Voisiko rasismia torjua karnevalisoimalla se?

Rutger Bergmanin kirjan ”Hyvän historia” ydinsanoma on, että ihminen on hyvä. Alkujaan keräilytalouden vallitessa tämä oli selkeästi ihmistä määrittävä ominaisuus. Maanviljelyskulttuuri muutti sosiaalisia suhteita ja toi mukaan omistusoikeuden, reviirirajat, vieraanpelon ja aggressioita ihmisten välisiin suhteisiin. Mutta edelleen vielä nykyäänkin hyvä on voitolla. Jopa sotatilanteissa sotilaiden vaikeus ampua suoraan ihmistä on tästä yhtenä todisteena.

Ajatus ihmisten hyvyydestä ja siihen kuuluvasta keskinäisestä myötätunnosta näyttää olevan vahvassa ristiriidassa rasismin kanssa. Mutta voisiko rasismin kitkeä pois hyvällä, siis kääntämällä toisen posken rasistille?

Meillä on nyt tilanne, jossa valtion johto on jakautunut kahtia suhteessa rasismiin. Siitä huolta kantava osa, johon yhä enemmän liittyy myös globaalia liiketoimintaa harjoittavat yritykset, uskoo valistukseen, ja toinen puoli lyö asian leikiksi.

Rasismin pohjalle rakentuva puolue tai laajemmin aatesuunta ei tietenkään voi olla tosissaan rasismin vastaisessa kampanjassa. Jos suora vastustaminen ei ole mahdollista on yritettävä muuta keinoa. Koko kysymyksen karnevalisointi, pelleily suuntaa huomion pois itse asiasta ja suuntaa huomion tuota näytelmää ohjaaviin henkilöihin ja nostaa edelleen heidän kannatustaan ainakin omien joukossa.

Mutta voisiko karnevalisointi tuottaakin paremman tuloksen kuin pakkokoulutus?

Kansa, äänestäjäkunta ei ole tyhmää. Rasismia puheissaan kannattavissa on ihmisiä, jotka eivät ole tosissaan. Tämä johtuu suomalaisesta perinteisestä suhtautumisesta vieraisiin. joka on uteliasta, kiinnostunutta, varauksellista aluksi, mutta myötätuntoista. Varmuuden vuoksi vieraiden kustannuksella on tietysti vitsailtu. Tästä on viime vuosikymmenten aikaisessa viihdetuotannossa paljon esimerkkejä.

Rasismi on meillä nykymuodossaan tuontitavaraa, jonka omaksuminen merkittäväksi aatesuunnaksi on pysähtynyt. Elämän vakavuus alkaa tulla esille viihteen alta. Siksi voisimme ehkä sallia vielä viimeisen näytöksen rasismia kannatuksen hankintaan käyttäviltä. Kansa, äänestäjäkunta lopulta tietää ja näkee asian todellisen laidan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu