Huolissaan on hyvä olla mutta on myös toimittava

Jos olen vanhanaikaisen työpäivän mitan (7-16) huolissani jostakin asiasta, koen tehneeni raskaan työpäivän. Päivän raskaus kyllä riippuu siitä, ovatko huolenaiheet omiani vai yleisiä, siis kunnallisia, kansallisia tai peräti globaaleja. Mitä kauempana olen omista asioistani, sitä helpompi minun on irtautua ja ajatella, että “mitä se lopulta minulle kuuluu, hoitakoot muut, niillehän siitä maksetaankin”. Vastuu ei ainakaan ole minun.

Vallanpitäjät ja poliitikot ovat huolissaan asioista. Näin he ilmaisevat olevansa ihan tavallisia ihmisiä. Mutta eivät he ole. Demokratiassa heidät on valittu hoitamaan yhteisiä asioita, siis valmistelemaan ja toteuttamaan toimia, tekemistä. Heitä ei ole valittu päivittelemään, lisäämään huolta ja heittelemään julkisuuteen koepalloja tärkeiden asioiden ratkaisujen etsimisen ja toimeenpanojen sijaan.

Vallanpitäjä ja poliitikko tuntuu tulevan kansalaista lähelle kun hän ilmaisee huolensa valtion velasta, maskien saatavuudesta, EU:n toiminnasta, maahanmuutosta, Valko-Venäjästä, al-Hol-suomalaisista, terrorismista, korona-rajoituksista, ilmastonmuutoksesta, verotuksesta, yksilötason tukien määrästä, bensan hinnasta jne. Kansalaisen ohjaaminen tiettyihin huoliin pois omista arkisista huolista liittää hänet isompaan yhteisöön. Joskus jo se keventää oloa.

Maan ulko- ja turvallisuuspolitiikka, energiapolitiikkakaan eivät synnytä mainittavaa ainakaan mediassa julkilausuttua huolta. Huoli poliittisesta kielenkäytöstä ja vihapuheen arkipäiväistymisestä ei tavoita kaikkia ylätason toimijoita. Näistä ehkä kuitenkin saattaisi olla tarvetta kantaa huolta. Havainnollistuuhan näet näissä helpolla tavalla juuri tuon huolissaan olo- ja ehdottelukulttuurin ydinkysymys: Mitä pitää tehdä? Vai annetaanko olla näin? Joku, ehkä aika hoitaa?

Vallassa olo ja jo valtaan pyrkiminen velvoittavat tekemiseen. Nyt ainakin valtaan pyrkiminen on liian helppoa.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu