”…älä siis lähetä kysymään kenelle kellot soivat, ne soivat sinulle”

Kirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaiden julkistaminen aktivoi tämän ylevän aasinsillan kirjallisen viittauksen kautta yksinkertaiseen mutta vakavaan asiaan. Sen voin tietysti ohimennen mainita, että olen lukenut lähes kaikki Finlandia-palkitut romaanit, eivätkä ne mitkään yllä otsikossa tarkoitetun teoksen tasolle.

Mutta asiaan!
Maamme pirstoutuu hyvää vauhtia monilla eri kriteereillä mitattuna eriarvoisiin ihmisryhmiin ja maantieteellisiin alueisiin. Tämä tapahtuu juuri kun kansainvälinen maineemme ja kansallinen itsetuntomme saatiin menneiden vaikeiden vuosien kestämisen tuloksena hyvälle tolalle. Mutta jokin, mahdollisesti pienehkö, ehkä vain muutaman hengen joukko päätti, että ”valta ei kuulu kansalle”, vaan eliitille. No, velkaahan sitä oli otettu, tarpeeseen kylläkin, maahan oli tullut jokunen erinäköinen ja eriuskontoinen maahanmuuttaja ja selfieitä oli otettu ja kantaakin otettu reippaasti, eikä talossa ollut miestä. Näistä lähtökohdista sitten rakennettiin velkalaiva-, maahanmuuttokriittinen (-vihamielinen?) ja heikompia kepittävä hallitus, tosin saman tasoisella velkakuormalla kuormattu kuin edellinenkin hallitus.

Rajoitun nyt vain alueelliseen epätasa- arvoon, jota hallituksen toimet lisäävät ja siinäkin vain tähän tunninjuna-hömppään, jota kehdataan valmistella ainakin Turun osalta edelleen. Pelkkä maalaisjärki sanoo, että luotijunan tarve Suomessa on enintään välillä Helsinki-Rovaniemi, muu on paikallisten äänten kalastelua ja muutaman avainhenkilön tai firman palkitsemista.
Olin todella otettu, kun huomasin lapsuuden aikaisen suosikkipuolueeni Keskustan ehdottavan, että tunninjunarahat käytettäisiin Itä- ja Pohjois-Suomen kehittämiseen. Toivoa vain sopii, että eduskunnassa kasvaa ymmärrys siitä, että näin pientä kansaa, so kaikkia Suomessa asuvia, on yksin turvallisuuden takia käsiteltävä kokonaisuutena. Palatakseni alkuun, eliitti ja Etelä-Suomi ”eivät ole saaria”.