Autottomuus avartaa maailmankuvaa

Muutettuani vuosien tauon jälkeen taas Helsinkiin, olen samalla tehnyt merkittävän muutoksen jokapäiväisessä liikkumisessa. Oman auton käyttö on vähentynyt ja tilalle on tullut kävely, pyöräily ja julkiset kulkuneuvot. Kaikki nämä muodot antavat valtavan paljon sisältörikkaamman kuvan ympäristöstä kuin mitä on tarkkailla auton tuulilasista ja peileistä ympärillä olevaa liikennevirtaa, kaistamerkkejä ja liikennevaloja. Nyt käyttämäni liikkumisen tavat ovat erinomaisesti tuettuja Helsingissä. Tavan valinnassa tarvitaan tietenkin enemmän omaa aktiivisuutta kuin istahtamisessa auton rattiin.

Kävely ja pyöräily sopivat hyvin kuntoiluun ja kaupunkiympäristön havainnointiin. Itse asiassa näissä liikkumismuodoissa ympäristön havainnointi on välttämätöntäkin. Julkiset kulkuneuvot taas antavat monipuolisen kuvan niissä liikkuvista ihmisistä, siis autottomista, ideologisista syistä tai välttämättömyydestä julkisia käyttävistä sekä turisteista. Ulkonaisesti matkustajissa erottuu kaksi perusryhmää, toisena reppuselkäiset eri ikäiset vakavanoloiset, kännykkää kiinteästi seuraavat matkustajat ja toisena ryhmänä äidit, joskus isätkin rattaissa istuvan lapsen kanssa. Kolmas pieni ryhmä on ympäristön havainnoijat. Itse sijoitun havainnoijien ja kiinteästi kännykkää selaavien välimaastoon. Kulkuneuvon sisällä huomio väistämättä kohdistuu lapsi-vanhempi-parien käyttäytymiseen. Tässä näkyy selvästi kaksi ääripäätä. Jotkut vanhemmat keskittyvät tiiviisti omaan kännykkäänsä ja toisinaan myös vasta parivuotias lapsikin omaansa, kun taas jotkut vanhemmat huomioivat lasta ja keskustelevat lapsen kanssa intensiivisesti, kännykkä ei ole esillä. Maahanmuuttajat tulevat ikään kuin lähemmäksi ja heistä näkyy monipuolisempi kuva kuin heidän toimiessaan palvelutehtävissä, joissa heitä on jo niin paljon, että palvelut romahtaisivat. jos heidät ”lähetettäisiin kotimaihinsa”. Samalla joutuu ajattelemaan, että henkilön, jolle tulee edes mieleen ryhtyä ampumaan vieraan näköisiä ihmisiä, täytyy olla vakavasti traumatisoitunut.

Joka tapauksessa oman auton käytöstä luopuminen antaa uutta sisältöä elämään. Ympäristön havainnointimahdollisuudet moninkertaistuvat, kulkuneuvoissa myös virtuaalisesti. Saattaisi olla kuitenkin hyvä irtautua edes osittain tuosta virtuaalimaailmasta ja suunnata huomio ihmisiin, ainakin lapsiin tai vaikkapa katsella näkymiä ikkunasta. Metrossa liikkujille virtuaalimaailma antaa tietysti enemmän kuin ikkunasta tuijottelu, kirjojahan ei enää näe. Kirjoista tulee mieleen monet matkat Moskovan ja Pietarin metroissa, joissa ”kaikilla” oli vielä 20 vuotta sitten kirja kädessään mutta yhtäkkiä noin 15 vuotta sitten kännykkä korvasi kirjan. Havainnot ovat siis siltä ajalta, kun minäkin kulttuurimatkalaisena siellä valtiojohdon ja bisnesväen ohella matkustelin.