Antiikkiko esikuvaksi demokratian pelastamiseksi?

Tänä pidäkkeettömän some-raivon, trollauksen, autoritaaristen ja populististen poliittisten johtajien aikakautena valistunut ihminen etsii tietä parempaan, tai ainakin hetken irtautumista tuutin täydeltä tarjottavista negatiivisista tulevaisuuden näkymistä.

Historian ymmärrys johtaa tuon ”valistuneen ihmisen” antiikin ylevien ajatusten pariin, muistaen tietenkin sen, etteivät ne kuvanneet sen ajan todellisuutta vaan ihannetilaa, jonka valistuneet ajattelijat konstruoivat. Nykyiseen demokratiaihanteeseen kuuluva ihmisten täydellinen tasa-arvo oli kuitenkin heille vieras samoin kuin se on vieläkin totalitarismille, autoritarismille ja populismille.

Usein antiikkia esikuvana pidettäessä lähdetään klassisista Platonin (427-347 eKr.) nimiin kirjatuista varsinaisista arvoista totuus, kauneus ja hyvyys ja ehkä vielä enemmän Aristoteleen (384-322 eKr.) maanläheisemmän ajattelun pohjalta.

Platonille tärkeä oikeudenmukaisuuden vaatimus tuo esille myös kysymyksen siitä, että onko poliittinen toimintakenttämme demokratia, harvain- vai yksinvalta. Platon ei hyväksynyt demokratiaa. Historia kertoo tärkeäksi syyksi Sokrateen (469-399 eKr.) kuolemantuomion, joka julistettiin demokraattisen äänestyksen tuloksena. Tuomio ei ollut oikeudenmukainen. Poliittinen se varmasti oli. Tuomio oli myös lain mukainen ja siksi Sokrates ei suostunut pakenemaan vaan joi myrkyn. Niinpä Platonin valtiossa ylintä valtaa pitävät filosofit, viisaat, filosofiaa harrastavat miehet. Näiltä edellytettiin totuuden tuntemista, kykyä nähdä olennainen. Muuten kansa jaettiin ihmisten kykyjen mukaisesti suorittamaan yhteisössä tarvittavia tehtäviä.

Annabel Lyonin (1971-) kirja ” Aleksanterin opettaja” on todellisia henkilöitä ja todellista historiallista asetelmaa kuvaava fiktio. Kirjassa kuvataan Aristotelesta Aleksanteri Suuren opettajana.
Kirjassa Aristoteles pohtii pienen tyttärensä tulevaisuutta:

Vaikka hän on vain tyttö, otan itse huolehtiakseni hänen koulutuksestaan, joka on aloitettava mahdollisimman pian. Parhaassa mahdollisessa valtiossa tärkeintä on lasten kasvatus.

”Ai niin, paras mahdollinen valtio”, Pythias (vaimo) sanoo. ”Parhaassa mahdollisessa valtiossa hänen pitää kai oppia lukemaan?”

”Sillä pitää tulla toimeen, mitä on.”

”Sinun parhaassa mahdollisessa valtiossasi hänestä kai tulisi kansalainen?”

Selitän hänelle, miksi ajatus on naurettava. Valtion arvojärjestys jäljittelee kotitalouden arvojärjestystä, missä miehet johtavat ja naiset ja orjat tottelevat, kuten luonto on heidät varustanut tekemään.

Tuolla lainauksella en missään tapauksessa vähättele antiikin merkitystä vaan päinvastoin on hyvä, että otamme sieltä esimerkkiä siinä, miten tärkeätä on oma ajattelu. Ilman sitä emme olisi edenneet antiikin ajoista oikeudenmukaisuuden tiellä näinkään pitkälle. Ajattelua on jatkettava, mutta ennen kaikkea tarvitaan toimia ihmisten tasa-arvoa kohti. Globaali työmaa tässä suhteessa on mittava, jos kohta sitä on omissakin nurkissa. Rohkeuttahan siihen kyllä tarvitaan yhteiskuntien kaikilla tasoilla.

+2

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu