Missä ovat presidenttiehdokas Haaviston näytöt?

Gallupien mukaan sujuvasti esiintyvällä Pekka Haavistolla katsotaan olevan mahdollisuus päästä presidentinvaalien toiselle kierrokselle. Siis on perusteltua arvioida häntä ehdokkaana tarkemmin. Haavistosta on blogeissa ollut erilaisia pohdintoja, mutta niistä on vaikeaa saada
kokonaiskuvaa henkilöstä. Siksi yritän koota sellaisen osaltani viran täytöstä päättävänä. Sellainenhan minäkin äänestäjänä olen, tosin vain yksi miljoonista.

Koulutus

Aloitan analyysin koulutuksesta, kuten usein paikan täytössä. Pekka Haavisto on akateemisen kodin kasvatti, joka ei ole suorittanut loppuun korkeakoulututkintoa eikä ammatillista tutkintoa. Kun tällainen aukko on henkilön historiassa, paikkaa täyttävä automaattisesti kysyy: miksi? Joskus tällaiseen on päteväkin selitys. Varsinkin aikaisemmin kun hyvinvointivaltio ei
tarjonnut kaikille mahdollisuutta koulutukseen. Mahdollisuuksien puute ei kuitenkaan tässä selitä asiaa.

Osalla opinnot ovat jääneet kesken, koska on ollut pakko lähteä työhön rahaa tienaamaan. Useimmiten tähän pakkoon on ollut syynä perheen perustaminen ja lapset. Se taitaa olla yleisin syy opintojen kesken jäämiseen. Pekka Haaviston osalta tuo ei selitä asiaa.

Pekka Haavistolla ei ole mitään kelvollista syytä opintojen kesken jättämiseen. Titteli on ylioppilas. Selityksissä joudutaan ilkeämmälle puolelle. Ei ole riittänyt lahjoja, ei ole ollut tarmoa opiskelujen valmiiksi saattamiseen. Tai selityksenä voi olla raadollisesti asenne. Pekka Haavisto on katsonut itsensä sellaiseksi ”yläluokan” edustajaksi, että hänen ei tarvitse puurtaa rahvaan tavalla. Koulutuskysymys heittää syvän epäilyksen Pekka Haaviston ylle.

Kirjallinen tuotanto

Pekka Haavisto on kirjoittanut Inter-Rail oppaan, vihreitä pamfletteja ja kirjan kokemuksistaan YK-työssä. Hän on ollut toimittajana vihreiden lehdissä sekä Rumba musiikkilehdessä. Lisäksi raportti EVA:n sarjassa, elämänkerrallinen teos ja hän on ollut kokoamassa joitakin raportteja.

Kirjallinen tuotanto on sisällöllisesti kevyttä eikä osoita omaperäistä ajattelua. Käytännön oppaita, muisteluksia, poliittisia kirjoituksia. Tässäkään suhteessa ei osoita erityisiä ”presidentillisiä” kykyjä.

Työkokemus

Pekka Haavisto on ollut mukana vihreiden toiminnassa alusta lähtien; Helsingin kunnallispolitiikassa ja vihreänä kansanedustajana. Hän oli 1990-luvulla vihreiden mandaatilla kehitysyhteistyöministerinä vuoteen 1999 asti.

Tähän asti ja sitä eteenpäinkin Pekka Haaviston uralle leimaa antavaa on vauhdin hakeminen politiikasta. Ministerikauden jälkeen hän on toiminut ulkomailla tehtävissä, joihin avaimena on ollut poliittiset nimitykset. Erilaisissa hankkeissa Suomi rahoittajan ominaisuudessa on nostanut häntä erilaisille paikoille. Niitä voi hyvin kutsua poliittisiksi nimityksiksi.

Ministeripostin päättymisen jälkeen 1999 hän on ollut oman kertomansa mukaan erilaisissa YK:n ympäristöjärjestön tehtävissä 1999-2005. Sen jälkeen hän oli 2005-2007 EU:n erityisedustajana Afrikassa, nyt EU:n poliittisesti täytetyssä tehtävässä. YK:n tehtäviin
liittyen hän piti 2002 muutaman tunnin luentoja ympäristöpolitiikasta Bristolin yliopistossa. Tuon vierailun perusteella hän alkoi CV:ssään kutsua itseään professoriksi. Kun Suomen kuvalehden toimittaja kysyi asiaa yliopistosta, oli vastaus:

”Herra Haavisto on pitänyt meille luentosarjan globaalista ympäristöpolitiikasta 2002. Häntä ei ollut nimitetty vierailevaksi professoriksi, vaikka hänen cv:nsä niin väittää”

Tuosta tapauksesta on sitten spekuloitu paljon. On kaivettu Haaviston vanhojen tuttujen vakuutteluja, että Haavisto nimitettiin vierailevaksi professoriksi. Oli totuus mikä tahansa, Haavisto on tuota tapahtumaa käyttänyt harhaanjohtavalla tavalla ansioluettelossaan. Kun katselee Haaviston esittelyjä itsestään kansainvälisissä asioissa, hän saattaa aloittaa lyhyen esittelyn ilmoittamalla olevansa Bristolin yliopiston vieraileva professori. Kaikki tämän kanssa ristiriidassa olevat tiedot koulutuksestaan (ylioppilas, ei tutkintoja), hän on jättänyt pois ansioluettelostaan.

Haaviston kannattajat ovat saivarrelleet siitä, onko Haavisto ollut muutaman tunnin vierailevana professorina vai ei. On saivarreltu siitä, millaisissa asioissa Euroopassa käytetään professorin titteliä. Olennaista on, että tällaisella perusteella Haavisto on esiintynyt professorina häivyttäen tiedon puuttuvasta koulutuspohjastaan. Haavisto on antanut asioista harhaanjohtavan kuvan, joku voisi katsoa hänen suorastaan valehdelleen.

Haaviston koulutus ei Suomen presidentinvaalien osalta ole ratkaiseva. Presidentin ainoa pätevyysvaatimus on, että on syntyperäinen Suomen kansalainen. Sen ehdon Haavisto täyttää. Edes rehellisen ihmisen mainetta ei presidentiltä vaadita, toisin kuin joskus ministereiltä vaadittiin. Sen sijaan viran täyttämisestä omalta osaltani päättävänä äänestäjänä voin asettaa
kovempia vaatimuksia. Vilpillisen ja harhaanjohtavan tiedon antamien ei ole presidentille sopivaa toimintaa. Näitä kriteerejä Haavisto ei täytä.

Haaviston ansioluettelon kaunistelussa on laajempikin ulottuvuus. Vaikka EU:ssa nimitykset käytännössä ovat poliittisia nimityksiä, on EU:n tehtäville asetettu koulutusvaatimuksia. Ylioppilas ei niitä yleensä täytä. EU:ssa tutkintojen vastaavuus on myös yksiselitteistä, koska tutkinnot on pitkälle tehty vertailukelpoisiksi. Ei siis voi vedota termien epäselvyyteen. Siitä huolimatta Haavisto on nimitetty EU:n tehtäviin. Hänen ansioluettelonsa on harhaanjohtava ja antaa kuvan kuin hän täyttäisi tehtävien koulutusvaatimuksen. Onko tässä harhautettu EU:n hallintoa ja onko Suomesta autettu harhaanjohtavan kuvan luomisessa Haaviston koulutustaustasta? Oli asia miten tahansa, Haavisto on nimitetty poliittisilla perusteilla tehtävään, jonka vaatimuksia hän ei ilmeisestikään täytä.

Hän itse kehuu johtaneensa hankkeita, mutta ei ole löytynyt sellaista kansainvälistä raporttia, josta se kävisi ilmi. Asiasta on keskusteltu paljon ja jos sellainen raportti olisi, se olisi oletettavasti saatettu tietoon. On siis lähdettävä siitä, että sellaista raporttia ei löydy. Kansainvälisissä hankkeissa tehdään aina raportti, josta käy ilmi hankkeen johto. On siis tehtävä johtopäätös, että Haavisto ei ole ollut kansainvälisissä hankkeissa johtavassa roolissa, toisin kuin itse väittää. Blogeissa onkin tullut tietoja, joiden mukaan Haaviston tehtävät ovat olleet rutiiniluonteisia avustavia tehtäviä. Eihän niissä mitään hävettävää ole, mutta niiden
perusteella Haavisto esittelee itseään rauhantekijänä, ”miniahtisaarena”-Samanlaista paisuttelua, ja harhaanjohtamista kuin koulutuksenkin osalta tuntuu olevan Haaviston työhistorian kuvaus.

Joku kyynikko ehkä sanoo, että Suomen presidentille valehtelemisen ja harhauttamisen taito voi joskus olla tärkeää. Koskaan ei tiedä, millainen hirmuhallinto naapuriimme tulee. Harhauttihan Rytikin Hitleriä aseavussa 1944 lupaamalla, ettei Suomi tee erillisrauhaa hänen
presidenttikaudellaan. Sellaista varten Haaviston totuuden muuntelut ovat kyllä liian alkeellisia.

Ylipäällikkö

Presidentti on puolustusvoimien ylipäällikkö. Millaiset valmiudet Haavistolla on tähän tehtävään? Hän on sivari, armeijaakaan ei ole käyty. Hän on kaikessa mennyt näköjään siitä, missä aita on matalin. Esimerkiksi Haavisto on ollut yksi niistä, jotka innokkaasti ovat ajaneet
jalkaväkimiinojen poistamista Suomen armeijalta. Niillä on ollut erittäin tärkeä rooli Suomen puolustamisessa ja ne ovat halpa ase. Perusteluna Haavisto esittää, että noita aseita käytetään afrikkalaisissa sodissa kylvämällä niitä holtittomasti, jolloin ne aiheuttavat vahinkoja siviileille. Siksi Suomesta pitää poistaa nuo miinat, esimerkkinä afrikkalaisille sotapäälliköille.

Tuo toiminta osoittaa, että Haavisto ei ymmärrä tai häntä ei kiinnosta Suomen puolustamisen kysymykset, vaikka väittää omaavansa ”kenttäkokemusta” Afrikasta. Suomessa jalkaväkimiinojen käyttö perustuu aivan erilaiseen toimintaan, kuin afrikkalaisilla sotapäälliköillä. Niitä ei jätetä siviilejä vahingoittamaan. Suomessa yksi armeijan tärkeimpiä tehtäviä on siviilien suojeleminen. Kun Haavisto ei tätä ymmärrä, osoittaa se että häneltä puuttuu perusasiatkin Suomen puolustamisesta. Puheet siitä, että afrikkalaiset sotapäälliköt luopuisivat niiden käytöstä, siksi että Suomi niistä luopuu, ovat sanoisiko naurettavia.

Tuosta Haavistonkin ajamasta jalkaväkimiinoista luopumisesta seuraa, että sotatilanteessa tuhannet suomalaiset reserviläiset kuolevat turhaan asejärjestelmien puuteiden takia. Kauhukuvana voisi kuvitella millaisen lohdutuspuheen jokin kiihkeä kannattaja ylipäällikkö Haavistolle kirjoittaisi pidettäväksi kuolleiden sotilaiden puolisoille, lapsille ja vanhemmille, joista jotkut ovat ehkä äänestäneet ”miniahtisaarena” esiintyvää Haavistoa:

”Tämä raskas uhri oli pakko antaa, koska ilman sitä kansainväliset kaverimme eivät olisi taputtaneet Pekkaa selkään ja kehuneet ”hyvä Pekka”. Jokainen miettiköön asiaa tykönään.

Perhesuhteet

Pekka Haavisto on homo. Sillä ei ole merkitystä arvioitaessa hänen kykyään hoitaa presidentin tehtävää. Presidentti on nykyään suurelta osin edustushahmo kriisitilanteita lukuun ottamatta. Hänen puolisonsa on siis mies. On jokaisen oma asia arvioida edustaako tuo perhekuva sellaista Suomea, jollaista äänestäjä haluaa.

Haaviston puoliso ei ole virallinen valtiollinen henkilö, mutta todellisuudessa hän edustaa Suomea. Tähän saakka hän on kunnostautunut julkisuudessa rattijuoppona ja kapakkatappeluissa. Jos samalla linjalla jatkaisi presidentin puolisona, riittäisi iltapäivälehdillä lööppejä. Tai ehkä Supo onnistuisi hautaamaan töppäilyt kansan näkyvistä suomalaisen perinteen mukaan.

Yhteenveto

Kaiken jälkeen en ymmärrä hypetystä Pekka Haavistosta, en ymmärrä median raivokasta kampanjaa lobata Haavistoa presidentinvaaleissa. Häneltä puuttuu minun analyysini mukaan edellytykset toimia presidenttinä. Pitää siirtyä katsomaan muita ehdokkaita.

Päivitys 27.1.2012 Olen tehnyt jatkon tälle blogille. Sen löytää osoiteesta:

http://ollipusa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/95765-miss%C3%A4-ovat-presidenttiehdokas-haaviston-n%C3%A4yt%C3%B6t-%E2%80%93-osa-2