Jäykistelyä jääkiekkohallissa

Olin maanantaina seuraamassa jääkiekon MM-kisoja. Suomen
peli takkusi Ranskaa vastaan, mutta niinpä takkusi myös tunnelma katsomon
puolella. Jostain täysin käsittämättömästä syystä Suomessa jääkiekko-ottelun
kaltaisiin hauskoihin yleisötilaisuuksiin on saatu aikaiseksi käsittämättömän
asiakasepäystävällinen toimintanormisto.

Tulin itse paikalle hyvissä ajoin ja jo ovella paikallinen
gorilla halusi välttämättä tutkia läppärilaukkuni. Kun sieltä sattui löytymään edellisenä
päivänä ostettu Battery-tölkki, tämä virkaintoinen päällepäsmäri pääsi
käyttämään valtaansa. Energiajuoma oli joko juotava välittömästi tai heitettävä
roskiin.

Kuka hullu haluaa juoda lämmintä Batteryä?

Järkipuhe ei auttanut ja juoma jäi oviaukon roskikseen.

Toinen täysin typerä ja epäystävällinen tapahtuma tuli
vastaan ottelutauolla. Kymmenhenkinen seurueemme sisälsi aloitekykyisen rouvan,
joka lähti hyvissä ajoin ennen erän päättymistä varaamaan meille pöytää ja
ostamaan virvoitusjuomia muulle seurueelle.

Yllätys olikin melkoinen, kun selvisi että hän ei saa kantaa
juomia itse pöytään. Juomatuoppeja (olutta ja siideriä) voidaan antaa kuulemma vain
yksi yhdelle henkilölle kerrallaan! Näin tauolle tullut loppuseurue saikin
sitten asettua jonottamaan noutamaan jo maksettuja virvokkeitaan.

Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä idioottimaisena
sääntönä virvoitusjuomia ei saa viedä katsomoon. Tätä sääntöä valvomassa
jokaisella sisäänkäynnillä on oma järjestysmiehensä.

Lopputuloksena yli 12 000 jääkiekkofania istui katsomossa
hiljaa kuin kirkon penkeillä – satunnaisia innostumisia lukuun ottamatta.
Puolivakavissani pälyilin arasti järkkärin suuntaan, kun Suomi teki maalin.
Uskallanko nousta seisomaan, vai tuleeko poke ojentamaan?

* * *

Meillä Suomessa on aivan käsittämättömän neuroottinen
suhtautuminen urheilutapahtumien virvoketarjoiluihin. Verrattuna esimerkiksi
Japaniin – jossa kansa juo alkoholia aivan yhtä humalanhakuisesti kuin meillä
Suomessa – suhtautumisemme on nöyristelevää ja alistuvaista. Siinä missä
Nousevan auringon maassa pesiskatsomoiden käytävillä kulkee tyttöjä
tarjoilemassa olutta ja pikkupurtavaa sporttifaneille, meillä rynnätään
erätauoilla ostamaan ylihintaista siideriä kertakäyttöisistä ja vajaatäyttöisistä muovimukeista.

Tähän kulttuuriin ja säännöstöön täytyy saada muutos. Miedot
alkoholijuomat ja naposteltavat sopivat vallan hyvin urheilutapahtumien yleisön
nautittaviksi. Nykyinen säännöstö on puhdasta kiusantekoa niille, jotka osaavat
käyttäytyä.

On aivan turha simputtaa suurta yleisöä sen takia, että osa
väestöstä ei osaa käyttää alkoholia. Häiriköt tulee luonnollisesti poistaa,
mutta muuten rennompi suhtautuminen parantaisi urheilutapahtumien tunnelmaa ja veisi
pois turhaa kielletyn hedelmän leimaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu