Vihreä siirtymä – teollinen vallankumous
Hiihtolenkillä suksia jalkaan kiinnittäessäni vaihdoin jonkin sanan noin ikäiseni veteraanin kanssa. Talvikeli oli parhaimmillaan. Hän kysyi minulta, tiesinkö 30-luvulla olleen useita lähes lumettomia talvia. Sanoin tietäväni, ettei näillä tienoin voi havainnoida suuria muutoksia ilmastossa mutta aloin vaistomaisesti varautua ilmastonmuutoksen vähättelyyn ja säntäsin kaikin käytettävissä olevin voimin ladulle. Varmaankin turhaa herkkyyttä.
Tuo kontakti osoitti hyvin sen, miten helppoa on torjua toimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi turhana moraaliposeerauksena: ”Mikään ei ole muuttunut, on tätä ollut ennenkin”.
Teolliseen vallankumoukseen verrattavissa oleva ”vihreä siirtymä” tekee tuloaan. Huolimatta siitä, että se ei sisällöltään ole yksikäsitteinen, ovat sen nimiin varatut määrärahat erityisesti USA:ssa sitä luokkaa, ettei sitä mikään populistinen poliittinen liike enää voi estää.
Uudenlaisen energiatuotannon ja siihen liittyvän muun tuotannon uusien arvoketjujen ohella hiilinielut, tropiikin ja myös pohjoisen metsät, viljelmät, suot ovat nousseet keskustelun aiheiksi. Suomessa vihreään siirtymään liittyvän keskustelun aiheita ovat puhdas energia, vety, metsät – ja sitten poliittista jakoa synnyttävä kysymys ollako etu- vai jälkijoukossa vihreän siirtymän toteuttamisessa.
Paperin ja kirjapainotaidon varaan vuosisatoja rakentunut tietoprosessi tiedon kirjaaminen, säilöminen, siirtäminen ja käyttö on perusteellisesti muuttunut. Vastaava prosessien muutosvaihe on jo alkanut tavaran tuotannon ja sen muun käsittelyn suhteen. Kehitystä ei voi pysäyttää, markkinavoimat ovat sen takana. Tietenkin tämän kehityksen tärkeänä ajurina on ilmastonmuutos, joka on osoittanut, että nykyisen menon resurssipohja on riittämätön ja vanhat menetelmät johtavat yhä huonompiin tuloksiin ja ehkä koko systeemin tuhoon.
On sinänsä hienoa, että tähän teollisten prosessien muutostarpeeseen on liittynyt puhtaan luonnon arvostaminen ja suojelu. Meillä Suomessa on vielä hyvät mahdollisuudet toteuttaa vihreä siirtymä niin, että uusien tuotantoprosessien ohella luonnon virkistyskäyttö säilyy mahdollisuutena ja sekin jopa vastuullisena liiketoimintana.
Kaikkien vastuullisten poliittisten voimien on uskallettava voimakkaasti ajaa vihreän siirtymää ja edistettävä sen konkretisointia. On tuettava uusiutuvia energiamuotoja ja luotava hyvät mahdollisuudet niille toimijoille, jotka ovat tosissaan kehittämässä uusia toimintatapoja ja panostamassa niihin. Suomessa on varmasti resursseja, jotka pystyvät asiatiedoin torjumanaan tähän nyt jo liittyvän tietojen vääristelyn ja humpuukitoiminnan.
”Suomi elää metsästä”-iskulauseen oheen on liitettävä tavoite ”Suomi elää vihreydestä”.
Juuri käydyissä eduskuntavaaleissa vihreä siirtymä eteni melkoisen harppauksen ja aivan oikeaan suuntaan.
Ilmoita asiaton viesti
Katsotaan kuinka pitkälle Orpon johtama ahneisto on valmis lipeämään EU:n tavoitteista, josta ovat ainakin ilmoittaneet pitävänsä kiinni, saadakseen täyden porvarivärisuora hallituksen.
Kokkareiden kannattaisi ehkä miettiä linjaa jolla ELY porukka valjastettaisiin poimimaan Euroopassa olevista pakolaiskeskuksista vähintään välttävästi englanninkielen taitoista porukkaa (mahdollisimman vähän sukulaisia, korkeintaan oma perhe) täyttämään kiintiön ja antaa näille väliaikaisen kansalaisuuden ehtona, että sitoutuvat asumaan korpimaiden marjametsien lähialueilla, poimimaan marjat ja opettelemaan suomen kieltä, jolloin väliaikaisen kansalaisuuden jatkamista voitaisiin myöhemmin edes harkita.
Opettajiksi ELY-keskukset ohjaisivat lievää taloudellista painostusta käyttäen ne pakolaistaustaustaiset sosiaalietuuksien nauttijat, jotka osaavat suomea vähintäänkin välttävästi. Mikäli muutto ym. siihen liittyvä ei kiinnostaisi em. kielenopettajia, katsottaisiin se työstä kieltäytymiseksi, josta luonnollisesti koituisi sossarahan pudottaminen.
Marjanpoimijoille voitaisiin taata vapaus valita jatkavatko poimimista vai palaavatko leireille. Sikäli mikäli jatkavat ja opettelevat ja oppivat suomen kieltä tasolle, jonka katsotaan riittävän pärjäämiselle suomalaisessa yhteiskunnassa, voitaisiin heille harkinnanvaraisesti sallia muuttaminen suurempiin asutuskeskuksiin.
Näin ollen tätä maahanmuuttoa voitaisiin kutsua työperäiseksi ja persutkin voisivat sen hyväksyä koska sossurahaperusteinen maahanmuutto täten tyrehtyisi tai ainakin vähenisi eikä työllistettäisi ei suomalaisia. Tämä antaisi myös signaalin niille, jotka tänne olisivat halukkaita edes pyrkimään. Mikäli muuton sallimisen suurempiin asutuskeskuksiin jälkeen pizzeria tms. alipalkattu mamuhomma lakkaisi asetetun koeajan aikana kiinnostamasta ja alkaisi sossurahalla loisiminen koituisi siitä valinnaisesti paluu jatkamaan marjanpoimintaa tai maastapoistaminen 🥴
Ilmoita asiaton viesti
Blogi ei tainnut käsitellä marjanpoimijoita. Eikä Orpon ahneisto ole ollut lipeämässä EU:n tavoitteista eikä edes yksikään ahneistoon pyrkivä puolue, yksi tosin haluaisi juurikin pitäytyä EU:n vaatimuksissa eikä lähteä jopa niiden ohi ryntäilemään.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä ilmastonmuutos pitäisi huomata jos se on täällä kaksi kertaa suurempi kuin muualla.
Kirjoitus antaa ymmärtää että vihreä siirtymä lisää resursseja. Tietääkseni sellaista ei ole väitetty. Sehän tietäisi sitä että luonnosta pitäisi ottaa vielä enemmän irti kuin fossiilienergiasta.
Ilmoita asiaton viesti
Arkijärki sanoo että tietenkin resurssit, oikeammin niiden hyväksikäyttö lisääntyy, mahdollistuu:
-Vesi-vety
-Aurinko-tuuli-sähkö
-Tehokkaat prosessit
Rohkeutta! Eteenpäin..ööö…lipsahtiko tämä nyt keskustan puolelle?
Antti Herlin/ HS pakottaa persueliitinkin ainakin leipäpapeiksi….
Ilmoita asiaton viesti
Veronmaksajan hyväksikäyttö on lisääntymässä.
Ilmoita asiaton viesti
Populismi voidaan määritellä monella tavalla. Ohessa yksi esimerkki.
”Cambridge Dictionaryn mukaan populismi on poliittisia ajatuksia ja toimintaa, joiden tarkoitus on saada tavallisen kansan tuki antamalla kansalle se, mitä se haluaa”.
Eli voidaan sanoa, että vaalitulos on populismia, koska se edustaa äänestäjien tahtoa (laajemmin kansan tahtoa).
Suomen vihersiirtymällä (= vetytalous) on heikot eväät, vaikka toisin esitetään. Kaikki investointispekulaatiot pyörivät tukiaisten ympärillä, koska investoinnit eivät olisi muuten kannattavia. Mutta Suomen valtio on PA, ja vaalitulos kertoi veronmaksajien mielipiteen lisävelan otosta.
Ei taida tulla Inkooseen vihreän teräksen tehdasta?
Itse olen löytänyt Suomesta yhden, uuden ”viher” yrityksen, jonka ajattelussa on järkeä ja ennen kaikkea teknologiassa on uutuutta.
Ei perustu 100-vuotta vanhaan teknologiaan, jota vain skaalataan ylöspäin toivoen ” kyllä tämä tästä”.
Investointi on kuluerä. Investoinnin tuotolla luodaan hyvinvointia.
Vihersiirtymässä puhutaan vain investoinneista, ei sen tuotoista.
Yhdestä asiasta olen blogin kirjoittajan kanssa samaa mieltä: yleisellä tasolla konkretia puuttuu.
Ilmoita asiaton viesti
”In political science, populism is the idea that society is separated into two groups at odds with one another – ”the pure people” and ”the corrupt elite”, according to Cas Mudde, author of Populism: A Very Short Introduction.”
Populismia: klikkilehti kirjoittaa ”kansa raivostui”. Joku tyhmempu voi luulla että kansa raivostui.
Ilmoita asiaton viesti