Mitä kuuluu demarien maassa maan tavalle?

Kaivelin näin kuntavaalien alla esiin vanhoja lehtijuttuja
ja vastaan tuli Hesarin
juttu demarien maahanmuuttolinjan uudistuksesta. Lehti tiivistää SDP:n
uudeksi maahanmuuttolinjaukseksi ”Maassa maan tavalla”.
Nykyään valtionvarainministerinä toimivan Jutta Urpilaisen
mukaan suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa on epäonnistuttu, kun maassa on
toistakymmentä vuotta sitten maahan saapuneita, jotka eivät osaa kieltä edes
auttavasti. Tämän takia puolue lähtikin valmistelemaan maahanmuuttopoliittista
ohjausta, jonka johtoajatuksena oli ”Maassa
maan tavalla”.
Uutispäivä Demarin
jutussa Urpilainen haukkui vihreät, joitten linjana maahanmuuton suhteen on
”ovet auki ja silmät kiinni” ja
Kokoomuksen, jonka ”kova linja hyväksyy
maahanmuuttajien hyväksikäytön”. Vihreiden linjausta en ole oikea henkilö
kommentoimaan, mutta Kokoomuksen linjaus on varsin kaukana demarien
tulkinnasta. Kokoomuksen oikean linjauksen voi lukea Satosen
maahanmuuttoraportista. Ja takaan, että siitä ei löydy minkäänasteista
hyväksyntää hyväksikäytölle.
Kun demarien
maahanmuuttopoliittinen linjapaperi aikanaan sitten valmistui, siitä huokui
pahasti, että puolue näkee työperäisen maahanmuuton uhkana. Paperissa vaaditaan
muun muassa että ”Ulkomaalaistarkastajien
määrä pitäisi kaksinkertaistaa ja tilaajavastuutarkastajien työnkuvaa laajentaa
niin, että he voisivat tarkastaa tilaajavastuulakipykälien lisäksi
työehtosopimuksen ehtojen täyttymistä. ” ja todettiin, että ” Suomeen saa tulla tekemään töitä, jos töitä
on.” sekä ”Ensi vaalikauden osalta on
selvää, että päähaasteemme on täällä jo
olevien työllistäminen. Työperäisen maahanmuuton aktiivinen lisääminen ei ole
ajankohtaista.”
Ajankohtaisus saattaa muuttua hyvinkin nopeasti. Jos nimittäin
Maria Guzenina-Richardsonin hulppea laitospalvelulaki
menee läpi normeineen, on käytännössä ainoa mahdollisuus ulkomaisten
sairaanhoitajien massarekrytointi.
Demarien linjapaperissa väitetään myös, että ”Hallituksella ei riittänyt rohkeutta
maahanmuuttopolitiikan avoimeen käsittelyyn selonteon muodossa. Kun tätä keskustelua
ei käyty eduskunnassa keväällä, se käydään nyt osana eduskuntavaalikeskustelua.
Keskustelun tukahduttaminen lisäisi vain väärää tietoa ja ruokkisi epäluuloja.
Demokratian kannalta tärkeintä on, että keskustelu käydään tavalla tai
toisella.”
Heh.
Asiasisällöllisesti demarien Maassa maan tavalla -paperi on lähinnä
imagollista kikkailua. Sen sisältöä ei voi pitää tarveharkintasidonnaisuutta
lukuun ottamatta millään muotoa maahanmuuttokriittisenä tai -vastaisena. Puolue
itse toteaa seuraavasti: ”Sdp näkee
Suomeen suuntautuvassa maahan muutossa paljon myönteisiä mahdollisuuksia. Maahanmuutto rikastaa yhteiskuntaamme sekä
taloudellisesti että kulttuurisesti.”
Yksi asia paperista on kuitenkin syytä poimia esiin myös
näin kunnallisvaalien alla. Meidän on erittäin aiheellista käydä keskustelua
siitä, miten Suomen maahanmuuttopolitiikka on onnistunut ja myös siitä, miten demarien
tavoitteet ovat toteutuneet.
Viime vaaleja ennen Urpilainen totesi Suomen maahanmuuttokäytäntöjen
sotivan hänen oikeustajuaan vastaan. Tällä hän viittasi ennen kaikkea ns.
mummo-ongelmaan. Eli siihen miten kuolemansairaita vanhuksia käännytetään pois
perheittensä luota. Urpilainen olikin valmis muuttamaan lakia tämän ongelman
korjaamiseksi.
Tätä linjausta onkin syytä tukea. Ikävä kyllä asia ei ole
edennyt, vaikka aihetta olisi. Meidän on syytä työskennellä yhdessä
mummonhäätöpykälän korjaamiseksi.
Suomen ei tule häätää kuolevia vanhuksia pois perheittensä luota.
”Suomen ei tule häätää kuolevia vanhuksia pois perheittensä luota.”
Tuo lause paljastaa kokoomuslaisuudesta jotain.
Suomennettuna tuo tarkoittaa: Suomen tulee antaa vanhustensa kuolla koteihinsa.
Kuolevia vanhuksia varten ei tule järjestää kallista laitoshoitojärjestelmää.
Omaisten/kotien velvollisuus on saattohoitaa yksityisesti omat vanhuksensa hautaan.
Ilmoita asiaton viesti
Markku T. :”Suomennettuna tuo tarkoittaa: Suomen tulee antaa vanhustensa kuolla koteihinsa.”
Ja tuo lause paljastaa myös demaripolitiikasta jotain: vanhuksia varten on perustettava ”vanhustehtaita” ja lapsia varten ”lapsitehtaita”, jotka eivät pysty huolehtimaan sen paremmin vanhusten kuin lastenkaan oikeuksista yksilöllisyyden huomioivaan ihmisarvoiseen vanhuuteen tai lapsuuteen. Pääasia on, että ”yksilöiden oma vastuu on hylättävä kokonaan ja jätettävä kaikki yhteiskunnan huoleksi” pystyipä se näistä asioista huolehtimaan tai ei.
Mielestäni ainoa ”hyvä ajatus” nykytilanteessa on ajatus yhteiskunallisista yrityksistä, jotka kilpailevat laadulla, eivätkä sillä, että taloudellisesta tilanteesta riippumatta aina vaan tulee ”lisää liksaa”.
Ilmoita asiaton viesti
Tuula H. Demarit yrittävät parantaa lainsäädäntöä josta on iso hyöty vanhuksille.
Kokoomus puolestaan yrittää jarruttaa, ettei hyötyä vanhuksille tulisi.
Tuula Hölttä, ja Ossi Mäntylahti. Kertokaa yksikin hyvinvointiyhteiskunnan kehittämiseksi tehty esitys aikaisemmilta vuosilta, jota kokoomus ei olisi ensi töikseen vastustanut?
…Niin, edes yksi…
Ilmoita asiaton viesti
Ossi Mäntylahti on näköjään tauon jälkeen saannut luvan palata Uuden Suomen sivuille. Aikaisemmin Mäntylahden jatkuvan kritiikin kohteena hänen blogeissaan olivat perussuomalaiset, nyt maalitauluksi on vaihtunut ilmeisesti vaalitaktisesti demarit. Odottelen sitä päivää, kun Mäntylahti blogeissaan käsitellee jotain kokoomusta lähellä olevaa tahoa edes hivenen kriittisesti, maailma, kun ei ole mustavalkoinen.
Ilmoita asiaton viesti
Persut ovat kauniisti sanottuna jo kertaalleen päässeet näyttämään mihin heistä on. Olen varsin pitkälti menettänyt mielenkiintoni jytkyjengiin. Heillä ei ole esittä minkäänasteista oikeaa vaihtoehtoa.
Demareissa minua kiinnostaa kovasti se miten puolue on onnistunut harjoittamaan trendiseurantaa nimen omaan persuja myötäilemällä.
Ensin oltiin mukamas kovasti kriittisiä maahanmuuton suhteen. Tämä paljastui kuplaksi. Sitten Euroopan maiden velkaohjelmien suhteen. Tämäkin on kupla – oikeasti Kokoomuksen ja Demarien Eurooppa-linjalla ei ole mitään eroa. Vakuuspelleilystä ei ole mitään hyötyä kenellekään, mutta se oli pakko tehdä koska persut.
Myös kuntauudistuksesta Kokoomus ja demarit ovat tismalleen samaa mieltä. Demarit esiintyvät kuitenkin julkisuudessa mukamas kovasti kriittisinä tämän suhteen. Oikeasti projekti on yhteinen ja linjaukset tehdään kimpassa.
Se on toki myönnetävä, että vanhusten käyttäminen pelinappuloina vaalikampanjoinnissa on demarien omaa keksintöä.
Ilmoita asiaton viesti
Valojen sammuessa Eteläeuroopan kriisimaissa, tulee Suomeen kuitenkin näistä maista työvoimaa. Eu:n ja Euron tavoitteet alkavat toteutua.
SDP:n ajama työmaiden valvonnan lisääminen on todella tarpeen esim. Venäjän kautta tapahtuvan ihmiskaupan estämiseksi. Mäntylahden kirjoitus paljastaa omalta osaltaan Kokoomuksessa olevan suoranaista harmaan talouden ja muun vastaavan rikollisuuden suosimista.
PS. Taisi Mäntylahti ja Savelius mennä sekaisin, kun ovat niin samanlaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Markku T. ”Tuula H. Demarit yrittävät parantaa lainsäädäntöä josta on iso hyöty vanhuksille.”
Omien havaintojeni mukaan demarit eivät ole tehneetkään mitään muuta, kuin ”parantaneet lainsäädäntöä” välittämättä tästä ”lainsäädännöstä” kunnille aiheutuvista kustannuksista. Samaan aikaan demarit ovat karsineet kuntien resursseja ”ylimmän känskynhaltijansa” Raimo Sailaksen ”juustohöylää” käyttäen ja ajaneet kunnat suurin piirtein suoritustilaan.
Voin omasta kokemuksesta sanoa, että demareiden ”lainsäädännöstä” ei ole vanhuksille mitään hyötyä, kun ”lainsäädännön” edellyttämät ruohonjuuritason resurssit on ajettu alas ruohonjuuritasolla työskentelevien asiantuntijuutta kuulematta ja mielessä vain ”kiilto” Suomen suurimman puolueen tittelistä.
Ilmoita asiaton viesti
Kokoomushan se on kannattanut miljoonan mamun raahaamista Suomeen vaikka kantasuomalaisia on toimettomana kortistossa.
Persupelko on tosin hiljentänyt kokkareiden intoa.
Mitä tulee demareihin niin he ovat johdonmukaisesti harjoittaneet vuosikymmenet hyvinkin nuivaa maahanmuuttopolitiikkaa ja tämän ansiosta Suomi on säästynyt maahanmuuton aiheuttamilta ongelmilta.
Ilmoita asiaton viesti
Keijo R. :”Kokoomushan se on kannattanut miljoonan mamun raahaamista Suomeen vaikka kantasuomalaisia on toimettomana kortistossa.”
Ihan uteliaisuudesta: Onko mielestäsi kokoomukselaista politiikkaa, kun 90-luvulla tappelimme yhden maahanmuuttajan oikeudesta jäädä Suomeen.
Hän oli tullut Suomeen opiskelemaan suomalaisen järjestön antamalla stipendillä, ja kun hänen synnyinmaassaan oli hänen täällä ollessaan puhjennut sisällissota, jossa hän ”sekarotuisena” kuului kumpaankin keskenään taistelevaan klaaniin ja hänen kotiinsa oli jo tehty väkivaltainen isku, aloimme hänen toivomuksestaan taistella hänen oikeudestaan jäädä Suomeen.
Tuota taistelua kesti kahdeksan vuotta ja lopulta se päättyi siihen, että yhdessä puolisoni kanssa annoimme Suomen valtiolle omavelkaisen takauksen, josta hänen sairautensa ja työttömyytensä valtiolle kenties aiheuttamat kulut olisi maksettu, jos hän olisi sairastunut tai jäänyt työttömäksi.
Tuon taistelun ”tuoksinassa” ilmoitin valtiolle mm., että haluan palkata hänet kotiavustajaksemme, mutta tuokin pyyntö hylättiin virkamiesten taholta aiempien mm. adoptioon liittyvien pyyntöjen tavoin, ja syyksi ilmoitettiin se, että ”Suomessa on muutenkin pilvin pimein työttömiä kyseistä tehtävää hoitamaan.” Tuon jälkeen harmittelin sitä, että en ollut ilmoittanut viranomaisille, että edellytämme kotiavustajaltamme myös sujuvaa shingaleesin taitoa. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Maassa maan tavalla pätee kaikkiin maihin. Miksi Suomi olisi poikkeus, ja meidän pitäisi elää tulijoiden, vierailijoiden tavoilla?
Ilmoita asiaton viesti
Ihan vaan muuten. Miksi tulisi hyväksyä mummeleita ulkomailta verovaroinemme maahamme perheidensä luokse, kun omat mummelimme/vaarimme eivät vanhoina saa muuttaa lastensa asuinpaikkakunnille muista Suomen kunnista?
Ilmoita asiaton viesti