Leikkauslista kuntien palveluista
Olen selaillut Valtiovarainministeriön
tuottamaa listaa kuntien palveluista. Niitä on kaikkiaan 535 ja ei ole siis
mikään ihme, että kuntien rahat ovat loppu. Seuraavassa pikaisia kommentteja
kuntien velvollisuuksiin ja miten ne voitaisiin hoitaa järkevämmin.
Kiinteistörekisterin
pitäminen. Kunta voi jo nykyisenkin lainsäädännön nojalla luopua
kiinteistörekisterin pitämisestä asemakaava-alueella. Tehtävä voitaisiin hoitaa
valtakunnallisesti keskitetyllä rekisterillä.
5. Perustuslaissa
säädetty jokaisen oikeus käyttää viranomaisessa omaa kieltään, joko suomea tai
ruotsia (11 nykyistä tehtävää) –
Kokoomuslaisten kielivapausliike ehdotti jo viimeisimmässä puoluekokouksessa,
että velvollisuus tuottaa palveluita kunkin kansalaisen omalla
perustuslaillisella äidinkielellä muutettaisiin organisaatiotasolle. Siis
organisaatioilla olisi tämä velvollisuus, ei yksittäisillä virkamiehillä.
Säästöt tästä olisivat erittäin merkittävät. Kielipolitiikan
kokonaisuudistuksessa puhutaan kymmenistä tai sadoista miljoonista euroista.
9. Kansalaisopistot
ja 10. Kansanopistot. Näissä oppilaitoksissa
jos missä ei ole juuri mitään järkeä. Kansalaisopistoissa opiskelu on hauska
harrastus, jota yhteiskunnan ei ole juuri mitään järkeä maksaa. Poikkeuksen
muodostavat avoimen yliopiston kurssit. Mutta miksi ihmeessä stadilaisten
pitäisi maksaa luentosarjoista,
jotka käsittelevät Tarot-korttien
tulkintaa, Tiibetiläistä unijoogaa, Elämänkaarikirjoitusta, Unta ja
luovuutta tai Ranskalaisen Burugundin valkoisia ja Champange A:n ja Champange B:n alueen viinejä? Yhtä vähän
kaupungin subventoitavaksi kuuluvat haaveilukurssit Elä
unelmiesi elämää tai ”Enneagrammimalli henkisen kasvun välineenä”.
19. Kaupanvahvistus.
Kaupanvahvistus on tärkeä osa julkisen sektorin palveluntuotantoa, mutta tässä
voitaisiin saada merkittäviä skaalaetuja keskittämällä toiminto joko
läänilliseen tai valtakunnalliseen keskusrekisteriin, jossa asioidaan
pääsääntöisesti etäällä sähköisesti.
OKM Maksuton ateria
lukio-opiskelijoille. Lukio-opiskelijat ovat jo sen ikäisiä, että he
voisivat maksaa itse omista aterioistaan. Antaisin tässä runsaasti
harkintavaltaa kaupungeille ja kunnille.
OKM Taiteen
perusopetus. Antaisin tässä runsaasti harkintavaltaa kaupungeille ja
kunnille.
LVM Huvivenesatamien
jätehuolto. On ylipäätään kyseenalaista, kuuluuko huvivenetoiminta
kaupungin järjestettäväksi. Tässä public-private-parnership veneosuuskuntien
kanssa voisi olla harkitsemisen arvoinen toimintamalli.
OKM Perusopetuslaki 3
tehtävää Aamu- ja iltapäivätoiminta,
välipala, joustava perusopetus. Miksi ihmeessä koulun velvollisuuksiin
kuuluu aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen? Tai välipala?
STM Sosiaalinen
luototus. Öh? Miksi? Jos tällaista halutaan järjestää, valtion tarjoama
takaus yksityisille rahoitustoimijoille toimisi huomattavasti helpommin.
Tarpeellisten
yhteyksien järjestäminen kevyelle
liikenteelle. Kevyt liikenne on tarpeellista, mutta onko meidän mitään
järkeä järjestää kunnan kustantamana esimerkiksi talvipyöräilyn vaatimia
erityistoimenpiteitä? Lumihuollon kanssa joudutaan tekemään muutenkin töitä ja
talvipyöräilijät vaativat muun muassa erityistä aurauskalustoa ja joko
erikoista hiekoitussepeliä tai hiekoituksen poisjättämistä kokonaan.
Orkesteritoiminta
ja teatteritoiminta. Nämä perustuvat
teatteri- ja orkesterilakiin. Antaisin näiden palveluiden suhteen kunnille
erittäin vapaat kädet ja mahdollistaisin jopa sellaisenkin vaihtoehdon, että
näitä palveluita ei järjestetä lainkaan julkisesti. Yksityisiä toimijoita kyllä
riittää.
Sairaala-apteekin tai
lääkekeskuksen perustaminen sairaalaan tai terveyskeskukseen. Miksi
sairaalassa tai terveyskeskuksessa ei voi toimia yksityinen apteekki?
Alueellisen eettisen
toimikunnan tehtävänä tutkimuseettisten kysymysten käsittely. Ai mitä?
Lähipalvelut kotiin
tarjottuna palveluna: Postilaatikon paikka. WTF?
Julkiset
työvoimapalvelut ja kuntouttava työtoiminta. Vammaisten työllistymistä tukeva
toiminta. Kehitysvammaisten työtoiminnan ja asumisen järjestäminen. Tämä on
tärkeä tehtävä, mutta kannattaisi harkita tarkkaan mikä on valtion ja kunnan
välinen osuus vaikeasti työllistyvien työllistämisessä.
Julkisen hallinnon
tietohallinnon kehittämiseen liittyvät tehtävät. Tämä jos mikä on asia,
jossa aivan liian pieniä kuntiamme viedään kuin pässiä narusta! Tarvitsemme
merkittävästi suurempia kuntia, jotta asia saadaan kuntoon.
Avustavien
asiakaspalvelutehtävien järjestäminen yhteispalveluna. Tässä olisi erittäin
suuria mahdollisuuksia saavuttaa tehokkuusetuja keskittämällä asiakaspalvelua.
Asiakaspalvelua tarjoavia yrityksiä on tarjolla läjäpäin ja kilpailu alalla
toimii.
Kannatatko myös kuntien pakkoliitoksia, jotta haluamasi ”suuremmat kunnat” toteutuisivat?
Ilmoita asiaton viesti
Kaksikielisyys järkevälle tasolle: oikein, paitsi säästö voi olla vielä kertaluokkaa isompikin.
Eräät tehtävät eivät helpotu, vaikka niitä siirrettäisiin valtion tehtäväksi. Osaaminen sen sijaan voi kadota, esim. taksipalveluiden valtakunnallinen keskitys tuottaa keskuksia, jotka eivät tiedä, missä on Bengalinpolku.
Julkinen tietohallinto voi olla erittäin tehokas pienissäkin kunnissa. Esimerkiksi annan taloushallinnon systeemin ”Procountor”, jota voi käyttää aivan mikrokokoinenkin yritys. Tulos on loistavasti integroitu kokonaisuus, jossa yllättävästi eri taloushallinnon komponentit eivät olekaan erillisiä. Niin ovat tehneet alan suuret toimijat virheellisesti. Vaikea selittää sille, joka ei ole tätä kokenut. Minä onneksi asiakkaanaan olen äärityytyväinen. Voimme siis tehdä kuntacountorin tai sairaalacountorin jne. Suuret organisaatiot joskus vain sotkevat hyvän tekemisen mahdollisuuden.
Ilmoita asiaton viesti
Postilaatikon paikka on yksi hienoimpia julkisia palveluita ikinä. Ensin postilaatikot olivat ihmisten portinpielissä, kunnes saatiin julkinen palvelu, joka pakotti viemään laatikot pientaloalueiden katujen päihin.
Onneksi sentään rahalla saa yhä laatikkokannon kotiin asti, mikä ei tietenkään ole eriarvoistavaa, kun kyseessä on valtion yrityksen näin saavuttama parempi voitto.
Ilmoita asiaton viesti
Itse asiassa postilaatikon sijainti on mainio esimerkki yhtiöitetystä, entisestä julkisesta palvelusta. Eteenpäin Kokoomuksen viitoittamalla tiellä … tai jos nyt ei kuitenkaan sentään.
Ilmoita asiaton viesti
Erittäin hyvä lista keskustelun pohjaksi. Kuten huomata voikin, niin kommentteja tulee vähänlaisesti, niistäkin tosin muutama keskittyy lähinnä kokoomuslaisuuteesi tai muuhun sinänsä asiaan liittymättömään. Niinhän se on, että kun annetaan kansalle valta päättää asioista sekä ”keskustella avoimesti”, niin katsoo tämänkin palvelun kommentoiduimpia kirjoituksia ja tulee miettineeksi että edustuksellisessa demokratiassa on todellakin puolensa.
Ilmoita asiaton viesti