Mihin puoluekannatus perustuu?

Tämä kirjoitus perustuu puhtaasti historian harrastukseen ja päivänpolitiikan aikoinaan aktiiviseen mutta vähitellen hiipuvaan seurantaan. Teksti on hyvin etäällä tieteellisyydestä ja on siis mielipidekirjoitus.

Suomessa on kolme 100-150 vuotta vanhaa peruspuoluetta, nykyisiltä nimiltään sosiaalidemokraattinen puolue, keskusta ja kokoomus. Näistä juurista on sitten versonut eri haaroja, aika ajoin voimistuen, muttei koskaan tuhoten kokonaan itse peruspuoluetta. Versot ovat kuitenkin usein etääntyneet kauas peruspuolueista ennen kuihtumistaan pois.

Merkillisin näistä puolueista on kokoomus, joka perustettiin kuninkaan saamiseksi Suomeen. Kun kuningasta ei saatu, tuli siitä kuitenkin pysyvä vahva voima paremman väen puolueena. Parempaa tai muita paremmaksi itseään kokevaa väkeähän on noin 20 % kansasta. Kannatuspohja on siis vakaa. Nykyinen populistinen perussuomalaiset-puolue, jonka näennäinen lähtöpuolue on keskusta, etsii myös yhä selvemmin kannatusta samalta pohjalta kuin kokoomus.

Varsinaisesti yhteiskunnalliseen analyysiin ja valistuksen aatteisiin pohjaavia ovat sosiaalidemokraattinen puolue ja keskusta. Edellisellä on kansainvälinen (Hegel, Marx, Engels) ja jälkimmäisellä kansallinen (Alkio) perusta.

Nämä ideologioihin nojaavat puolueet ja niiden kulloisetkin usein henkilölähtöiset mutta asiapohjalla toimineet versot ovat olleet vahvasti ohjaamassa Suomea pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi. Myös kokoomus, lähinnä pragmaattisten talous- ja sivistysporvarivaikuttajien ansiosta, on aika ajoin saatu mukaan toimimaan myös vähempiosaisten hyväksi ja näin eheyttämään kansaa.

Mutta mikä siis nykyään ohjaa ihmisiä äänestyskopeissa ja gallup-kyselyissä valitsemaan puolueen, jota kannattaa?

Perinteet, ”luokkatietoisuus” sekä suvun ja lähipiirin vaikutus on varmasti suuri. Vanhat ideologiat ovat todennäköisesti vaikuttamassa kahteen suuntaan. Ideologian mukainen toiminta mutta myös siitä versovan oppostioajattelun mukainen toiminta koetaan itsenäiseksi arvokkaaksi tavaksi muodostaa poliittinen kanta.

Hallituksen ja toisaalta opposition tosiasiallinen toiminta ei voi olla kovin merkittävä tekijä kannanmuodostuksessa. Retoriikka ja näytelmät eduskunnassa eivät kosketa laajaa yleisöä. Ainakin tällä vaalikaudella hallitus on toiminut niin, ettei sille ole ollut objektiivisesti katsoen muuta vaihtoehtoa kuin jättää suuret sote- ja koulu-uudistukset tekemättä ja antaa viruksen levitä. Opposition turhat ”tikusta asiaa”-välikysymykset todistavat tätä. Hallituksen puoluepoliittiset tai ideologiset pyrkimykset näkyvät vain lähinnä keskustan sisäisinä linjaeroina.

Kaupallinen media kaikissa muodoissaan on demokratiassa aina vahvasti oppostion tukena. Erityisesti some mutta myös perinteisen median lisääntynyt henkilöjournalismi, tietovuotojen hyväksikäyttö ja pintapuolinen sopivan kokoisten epäkohtien etsintä tukevat oppositiota, vaikka niiden tosiasiallinen vaikutin olisi levikin lisääminen tai toimittajan brändäys.
Hallituksen jäsenet ovat erityisen suojattomia myös asiattomia hyökkäyksiä vastaan. Aina on myös joukko niitä, joihin mikä tahansa ”painettu sana” uppoaa totuutena.

Suomessa on vahva pyrky pysytellä perinteisellä tiellä politiikassa. Median ”erikoistoimittajien” tukemanakaan populismi ei tule saamaan ehdotonta valta-asemaa. Some ei myöskkään tuo populismia valtaan Suomen oloissa. Tällä linjalla ainoa mahdollisuus olisi ulkomaisen voiman käyttö. Vanhojen puolueiden on kylläkin edelleen syytä kirkastaa tavoitteitaan ruokaväliä pidemälle aikavälille sekä sisä- että ulkopolitiikassa. Ideologiat eivät ole kuolleet, eivätkä kaikki todelliset epäkohdat hävinneet. Joka uskaltaa nähdä todellisuuden, korjaa lopulta äänet,vallan ja potin.

+2

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu