyt valmista, keskustelu on päättynyt.

Toinen uskottava syy on päinvastainen. Emme sittenkään ole saaneet tarpeeksi lännetystä ja euroglobalismia, tätä ihanaa nektaria on saatava lisää. Johtaja Sauli Niinistö totesi suurlähettiläspäivien puheessaan jo vuonna 2019 seuraavaa:

”Sanottakoon nyt selvästi: kannatan voimakkaasti EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistamista silläkin uhalla, että se vähentäisi tasavallan presidentin valtaoikeuksia”

Tämä surullinen kommentti ei yllätä, sillä onhan Johtaja myös Suomelle taloudellisesti tuhoisan eurojäsenyyden arkkitehti ja EU-uskovaisuudessaan omaa luokkaansa. Globalisti-isännät voivat olla huonoitsetuntoisesta ulkopolitiikasta ylpeitä. Mutta eikö jotain Nyky-Suomesta kerro se, että kun presidentti haluaa antaa maan keskeisimpiä valtaoikeuksia ulkomaille, muiden maiden hallitusten käsiin, kukaan ei kyseenalaista hänen isänmaallisuutensa koostumusta?

Kokoomuksen Euroedustaja Henna Virkkunen on vuosia propagoinut määräenemmistöpäätösten lisäämiseksi EU:n yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Vain joitain kuukausia Johtajan puheen jälkeen Henna Virkkunen sai runsaasti palstatilaa 30.1.2020 Helsingin Sanomissa toistamalla ajatusta siitä, että ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tulisi siirtyä määräenemmistöpäätöksiin. Virkkunen kirjoittaa:

”SUOMELLE määräenemmistöpäätöksenteon lisääntyminen olisi myönteinen asia. Toimiva EU-päätöksenteko luo turvaa etenkin pienemmille jäsenmaille, joilla ei yksin ole valmiuksia vastata kansainvälisen politiikan myllerryksiin”

Tässä on siis tulevan ulkoministeripuolueen käsitys siitä, mikä on ”myönteistä”. Myönteistä on siis, että tasavallan presidentti luopuu valtaoikeuksistaan ja se, että EU:ssa voitaisiin tehdä merkittäviä ulkopolitiikan linjanvetoja määräenemmistöllä kunnioittamatta kansallisvaltioiden suvereniteettia.

Kuten yllä olevat esimerkit osoittavat, koordinoitua mielipiteenmuokkausta asiassa on tehty jo pidempään. Mutta ei siinä vielä kaikki, sanoisi Simo Vaatehuoneelta.

Suhteellisen sammutetuin lyhdyin Suomi-rassukka meni mukaan Saksan johtamaan ”ystävyysryhmään”, joka vaatii määräenemmistöä EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Konsensusmedian Teija Sutinen käsitteli asiaa artikkelissaan 9.5.2023. Narratiivin mukaan Puola ja Unkari änkyröivät. Jos joku tätä pohtii, niin änkyröinti on uuskieltä ja tarkoittaa sitä, että maa haluaa pitää kiinni kansallisesta suvereniteetistaan ja ei esimerkiksi halua itselleen haitallista siirtolaisuutta.  Änkyröinnille ovat sukua myös ilmaisut ”käpertyminen” ja ”impiwaaralaisuus”.

Jos haluaa, voi ”ystäväryhmän” tekstin lukea Saksan ulkoasiainministeriön sivuilta englanniksi. Huolimatta siitä, että ystäväryhmän maat jättivät Suomen kuin nallin kalliolle Suomelle tärkeässä metsäkatoasetuksessa, ystävyys lienee lujaa sorttia, kunhan vain Suomi on riittävän nöyrä. Geotaloudellisen pussinperän ja eurokommission uskollisen sylikoiran on pysyttävä kuin suutari lestissään.

Säätytalolla EU-politiikasta linjataan alla olevan kaavion mukaan. Kokoonpano on varmasti harkittu ja korkeammalta varmistettu. Moni politiikan polkujen tallaaja, toimien tarkkailija ja penkkiurheilija tietää, mitä tuleman pitää, sillä eikös niin, että siitä mistä ei voi puhua, täytyy vaieta?