Lasten ja nuorten liikunta- koulun lisäksi myös sote-organisaatio mukaan konkreettisiin toimiin

Onhan tätä tutkittu, kirjoitettu aiheesta, on säännöllisin väliajoin huolestuttu, mutta tekoja, toimeenpanoja on vähän. Lasten ja nuorten liikkumisesta on kyse.

Nämä tutkimustulokset ja huolenkanto eivät tavoita niitä, joita asia koskee ja joiden ensisijaisesti tulisi toimia, siis liikkumattomia lapsia ja heidän vanhempiaan.

Kun lopulta ollaan lääkärin vastaanotolla, ei enää löydykään oireilun perussyytä vaan otetaan lääkemääräysten perusteeksi sopiva diagnoosi, useimmiten masennus. Terapiatuokioiden määrääminen on myös paljon käytetty konsti. Ja sitten vaan edelleen liikkumattomana odottelemaan ”parantumista”, lääkärin määräyksestä. Hoitona ovat lääkkeet ja terapiaistunnot, sananmukaisesti istunnot.

Kuvattu prosessi ei tietenkään koske kaikkia lapsia ja nuoria vaan onneksi vähemmistöä. Lasten ja nuorten arvot ja elintavat pohjustetaan vanhempien toimilla tai toimettomuudella. Yhteiskunta- ja elinkeinorakenteiden muutokset ovat hävittäneet lapsilta vanhat pakolliset hyötyliikunnan muodot. Oma aktiivisuus on nykyään tarpeen.

Kodin ja masennusdiagnoosin välillä on tärkeä organisaatio, joka on aktivoinut ja pelastanut monia lapsia. Se on koulu. On ilo nähdä koululaisia ulkoliikuntatunneilla. Vaikka koulussakin liikkunnanvastaiset asenteet tulevat tietysti vastaan, voi opettajien määrätietoinen toiminta ja kavereiden esimerkki olla joillekin oppilaille pelastus.

Koulun panosta liikuntakasvatuksessa ja liikunnan mallien antajana on entisestään tehostettava. Asialle omistautuneiden opettajien lisäksi voitaisiin käyttää konsultteina entisiä aktiiviurheilijoita. Parikin selväsanaista, suorapuheista ehdokasta tulee heti mieleen.

Sote-organisaatio olisi tietysti hyvä saada myös konkreettisesti mukaan liikkumista tukemaan. Varhaisen puuttumisen periaate olisi otettava todesta. Luulen, että täsmällisen diagnoosin löytämisen pakkoa on lievennettävä, että liikkuminen tulisi luonnolliseksi hoitokeinoksi, jonka lääkäri voi määrätä. Lääkärin määräys on kuitenkin monille vielä ”jumalansanaa”.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu