Muumipeikko ja Hernesaaren helikopterikenttä

Eräänä
toukokuisena aamuna aurinko nousi Muumilaakson ylle. Puista ja vuorenhuipuista
lankesi pitkiä varjoja. Vuoden alku oli ollut tavanomaista kylmempi ja kevät
muutamia viikkoja myöhässä. Muumipeikko odotti jo kärsimättömästi ystäväänsä
Nuuskamuikkusta saapuvaksi.

Muumipeikon ei onneksi tarvinnut enää odottaa kauaa, sillä
Nuuskamuikkunen oli juuri kulkemassa kohti Muumitaloa. Hän oli vaeltanut pitkin
metsäisiä maita ja seurannut, kuinka muuttolinnut olivat lentäneet etelästä
takaisin pohjoiseen.

Nuuskamuikkunen kulki joen ylittävän sillan yli ja myhäili. Hän
muisteli edellistä kevättä, jolloin hän ja Muumipeikko olivat rakentaneet joen
rantaan vesirattaan ja taitelleet paperista veneitä, jotka ajelehtivat jäiden
mukana kohti merta.

Nuuskamuikkunen avasi oven ja astui Muumitalon ovesta sisään.
– Nuuskamuikkunen, sinä olet palannut! Muumipeikko ilahtui nähdessään
Nuuskamuikkusen.
– Olen kuin olenkin, Nuuskamuikkunen hymyili vastaukseksi.
– Miten sinun talvivaelluksesi sujui? Muumimamma kysyi. Kahvipannu porisi jo
liedellä.

Nuuskamuikkunen asetti hattunsa naulakkoon ja otti
olkalaukustaan ulos kirjeen.
– Minä tapasin matkoillani oudon miehen, Nuuskamuikkunen kertoi, – Mies oli
nimeltään Jussi Pajunen. Hän on Helsingin kaupunginjohtaja ja innostui kovasti
kuullessaan minne olen menossa.
– Sain häneltä toimitettavaksi kirjeen, Nuuskamuikkunen jatkoi ja ojensi
kirjekuoren Muumipapalle.

Muumipappa otti kirjeen
Nuuskamuikkuselta ja istui keinutuoliin.
– Tämäpä on virallisen näköinen paperi, sanoi Muumipappa ajatuksissaan ja
syventyi tutkimaan kirjettä. Hän ei pitänyt kiirettä, vaan luki kirjeen
huolellisesti. Päästyään kirjeen loppuun Muumipappa rypisti otsaansa ja
huokaisi.
– Tässä kerrotaan, että Helsingin Hernesaareen ollaan rakentamassa uutta
asuinaluetta, Muumipappa sanoi, – Ainakin
osa kaduista on tarkoitus nimetä meidän mukaamme, ja tähän pyydetään
lupaa, hän raportoi lopulta.

– Onpa hienoa, pohti Muumipeikko ääneen, – Millainen paikka tuo
Hernesaari on?

– Kirjeen mukaan Hernesaari sijaitsee eteläisessä Helsingissä.
Sinne suunnitellaan asuntojen lisäksi muun muassa purjevenesatamaa ja
laitureita kolmelle isolle risteilyalukselle. Alueen eteläkärkeen on kaavailtu
myös uutta helikopterikenttää.

– Kuulostaapa isolta hankkeelta! Muumipeikko huudahti, –
Sopivatko nuo kaikki toiminnot varmasti yhteen saareen?

– Paperissa todetaan, että alueen pinta-ala on 33 hehtaaria,
minkä lisäksi merialueille suunnitellaan noin 11 hehtaarin lisätäyttöjä. Saari
on jo nykyisellään valtaosaksi täyttömaata, ja sillä on maayhteys Helsingin
kantakaupunkiin, Muumipappa selvitti vasta oppimaansa.

– Puhuitko projektista kaupunginjohtaja Pajusen kanssa?
Muumipappa tiedusteli keskustelua sivusta seuranneelta Nuuskamuikkuselta, –
Miksi Hernesaarta pyritään kasvattamaan ja harkitaan jopa uuden helikopterikentän
rakentamista?

– Pajusen mukaan Helsingissä on pulaa asunnoista ja kaupunkiin
halutaan lisää turisteja. Uusi helikopterikenttä turvaisi Helsingin ja
Tallinnan välisiä suhteita, Nuuskamuikkunen kertoi, – Kenttää voitaisiin
kuulemma hyödyntää reittilentojen lisäksi myös tilaus- ja pelastuslentoihin.

– Muumien nimen käyttäminen ei ole mikään yksinkertainen juttu,
Muumipappa virkkoi, – En halua meidän sekaantuvan Helsingin
paikallispolitiikkaan. Jos kuitenkin annamme nimetä Hernesaaren katuja
mukaamme, meidän täytyy olla varmoja siitä, että kaupunginosa on hyvin
toteutettu ja antaa arvoistamme oikean kuvan. Minä en tahdo, että poikani
joutuu kirjoittamaan muistelmiinsa, että hänen isänsä juoksi helpon julkisuuden
perässä.

Muumipappa kääntyi kohti Muumipeikkoa ja Nuuskamuikkusta.
– Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen, teidän on parasta matkustaa paikan päälle
Helsinkiin tutustumaan Hernesaareen. Ottakaa seuraksenne myös Niisku, sillä
alueen tutkimisessa voidaan tarvita insinööriä.

Muumipeikko katsahti kysyvästi Nuuskamuikkuseen. Peilinsä
äärestä havahtunut Niiskuneiti hihkui jo innoissaan tulevasta matkasta:
– Oletteko te menossa Helsinkiin? Minä haluan mukaan! Siellä on taatusti upeita
kauppoja, ja minä tarvitsen uuden nilkkakorun!
– Totta kai sinä saat mennä mukaan, Muumipappa naurahti.

– Hyvä on, totesi Nuuskamuikkunen, – Minä voin toimia
oppaananne.
– Älkää kuvitelkokaan menevänne yksin! Minulla on myös oikeus tulla mukaan!
kivahti keskustelua kuistin ikkunanraosta vakoillut Pikku Myy.

Näin tiedustelupartion kokoonpano oli päätetty, ja joukko lähti
matkaan seuraavana päivänä.

* * *
Kun matkalaiset lopulta saapuivat Hernesaareen, oli kuulas ja viileä päivä.
– Mikä kumman paikka tämä on? Minä halusin tulla Helsinkiin päästäkseni
ostoksille, Niiskuneiti ihmetteli autiota rantakaistaletta ja sen lähistöllä
kohoavia tehdashalleja, toimistotiloja ja viljasiiloja, – Vain yksi pieni
rantamökki ja pelikenttä. Eihän täällä ole edes myyntikojua, josta voisi ostaa
herneitä.

– Kyllä tämä on Hernesaari. Juuri
tänne meidän piti tulla, Muumipeikko vastasi nostaen katsettaan kartasta.
Kaverukset istuutuivat arkkitehtiopiskelijoiden
saaren itälaidalle suunnittelemalle siperianlehtikuusipenkille.
– Isä varmasti tykkäisi, kun tämä on näin merellinen paikka, Muumipeikko jatkoi
mietteliäänä.

Niisku oli jo syventynyt hivelemään
kiiltävän älytietokoneensa pintaa:
– Olen ladannut aluetta koskevia tietoja Helsingin kaupungin kotisivuilta.
Tänne Hernesaareen ollaan rakentamassa asuntoja yhteensä 5 100 asukkaalle ja 3
800 ihmisen työpaikat. Tänne ohjataan kaikki yli 214 metriä pitkät
risteilyalukset. Suurimpiin aluksiin mahtuu jopa 3 000 risteilymatkustajaa.
Venepaikkoja saataisiin 500 paatille, ja liikenne olisi lisääntymässä 7 700
ajoneuvolla vuorokaudessa, Niisku luki kaupungin osayleiskaavaselostusta.

Muumipeikko kuunteli aloillaan, mutta säpsähti yhtäkkiä
havaitessaan liikettä etäämmällä. Nuuskamuikkunen siristi silmiään ja katsoi
Muumipeikon osoittamaan suuntaan kohti saaren eteläkärkeä, jossa myös
Hernesaaren jäähalli nykyisin sijaitsee.
– Tuolla näyttää olevan joku. Mennään katsomaan, mitä siellä tapahtuu,
Nuuskamuikkunen keskeytti Niiskun katsauksen.

Ystävykset lähtivät Muumipeikon viittomaan suuntaan ja hetken
matkaa kuljettuaan he kokivat yllätyksen. Vähitellen yhä paremmin hahmottuva
olento paljastui heille jo entuudestaan tutuksi.
– Nipsu! Mitä sinä täällä teet? Muumipeikko hämmästeli tunnistaessaan pienen
suippokorvaisen olennon, – Ja miksi sinulla on kädessäsi mittanauha?

– Tulin tänne heti, kun kuulin Helsingin suunnitelmista. Kuten
näette, olen etujoukoissa ja haluan varata parhaan kadun omiin nimiini.
– Mitä sinä oikein suunnittelet? kuulusteli Muumipeikko alta kulmain.
– Ettekö te tiedä, miten arvokas paikka tämä on? Kun tämä alue pian rakennetaan
ja saan tänne oman katuni, voin ansaita paljon rahaa vaikka vain poseeraamalla
turisteille.
– Ja tähän kohtaan haluan oman patsaani, Nipsu jatkoi touhukkaana heilutellen
käpäliään, – Sen on tehtävä oikeutta toimeliaalle liikemiehen olemukselleni.

Muumipeikko raapi päätään kuunnellessaan Nipsun visioita.
– Mutta eihän täällä ole vielä edes yhtään kauppaa! Täällä on vain joutomaata,
tylsiä laatikkorakennuksia ja keinotekoista rantaviivaa, Niiskuneiti
päivitteli. – Minä niin kovasti toivoin näkeväni jo jotakin enemmän.

Muumipeikko katseli ympärilleen ja pyöritteli karttaa oikeaan
asentoon. Hän yritti hahmottaa mielessään asuinkorttelien välisiä vesialtaita,
venekanavat ylittäviä kävelysiltoja ja muita Niiskun internetistä löytämään
osayleiskaavasuunnitelmaan kuuluvia yksityiskohtia.
– Niiskuneiti, sinulla on esteettistä silmää. Miten arvioit tämän paikan
sopivan muumi-imagoon ja mitä toivoisit täällä olevan? Muumipeikko kysyi.

– Voi, en minä tiedä. Minä haluaisin täällä olevan sentään
jotakin elämää, enemmän puistoa ja rantakahviloita. Tämä paikka näyttää nyt
niin kovin ankealta. Viihtyyköhän täällä kukaan, jos tänne tulee vain
asuintaloja ja lisää liikennettä?
– Ei täällä ole tarkoituskaan viihtyä kenenkään muiden kuin
helikopteriherrojen! Tavallinen väki saa vain pidellä korviaan, kun he
pörräävät ilmassa, Pikku Myy naljaili.

– Pidät ehkä tästä, Niiskuneiti,
Niisku nosti katsettaan älylaitteestaan. Tänne on kuin onkin suunniteltu myös
kahvilapalveluita. Ensimmäinen
kahvila on tulossa aivan Eiranrannan viereen, ja tanssin
taloa on ajateltu saaren länsirannalla sijaitsevan Fordin talon yhteyteen!

– Oi, kuinka ihanaa! Niiskuneiti
huokaisi, – Toivottavasti tänne tulee myös paljon erikoisen ihania kukkia!
– Tuon varaan minä en kyllä laskisi, Nipsu huomautti, – Kysyin Hemulilta
lähtiessäni, olisiko täältä löydettävissä joitakin kasviharvinaisuuksia, jotka
voitaisiin nimetä minun mukaani.  Hemuli kertoi Uudenmaan
ympäristösuojelupiirin ja Suomen luonnonsuojeluliiton selvittäneen, että alueen
tärkeimpiä luontoarvoja ovat rikkaruohokentät, niillä ruokailevat hyönteislajit
ja rikkaruohokentillä talvehtiva Carduelis
flavirostris, tuttavallisemmin vuorihemppo, Nipsu hekotti.

– Toivoisin kyllä, että täällä olisi edes jotain kaunista
kasvillisuuttakin, Niiskuneiti kuiskasi selvästi pahastuneena.
– Älä nyt, sisko. Kaupungin selvityksessä lukee, että maanpinnan nostamisen ja
maamassojen vaihdon myötä rikkaruohokentät katoavat. Rantapuiston eteläosissa
on myös tavoitteena saaristolle tyypillinen ympäristö. Saat kyllä
romantiikkasi! Niisku lohdutti.

Yhtäkkiä Muumipeikko havahtui. Nuuskamuikkunen oli hävinnyt.
– Minne Nuuskamuikkunen on hävinnyt? hän ihmetteli.
– Nuuskamuikkunen kyllästyi teidän riitelyynne ja halusi olla yksin! Pikku Myy
julisti.
– Minä en halua riidellä, totesi Muumipeikko, – Jääkää te tänne, minä etsin
Nuuskamuikkusen.

Jätettyään muun seurueen taakseen
Muumipeikko löytää Nuuskamuikkusen rantakiveltä tähyilemästä Merisatamanrannan Ikuinen
tuli-muistomerkinsuuntaan.
– Mitä sinä mietit?
– Katselen tässä merta, Nuuskamuikkunen sanoi vaimealla äänellä.
– Mikä siinä niin mietityttää? Muumipeikko kummasteli.
– Tulin vain ajatelleeksi, että aika ajoin mereltä nousee sumua ja usvaa.
Mietin myös, miten rakentaminen ja isot laivat vaikuttavat alueen tuuliin ja
purjehdusmahdollisuuksiin.

Muumipeikkoa seurannut Niisku ehti paikalle kuulemaan Nuuskamuikkusen
ajatukset.
– Helikopterikenttä vaatisi suojarakennuksia, pitkän täyttöniemen ja sen
jatkoksi vielä keinotekoisen matalikonkin, jotta kaikki turvallisuus- ja
melumääräykset saadaan huomioiduksi, Niisku arvioi, – Tämä muuttaisi veneiden
kulkureittejä alueella. Näin kaupungin suunnitelmissa lukee.

– Vaikuttaapa vaikealta ja kalliilta, Muumipeikko tuumi.
Niisku jatkoi älytaulunsa näpertämistä, mutta Muumipeikko ei enää kuunnellut.
Hänen päässään pyörivät mahdolliset tulot, kasvava liikenne, luontoarvot ja
tulevat kadunnimet. Tiedustelijat ovat kuluttaneet pitkän päivän tutustumalla
alueeseen perusteellisesti.
– Kuulkaa, meidän täytyy jutella isän ja äidin kanssa, Muumipeikko virkkoi, –
He osaavat aina ajatella niin viisaasti. Lähdetään kotiin!

* * *

Muumipappa ja Muumimamma kuuntelivat keskittyneesti, kun
Muumipeikko ja muut tiedustelumatkalle osallistuneet jakoivat havaintojaan ja
mielipiteitään. He antoivat paikalla käyneiden rauhoittua ja kertoa
kokemuksistaan ja kysyivät välillä muutamia tarkentavia kysymyksiä.

Muumimamma kattoi pöytään mehua ja keksejä. Kun ystävykset
olivat kertoneet kaikki tietonsa ja mielipiteensä, Muumipappa otti esiin
piippunsa. Hän täytti sen verkkaisesti ja istahti lopulta keinutuoliinsa.

Muumipeikko ja Niiskuneiti katsoivat Muumipappaa kysyvästi.
Lopulta Muumipappa veti syvään henkeä ja alkoi puhua.
– Hernesaari on suunniteltava huolella. Sen on oltava viihtyisä asuinalue, joka
tuottaa kaikille kaupunkilaisille tuloja ja mahdollisuuden nauttia merellisestä
Helsingistä. Sen liikenne ei saa sumppuuntua, eivätkä alueen toiminnot saa
kohtuuttomasti haitata ympäristöä. Kyllä minä loppujen lopuksi luotan tässä
asiassa kaupunginvaltuustoon, Muumipappa totesi.

– Ei ne siellä mitään meidän mielipiteistä välitä! rääkäisi
Pikku Myy.
Tässä vaiheessa Muumimamma puuttui keskusteluun.
– Helsingin valtuustossa on varmasti paljon vastuullisia ihmisiä päättämässä
asioista. Heidän velvollisuutensa on kuunnella kaikkien asianosaisten ääntä.
Jos minä jotakin haluan Hernesaareen, niin Muumitalon hengen, jossa jokaisen
mielipide on arvokas ja huomioidaan.

Sadun kirjoittivat
Maria Pekkala ja Ossi Mäntylahti