Keskusta oikeistoa- eiku vasemmistoa?

”Onko keskusta lähempänä vasemmistoa vai porvareita?” Näin on iltapäivälehti otsikoinut pääkirjoituksensa. En taaskaan pysty etenemään itse juttuun. On se senverran kökkö otsikko.

Mutta keskusta on kyllä mielenkiintoinen puolue. Erityisesti sen syntymän aikoina 1900-luvun alkuvuosina maalaisliitto ja sosiaalidemokraattinen puolue molemmat olivat vahvasti kiinni oikeudenmukaisuuden, kunnollisuuden ja sivistyksen edistämisessä.
Tietysti myös niillä kansallisuusaate ja Suomen asema olivat tärkeitä, mutta kuitenkin niiden kannattajakunnissa toimeentulon ja arkisen ihmisarvon kysymykset painoivat enemmän kuin suomettarilaisilla ja nuorsuomalaisilla. Elinkeino- ja väestöjakautuma oli kokonaan tietysti toinen kuin nyt. Maalaisliitolla puhtaasti kansallisena voimana oli tuolloin kymmenkertainen kannattajapotentiaali nykyiseen verrattuna. Kaikki maassa kiinni olevat olivat sitä.

Keskustan nykyinen oireilu varmastikin johtuu pohdinnasta, että kun sen luonnollisen kannattajakunnan, siis maata omistavan ja välittömästi maasta toimeentulonsa saavan väen määrä pienee, olisiko sen haettava kannatusta myös maalta palkkalaisiksi ja sijoittajiksi kaupunkeihin muuttaneiden piiristä. Kuinka monta sukupolvea he muistavat juurensa? Neuroottinen tilanne, onko edes oikein väittää ajavansa palkkatyösuhteen perusteella ansionsa hankkivan asiaa kun ökyisännät ovat puikoissa? Sinänsä tietenkin alkiolaisuuden ydinajatus mahdollistaisi sen, mutta polarisoituneessa yhteiskunnassa ei ole mahdollista ajaa vain ”maaseudun asiaa” tai ”kaupunkien asiaa” koska polarisaatio jakaa nyt kansan hyvin pärjääviin ja heikommin pärjääviin asuinpaikasta riippumatta.

On siis vain raavittava kannatusta niillä keinoilla,jotka ovat yleisessä käytössä: mikä tahansa julkisuus, mediatemput,ihmisten luokittelu, henkilötason konfliktit ja sitoutumisen välttely.

Kuitenkin voisi toivoa, että alkiolaista perusfilosofiaa vielä yritettäisiin päivittää nyky-yhteiskuntaan soveltuvaksi. Myös Kallion edustamalle sovinnollisuudelle olisi nyt käyttöä.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu