Kokoomus keskustelee kaksikielisista kouluista

Muistaako kukaan kuinka Kokoomuksen Rovaniemen
puoluekokouksessa kävi kielialoitteiden? Tuolloinhan puoluekokous torjui täyden
kielivapauden. Mutta samalla se hyväksyi kaksikieliset koulut uudistavan
aloitteen.

Koulujen kielivapaus on isompi juttu
kuin mitä ensiarvaamalta uskoisi. Nykyinen kielilaki nimittäin edellyttää, että
opetuskieli kouluissa on vähemmistökielten osalta eri. Siis erikielisiä luokkia
ei voida opettaa saman katon alla.

Tästä erottelusta ollaan pääsemässä nyt
eroon. Tämä on tärkeä askel matkalla kohti kielipolitiikan liberalisointia.

Järjestimme kouluasiasta
keskustelupaneelin Kokoomuksen Tulevaisuusristeilyn yhteydessä 30.9.2012.

Tilaisuuden juonsi kokoomuksen
varapuheenjohtaja Janne
Sankelo
. Panelisteina toimivat Ossi Mäntylahti (Helsinki), Yrjö Kurth (Kokkola) ja Samuli Suonpää (Sastamala). Alunperin myös Borgerlig samling i
Finlandin (BiF) oli tarkoitus osallistua paneeliin, mutta he jättäytyivät pois
viime hetkellä .

Panelistit suhtautuivat myönteisesti
kaksikielisiin kouluihin, ja haluttiin edistää kielten sekoittumista jo
pienestä pitäen. Toisaalta toisen kotimaisen kielen pakollinen
opiskelu ei kerännyt kannatusta. Kaiken kaikkiaan panelistit
suhtautuivat myönteisesti monipuoliseen kieliosaamiseen, ja näkivät Suomen
jatkossakin kaksikielisenä.

 

Tässä koko paneeli videoituna:
http://www.youtube.com/watch?v=rU2-eVa1tZA (osa
1)
http://www.youtube.com/watch?v=DgJQLtwu4Ck (osa
2)
http://www.youtube.com/watch?v=IbdLrSZUzYY (osa
3)
http://www.youtube.com/watch?v=Nc8U2VPpk4g (osa
4)
http://www.youtube.com/watch?v=GAFicepnlBk (osa
5)

 

Videot löytyvät syvättyinä oman domainin blogistani

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu