Epäpyhiä alliansseja – yhteinen matka?

Tavalliselle vaaleissa äänestäjälle hänen valitsemansa puolueen historia ei juuri vaikuta valintaan. Enintään se vaikuttaa siten, että vanhemmat, isovanhemmat ja suvun muut auktoriteetit ovat perinteisesti äänestäneet samoja puolueita kuin valitsija nyt. Tietysti suvun vastaista änkyröintiä on aina jossakin määrin ollut ja nykyiset tehokkaat some-välineet aikaansaavat siirtymiä perinteestä ja jopa tuovat uusia ”tiktok”-altistettuja äänestäjiä aina ääniuurnille asti.

Historia on kuitenkin puolueiden vaalistrategioissa aineksena ja esilläkin, vaihtelevasti tosin. Joillakin nykyisistä valtapuolueista on vaikeata nähdä historian vaikutusta nykytoimintaan. Ehkä selvimmin historiallinen lähtökohta näkyy vasemmistopuolueissa. Kansainvälisen työväenaatteen näkyvin toimintaa ohjaava suomalaistaminen oli Forssan puoluekokous 1903, jonka ohjelmajulistuksella on relevanssia nykyaikanakin. Tietysti pragmaattisuus on usein ylikävellyt aatteellisuudesta. Ihme on, ettei niin kokonaan käynyt rauhanajan raskaimmalla kaudella, Sanna Marinin hallituskaudella. Aatteellinen puhe oli vähäistä mutta toimet kansan enemmistön oloja kohentavia.

Selkeitä historioita mutta myös historiasta irtautumisia voi nähdä Maalaisliito/Keskustan ja Kokoomuksen tapauksissa. Maalaisliittohan syntyi sosiaalidemokraattien tapaan vastaamaan yhteiskunnan tilaa korjaamaan. Tavoitteena oli koko maaseutuväestön. ei yksin ökytalojen hyvinvointi. Korkea moraali ja kansan sivistäminen olivat myös maalaisliiton tavoitteina samoin kuin sosiaalidemokraattienkin. Nykyisen Keskustan yhteyden maaseudulle voi nähdä suurmaanomistajien ja nykyisin laajan metsänomistakunnan etujen ajamisen muodossa.

Kokoomus synnytettiin 1918 kuninkaan hankkimiseksi Suomeen. Hyvällä tahdolla tässäkin voi nähdä toimimista kansan hyväksi. Saksalaisen kuninkaan avulla näet uskottiin luotavan turvatakuut Suomen nuorelle valtakunnalle. Kun Saksan häviö sodassa tyrmäsi kuningashaaveet, jäi puolue kuitenkin siihen liittyneiden vahvojen ja varmasti hyvää tarkoittavien persoonallisuuksien ansiosta elämään, nyt paremman, isänmaallisen luotettavan väestönosan puolueena. Siihen liittyvien korkeamoraalisten ja sivistyspyrkimysten ohella se on nykyään yksityisen liiketoiminnan etujen ajaja, ei siis markkinoiden liberalisointia yleisesti ajava puolue.

Perussuomalaiset ovat historialliselta perustaltaan melkoinen hybridi. Suomalaisessa kontekstissa sen kantapuolue on maalaisliitosta eronnut Pientalonpojat- puolue, vennamolaisuus. Sodanjälkeinen voimakas rakennemuutos ankeutti maaseudun pieneläjien elämää ja tässä hyvin tuntemassaan reaalisessa kysymyksessä Vennamo näki myös mahdollisuutensa Urho Kekkosen kukistamiseen. Vennamo valitsi toimintamallikseen populismin: rohkean kielenkäytön, epäkohtien esilletuomisen ilman ruohonjuuritason konkretiaa. Syyllinen epäkohtiin ja pahaan oloon oli Kekkonen. Formaalisten aatteiden kahleissa olleet köyhän innostuivat heidän asiaansa ajavasta miehestä.

Joka tapauksessa oli näin muodostunut äänestäjäkunta, joka oli vastaanottavainen populismille, eliitin arvostelulle ja hyvän saavuttamiselle mahdollisimman pian ja vähällä vaivalla. Tähän rakenteeseen tuli sitten kuin käenpoikana 1900-luvun alun fasistiset aatteet Ranskasta, Italiasta ja Saksasta sekä uudempaa aineistoa ja tukea Venäjältä . Äänestäjäkunta oli melko valmis, sille piti vain tarjota uudenlaisia viholliskuvia ja helppoja selviytymisreittejä. Kuten Italiassa 1920-luvulla tämä terästetty populismi on tullut myös valtiovallan toimesta hyväksytyksi, jopa myötäilyä on joskus nähtävissä. Myös media hyödyntää sen antamaa uutisaineistoa. Suomessa ei mielestäni voi varmuudella nähdä tavoitteleeko Perussuomaliset tosissaan valtiofasismia Italian ja Saksan tapaan vai vainko vain hyviä ”hillotolppia” eliitille.

Näistä peruspalikoista olisi sitten koottava hallitus, joka toimii koko kansan parhaaksi.