Miksi kirjoitan vaikka tiedän, että vain puhe vaikuttaa?

Historiallisessa katsannossa kirjoittaminen on ollut aluksi muistiin merkitsemistä. Kirjoitustaito on ollut harvoilla, sen opettelu on vaatinut sitkeyttä eikä se teknisestikään alun perin ole ollut helppoa. Nythän se sitä on, ja siksi minäkin kirjoitan – mieluummin kuin puhun.

Monet entisaikojen filosofit, Sokrates tietysti tunnetuimpana eivät itse kirjoittaneet. Platon tietysti poikkesi tuosta mallista koska kirjoitti omien ajatustensa lisäksi myös Sokrateksenkin sanomaa muistiin. Kiinan vallan kasvun myötä yhä tärkeämmäksi tuleva Konfutse kyllä kirjoittikin itse, mutta enimmäkseen kyllä luennoi oppilailleen.

Uskontojen perustajahahmot eivät itse kirjoittaneet, vaan heidän opetuslapsensa kirjasivat heidän sanomaansa ja opetuksiaan – ja tulkitsivat niitä. Papit edelleen jatkoivat tästä – puheillaan.

Karismaattiset kansanjohtajat ja poliitikot ovat myös vaikuttaneet ennen kaikkea puheillaan. Muistiin kirjattuina puheiden sanomaa yritetään sitten tavoittaa ja käyttää hyväksi. Alunperin puheina syntyneet kirjoitukset ovat siten vaikuttaneet erilaisten ismien ja oppien syntyyn ja päätyneet näin myös vallan välineiksi.

Hypätään ammoisista ajoista lähemmäksi nykypäivää. Välttelen päivänpolitiikkaa ja otan Suomen lähihistoriasta vain pari esimerkkiä muutaman kymmenen vuoden takaa: Kyösti Kallion puhe Nivalassa 5.5.1918 ja P. E. Svinhufvudin radiopuhe 2.3.1932.
Molemmat puheet olivat rohkeita, painottivat ihmisyyden olennaista sisältöä ja myös vaikuttivat konkreettisesti.

Mutta tulinko sittenkin päivänpolitiikkaa lähelle, siis tarpeen näkökulmasta? Puhuuko joku vielä näin selkeästi ihmisyhteisöjen perusarvoista? Vai ovatko politiikka, poliitikot, johtajat jo kokonaan irtautuneet ihmisyyden edistämisestä vain vallan ja etujen haalimiseen?

Oma lukunsa on puhutun puheen syrjäytyminen johtamisen ja asioiden tehokkaan hoidon alalla. Sähköposti- ja whatsupjohtaminen rappeutavat lopunkin johtamisen erityisesti mittarittomilla aloilla. Viestien laatiminen ja niiden tyrkkääminen eteenpäin laajalla jakelulla nettiin koetaan jonkin asian tekemiseksi: ”Olen tehnyt osuuteni, asia on minulta pois kun painan lähetä-painiketta”. Etätyö tietysti lisää edelleen puhumattomuutta ja tehottomuutta.

Henkilökohtaisesti kirjoittelen siksi, että järjestelen ajatuksiani? No, en tietenkään, vaan osoittaakseni fiksuuttani ja saadakseni tunnustusta. Tiedän toki sen, ettei näillä monun kirjoitelmillani ole mitään vaikutusta mihinkään. Ajankuluahan tämä on, tai no, parhaimmillaan aivovoimistelua. Mutta jonkun olisi puhuttavakin.

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu